VALIKKO
2.2.2018 11:01

Kaudesta 2017 kohti Harjun Kalevan kisoja

Moi!

Ajattelin kirjoittaa nyt aika suoraa tekstiä siitä, millaisia ajatuksia viime kaudesta jäi ja miten tästä erittäin vaikeasta kaudesta jatkettiin eteenpäin.

Kausi 2016 oli erittäin onnistunut, ainut mitä kaudesta jäi puuttumaan oli 80m ylitys. Joten tavoitteet kaudelle 2017 olivat todella kovat. Kaikki tekeminen kohti kautta 2017 sujui erinomaisesti, kehityin jokaisella osa-alueella todella paljon, ja se tärkein asia eli heittäminen saatiin todella hyvään ”kuosiin.” Kevään 2017 etelän leirit sujuivat vielä paremmin kun olimme ajatelleet. Fyysinen kunto saatiin niin hyväksi kuin se vain oli minulle mahdollista saada ja heittäminen sujui todella hyvin. Huonoin heittotreeni etelän leireillä oli 76m tasolla. Odotukset ja tavoitteet kesälle vain kasvoivat. Ajattelin että ”Jes, vihdoin teen läpimurtoni suomalaisessa keihäänheitossa, vihdoin heitän yli 80 metriä.” Tavoitteenani oli myös saavuttaa mitali U23 EM kisoista Puolasta, ja tämä ei vaikuttanut enää yhtään epätodennäköiseltä.

Mutta, urheilussa voi tapahtua kaikenlaista, vaikka asiat tekisi miten hyvin. Minun kohdallani asiat menivät huonoimmalla mahdollisella tavalla. Kaudesta tuli täysin paska. Tulimme kahden viikon etelän leiriltä toukokuun lopussa. Tein yhden työviikon, koska leirin jälkeen oli muutenkin hyvä pitää yksi löysempi viikko. Ja siitähän se hauskuus vasta alkoi. Työviikon jälkeen olin 40-asteen kuumeessa viisi päivää. Laihduin neljä kiloa ja keho oli aivan ”loppu.” Voimia kerättiin pari viikkoa, ja lähdettiin heittämään ensimmäisiä kisoja, joista ei tullut mitään, koska en jaksanut kunnolla juosta viivalle asti. Kun vihdoin olin saamassa kropan samaan iskuun, kuin ennen sairasteluja, satutin lähentäjääni Viitasaarella käydyissä kisoissa. Kun jokin asia lähtee menemään päin persettä, niin sehän menee. Pihtiputaan Keihäskarnevaaleilla sain kuitenkin heitettyä EM-rajan, kohtuullisen helposti. Lähentäjä tuntui ihan ”ok:lta.” Puolaan lähdettiin kuitenkin vähän mietteliäänä. Puolasta en halua sen enempää sanoa kuin, että lähentäjä sanoi sopimuksensa irti ennen karsintaa, mutta kävin yrittämässä silti. Heitin EM-kisojen karsinnassa siis revenneellä jalalla. Tutkimuksista löytyi 1cm repeämä pitkästä lähentäjälihaksesta. Oman perheen, ystävien, koko Suomen joukkueen ja erityisesti Tero Pitkämäen tuki olivat todella merkittäviä, koska olin henkisesti aika loppu. Urheilu ei rehellisesti kiinnostanut hirveästi seuraaviin pariin päivään.

Lähentäjä kuitenkin kuntoutui erittäin hyvällä tahdilla. Vaikka mieli olikin maassa vielä kauan aikaa, olin kuitenkin innoissani, kun pääsin treenaamaan semmoisia treenejä mitä normaalisti kilpailukaudella ei tulisi tehtyä. Vanhan koulukunnan suojuoksu kuului treeniohjelmaani noin kuukauden ajan. Ja täytyy sanoa, että hiki virtasi ja veren maku maistui suussa useaan otteeseen. Yhden kilpailun kävin myös heittämässä loppukesästä ihan vain varmuudeksi, että lähentäjä kestäisi. Tässä kilpailussa tuloksella ei ollut enää mitään väliä, henkisesti halusin vain varmuuden siitä, että kroppa olisi kunnossa, kun aloittaisimme uuden treenikauden.

Kaudesta 2017 ei siis hirveästi mitään positiivista jäänyt käteen. Vaikka tähän saakka olenkin kokenut kolhuja, enemmän kuin olisin uskonut ja halunnut, en anna niiden lannistaa, vaan jatkan eteenpäin. Nyt kuitenkin treenit kohti kautta 2018 ovat hyvällä mallilla ja sujuneet paljon paremmin kuin vuosi sitten. Olen ottanut todella paljon fyysisen kehityksen harppauksia, mutta mikä tärkeämpää, henkinen kapasiteettini on rautaa nykyään. Odotan todella innolla kautta 2018 ja varsinkin Kalevan kisoja, koska nehän ovat melkein kuin kotikisani. Lopuksi vielä terveiset, että muistakaa uskoa itseenne vaikka menisi kuinka huonosti. Urheilu on kuitenkin suurimmilta osiltaan epäonnistumisia, mutta lopulta kova työ palkitaan, aina.

Kiitos.

 

-Jami

Kommentit

  • Nimetön Joumään

    Hyvä jami !

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.