VALIKKO
12.8.2019 12:00

Asuntomessut 2019 – sisustusinspiraatiota Kymijoen varrella

Asuntomessut 2019 järjestettiin rakkaassa kotikaupungissani Kouvolassa ja tein messuilla muutaman työpäivän Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun promoottorina. Eräänä vapaapäivänä sitten hyödynsinkin kulkulupaani ja kävin kurkkaamassa kohteita kameran kanssa.

Asuntomessut ovat olleet minulle sisustusinspiraation lähde jo vuodesta 2013. Sisustusmakuni on toki muuttunut ja kehittynyt vuosien saatossa, mutta halu muuttaa kotia ei katoa minnekään. Messut aiheuttavat harmia siitä ettei ole mahdollista vielä remontoida, mutta toisaalta tuovat myös helpotusta siitä ettei tarvitse remontoida, ideoita nimittäin kertyy aivan liikaa.

Asuntomessut 2019 sievitalo unto

Sievitalon Unton makuuhuone oli täydellisen seesteinen

Asuntomessut 2019

Messualue sijaitsee Pioneeripuistossa Korialla, Kymijoen varrella. Maisemallisesti suosikkejani olivatkin kohteet joista oli suora näkymä joelle, esimerkiksi Talo Aidon yläkerran kylpyhuone oli tyrmäävän upea.

Asuntomessut 2019 talo aito

Tänä vuonna asunnoissa oli nähtävillä paljon puupintaa, rottinkia ja erilaisia tekstuureja. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteistyökohde Villa Element on rakennettu puusta eristyksiä myöten. Sisällä olikin nähtävissä paljon paljasta kuusipintaa, josta osa oli muotoon leikattu. Etenkin tiililadontaa muistuttava puuseinä oli yksi suosikeistani koko messuilla.

Asuntomessut 2019 villa element

Pioneeripuisto on vanha kasarmialue ja osaa vanhoista rakennuksista onkin hyödynnetty remontoimalla. Yksi ihanimmista kohteista oli Muusikon talo, jossa asuinhuoneistoa ja studiotiloja on rakennettu entiseen miehistösaunaan. Kohteen hallitsevin elementti oli paksut tiiliseinät jotka vievät kohteesta tilaa yli 100 neliömetriä.

asuntomessut 2019 muusikon taloasuntomessut 2019 muusikon talo

Yksi ihastuttavimmista kohteista oli yhteisöllisen senioriasumisen Virkkulankylä. Virkkulankylän kaltainen paikka antaa ikäihmisille mahdollisuuden asua omissa asunnoissa, mutta tavata muita yhteisissä tiloissa. Virkkulankylään saa halutessaan ottaa mukaan jopa lemmikin! Jokaiselle asunnolle oli kuviteltu mahdollinen asukas, jonka persoonan ja mielenkiinnonkohteet näkyivät sisustuksessa.  Sisustuksessa oli rohkeasti yhdistelty uutta ja vanhaa, mahdollisesti asukkaan perintökalusteita. Värejä kohteessa oli käytetty myös runsaasti, siinä ehkä suurin syy ihastukseeni.

Asuntomessut 2019 virkkulankylä Asuntomessut 2019 virkkulankylä Asuntomessut 2019 virkkulankylä

Useammassa kohteessa oli kattauksessa yhdistelty eri sarjojen astioita ja useampia värejä. Runsaat kattaukset tuntuivat houkuttelevan syömään pöydän ääreen. Villa Landen pöydällä hengailleiden tiputuikkukuppien kaveri päätyikin meille asumaan kaiuttimen päälle ja varmasti ensi pääsiäisenä pääsee ruokapöytään suklaamunia varten.

kattaus virkkulankyläkattaus ABCkattaus villa lande

Iloinen yllätys messuilla oli Suvimarja lifestyle, sisustuspuoti jonka tuotteita ihailin ABC-ketjun kohteissa. Googlailemalla selvisi että Suvimarja sijaitseekin Padasjoen Auttoisilla ja myy Vääksy-julisteita. Juuri siis semmoisia julisteita joita olen kotiseudusta kehyksiin kaivannut.

Asuntomessut 2019 suvimarja lifestyle

Kommentit

  • Essi

    Toi Suvimarjan liike Auttoisilla on ihana, meiän pitää käydä siellä joskus yhessä!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.