VALIKKO
20.3.2019 09:10

Miltä tuntuisi laihduttaa koko kansan edessä? Tulisiko ruokavaliosta terveellisempi, jos koko Suomi tietäisi, että juuri sinä pohdit, miten valita kaupassa terveellisempi välipala? Lähdin mukaan Iltalehden hankkeeseen.

Alma LAB on Iltalehden aivan uudenlainen tiimi, joka inspiroi ja jossa inspiroidutaan. Viisi tavallista ihmistä kertoo teille elämänmuutoksestaan tänä keväänä.

Iltalehden Alma LAB on hanke, missä viisi aivan tavallista suomalaista kertovat omin sanoin omasta hyvinvoinnin hankkeestaan kahden kuukauden ajan. Etsimme osallistujia, joilla on ajankohtainen hyvinvoinnin, liikunnan, ravitsemuksen tai painonhallinnan projekti viime syksynä. Hakemuksia tuli yli 400.

 

Meni vuosia siten, että Hanna Määttä ei liikkunut ollenkaan. Hänelle kävi niin kuin monille ihmisille käy: on työ, lapsi ja kiirettä.

Ennen raskautta Hanna oli painanut 70 kiloa, mutta raskauden loppumetreillä vaaka pysähtyi vasta 120 kiloon. Hänellä kärsi myös raskausmyrkytyksestä.

– Se tuntui tosi kauhealta. Oli vaikea katsoa peiliin, että ai, tältä minä näytän.

Vauva piti kiireisenä, kilot karisivat.

Toimistosihteerinä työskentelevä Hanna vaan ei tahtonut löytää aikaa liikunnalle. Nuorempana hän harrasti SM-tasolla muodostelmaluistelua parikymppiseksi asti.

– Sitten oli show dance ja street dance, lentopallo. Kun polvi meni, kaikki jäivät.

Hanna oppi vuosien saatossa arvostamaan vartaloaan. Hän toimii plusmallina, ja hänellä on oma mallitoimisto, jonka kautta hän työllistää itseään.

– Kyllä olen kehopositiivinen. Kaikenkokoiset ihmiset ovat arvokkaita, ja haluan tuoda sitä esiin joka tavalla, Hanna kertoo.

Häntä ärsyttää, että osa ihmisistä väittää kehopositiivisuuden olevan vain tekosyy lihavuudelle.

 

Vaatteet O.O.T.D Jyväskylä

 

– On sanottu, että tuo on vain keino tuoda läskit esille. Ei pidä paikkaansa!

Hanna on pääosin tyytyväinen omaan itseensä, mutta häntä mietityttää silti, onko hänen ruokavalionsa terveellinen.

– Haluan nimenomaan olla terveellisesti kurvikas.

 

Kuvaaja Riitta Heiskanen

 

Viime vuosina paino on välillä noussut myös niin ylös, että Hanna on kokenut terveytensä vuoksi tarvetta laihduttaa.

– Kun sata kiloa alkoi taas lähestyä, tuli olo, että jotain täytyisi tehdä.

Nyt Hanna haluaa löytää elämään terveyttä, löytää sopivan liikuntalajin ja viestittää muille suomalaisille, että kaikki eri kokoiset ihmiset ovat arvokkaita. Hän osallistuu Alma LABprojektiin, jossa viisi suomalaista tekee elämänmuutosta, etsii pienin teoin arkeen parempaa meininkiä.

Terveysvalmentaja Kira Tiivola tutustui Hannan tilanteeseen, ja hän ihastui Hannan raikkaaseen asenteeseen.

Olen aivan fiiliksissä Hannasta! Älyttömän hyvä juttu, että hän oikeasti tekee muutoksia ja sitoutuu projektiin. Me valmentajat voimme antaa ohjeita, mutta loppu on kiinni itse valmennettavasta.

Hanna saa aluksi vinkkejä ruokavalioonsa, ja seuraavaksi liikuntaan.

Hanna vetää tosi hyvin ja on ihanan valoisa ihminen. Hänellä on selkeästi tahti ja halu toteuttaa muutosta. Valmentajalle se on hienoa, että toinen on motivoitunut, Kira Tiivola sanoo.

 

Kuvaaja Riitta Heiskanen

 

Lähde; https://www.iltalehti.fi/alma-lab/a/772133c8-e1b6-4351-ba8b-69d2e71b183a

Kommentit

  • Luksan Kalle

    Mitä enemmän ajattelet ruokaa, viinaa, seksiä, rahaa, julkisuuttasi tms, niin sitä enemmän myöshaluat sitä. Sitä sanotaan riippuvuudeksi.

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.