VALIKKO
12.1.2018 10:55

”hitto kun pitää pitää vapaapäivä”

Minähän se menin sairaslomalla avoimeen yliopistoon ja töihin. Kuten vakituisemmat lukijani tietääkin, pidin 8kk kirjoitetusta saikustani kolme kuukautta ja sit alkoi avoimen kurssit, kohta sen jälkeen tajusin jo tekeväni töitä melkein päivittäin.

Akuutti autoimmuunihepatiitti, hätäleikkauksena elinsiirto, kunnon hermokipua 7kk ja posttraumaattinen stressireaktio.

Teoriassa varmaan mietin itsekin että mitä helvettiä mä teen kantamassa taaperoita, varjostamassa mahallani puskassa ihmismuurahaiskarhuja ja erottelemassa tappelevia sisaruksia, sijaistamassa räkäpäiden keskellä sairastuneita kouluavustajia.

Riskiryhmäläinen, infektioriskejä riittää. Osumia maksaan ei oo saanut tulla ennen marraskuun loppua ja nostorajoituksia riitti monta kuukautta.

Mä suoritin 15 opintopistettä eli just ne mitä ajattelinkin, ja kappas kun numeerisesti arvioitavista kursseista tuli täydet femmat. Myös siitä yhteiskunnan mittaamisesta. Jep.

Mä oon tehnyt töitä varmaan lähemmäs 30:ssä perheessä tässä nyt parissakolmessa kuukaudessa. Mulla on ollut ihan älyttömän hauskaa, on ollut välillä helvetin hankalaa ja välillä taas on aivan pilvissä niistä pienistä sukista ja sormea puristavista nyrkeistä.

Nyt keväällä mulla on kymmenen opintopisteen verran sosiaalitieteiden perusopintoja jäljellä. Ja ne pääsykokeet. Ne pääsykokeet. Kolmatta vuotta. Mulla on vakituisempia lastenhoitotöitä, mutta mä haluan myös vähän stabiilimmman arjen.

Esim. tällä viikolla mun arki on näyttänyt tälle:

maanantaina olin 10:30-14 taysissa, kl. 16:30-20:30 töissä.

tiistaina olin luennolla 12-14 ja töissä 15:30-19:30

keskiviikkona töissä 08:20-16:00 (tunnin matkojen päässä)

torstaina töissä 08-14 ja 17-19:30

perjantaina: 09:45-11:15

Kun siihen lisätään etäopiskelu, työmatkat ( suuntaansa 20min-70min) ja ne arkihommat ja sosiaaliset suhteet niin sitä on aika piipussa. Ei muuten kerkee tai jaksa mennä kuntosalille tai tanssimaan.

Mä rakastan mun työtä. Mun mielestä on maailman siisteintä tehdä lentävää keikkatyötä lasten kanssa, oikeesti, parasta. Mä oon aivan liekeissä mun opinnoista ja siitä että syksyllä on sisällä yliopistossa.

Mut mä oon myös se hemmetin ylisuorittaja, joka aivan varmasti vastaanottaa _kaikki_ tulevat työtarjoukset jos vaan ehtii paikalle. Se, jonka maailmaan ei mahdu ees ajatus siitä et sais kurssista kolmosen tai alle.

Kun tää arki laitetaan sen päälle, että vaikka mä oon työkunnossa, mä en oo terve tai mitenkään päin niin toimintakykyinen kun oon ollut tai mitä musta toivottavasti vielä tulee.

Vaikka kaikki on miten ihanaa ja on niin siistiä olla mukana hyvissä jutuissa, on joskus pakko tajuta vähän himmata ennen kun palaa kiinni.

Tää arki on ihanaa, mut tänä vuonna mä en halua olla siinä tilanteessa että teen 6pv viikossa töitä, sijaisuuksia toisessa paikassa ja luen kahden koulun pääsykokeisiin joka päivä. Tiiättekö, se, joka nukahtaa väkisin muistiinpanojen päälle ja itkee sitä kolme tuntia? Ja se, joka luki vuoden ylppäreihin ja kirjoitti kolme yhtä pistettä vaille laudatoria ja jonka maailman ne kyllä romutti.

Mä ajattelin tässä että ehkä oon todistanut itselleni että oon elossa, että oon edelleen minä ja että voin edelleen tehdä asioita joissa oon hyvä ja joista tykkään.

Mä voin hoitaa lapsia, tehdä aikataulutuksia ja lennosta uusia, m voin menestyä opinnoissa.

Mutta mun ei tarvii joka viikko olla joka päivä tai ees neljänä päivänä keikkatöissä. Mä voin ottaa kahdelta viikolta kaikki vapaat työajat pois ja olla saamatta yhtään työtarjousta. Mä voin sen sijaan että haen 25e pikkuautoilla leikkimisen sijaan lojua sängyllä tai mennä kävelylle ilman et samalla tarvii käydä ruokakaupassa.

Tiedättekö, ensimmäistä kertaa varmaan lukion ykkösen jälkeen tajuan pitää muutaman vapaapäivän. Ihan vaikka siks että ehdin salille ja kuuntelemaan Pekkka Haavistoa kirjakauppaan.

Aina ei oo pakko mennä, tehdä ja olla nii hemmetin reipas. Ainakaan ei jos on just skipannut sen sairasloman minkä kaikki muut olis varmaan pitänyt ihan hengissä selviämisen kannalta.

Ja kyllä, kirjoitin tämänkin töissä odotellessani päikkärisankaria palaavaksi. Se vaan vei aika kauan tajuta, että on okei ettei oo ihan kunnossa vielä 7.5kk myöhemmin. Enkä mä aio kotiin jäädä tai lopettaa töitä tai opiskelua, vaan myös chillata ja käytännössäkin ymmärtää ettei kaikkia vuoroja tarvitse tai saa ottaa.

Kommentit

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.