VALIKKO
8.5.2019 12:52

ANESTASIA TAI PANIIKKI-ITKU @ tays

Onhan sulla tykkäys jo HETKENKETKU:n FB-sivuilla? Ja IG @pullankuvatus!


Mun sairaalapelko on mennyt pahaksi. Itkin maanantaina sinne mennessäni, jatkoin myöhemmin itkien ilta kahdeksasta yhteentoista. Yhden aikaan heräsin painajaiseen, paniikissa kuulin edelleen ne teho-osaston piipitykset, puheet ja nopeat liikkeet. Siinähän hakkasin hoitajakelloa ja ulvoin paniikissa yöhoitajalle traumojani. Seuraavilla kahdella heräämisellä sentään tajusin olevani tavalllisessa huoneessa Taysissa, mutta itku oli kamala. Onneksi yöhoitaja ymmärsi.

Tahdonkin kiittää kaikkia niitä verikokeen ottaneita, sairaanhoitajia, lääkäreitä tms. jotka ovat kuunnelleet kun kerron että mua pelottaa, ja selityksen jälkeen tai joskus jopa papereista luettuaan ymmärtävät sairaan sairaalapelkoni. Silloin on paljon helpompi olla.

Lähdin aamulla 0630 kesken yöunien sängyllä muutaman kerroksen ylös päin. Muistan että jouduin antamaan Chewbaccan odottamaan (:–D) ja sitten muistan, että heräsin nukuttuani tähystysten jälkeen yli tunnin. Sain lisää kipulääkettä, rauhoittavia tarjottiin muttei siinä unen välimaastossa tarvinnut.

Takaisin osastolle ja pää Juhan syliin. Mua pelotti, väsytti ja itketti ihan helkkaristi. Se jatkui tunteja, ja lopulta kotonakin luovutin ja makasin sängyssä ja vollotin (ensin pyörryin ja löin pään lattiaan).

Onneksi tähystyksistä tuli terveen paperit, vaikka ei minulta mitään epäiltykkään kun ei ollu oireita. Varmistivat vain syitä anemialle, eipä löytynyt.

Oon ollut gastroskopiassa pari kertaa aiemmin, ja oon jo kauan sitten kieltäytynyt tulemasta ilman täyttä anestasiaa. Ja voin sanoa, että ei tullut mitään kipuja kummastakaan tähystyksestä. Tiestysti omalla kohdallani hermot otti gastrosta turpaan, mutta niin ne otti viimeksikin. Kaikille voin siis suositella anestasiaa tähystyksiin, etenkin jos pelottaa.

Toimenpiteet menivät helposti, mutta mun psyyke on ihan palasina. Ja sen näkee taas mun käden revitystä ihosta.

Mutta ainakin ruuansulatuselimeni voivat hyvin. Verikokeiden perusteella myös maksani ja munuaiseni voivat hyvin. Hemoglobiini ainakin oli jo 105. Voisi sanoa että olen terve, mutta mieleni huutaa ja näyttää toista. Mutta se on vakava trauma ja ptsd se homma.

Juha kertoo minulle usein että ottaa puolet mun pahasta mielestä, huonoista korteista, epätoivosta… Ja vaikka se ei oo konkreettisesti mahdollista enkä haluais näitä tunteita ees pahimmalle viholliselleni, tiedän, että hän on tosissaan sanoessaan niin. Minä, hän ja me tiedämme että vihdoin vasemmissa nimettömissä kiiltävät sormukset ovat lupaus toisen pahan olon tai ajatusten, kokemusten kuuntelusta. Ja se on mun mielestä parasta mitä rakkaus voi olla.

Toivottavasti en joudu seuraavaan puoleen vuoteen muualle kuin verikokeisiin ja Meilahden päiväosastolle muutamaksi tunniksi 2-v kontrolliin. Mulla ei oo nyt voimia tähän sairaan elämään tai etenkin sairaaloihin.

Kommentit

  • Katri

    Mä niin toivon, että sulla tulisi eteen niitä vähän helpompia päiviä, viikkoja ja kuukausia – olisit ne kyllä ansainnut! <3
    Ja oon kyllä niin hemmetin onnellinen sun puolesta, että sinä ja Juha ootte löytäneet toisenne. Teidän rakkaus ja toisistanne välittäminen on jotain niin aitoa ja ihanaa! <3

    Lisäksi sun blogitekstit, ja kaikki mitä laitat Instgramiin ja Facebookiin, on useinkin antanut mulle voimaa jatkaa eteenpäin. Söpön pupun (anteeksi, nimi on hukassa) temmellykset ja tarinat IG stooreissa on kyllä pistänyt hymyn huulille niinäkin hetkinä kun on itellä ollut paskaakin paskempi päivä.

    Jatka samaan malliin, sun aitous on se mikä ainakin mua liikuttaa ja motivoi.
    Oot aivan mahtava tyyppi! 🙂

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.