VALIKKO
6.10.2017 10:35

Hajottavat ja rikkovat 9 kirjaa, joita et unohda

Mä rakastan tarinoita jotka rikkoo, hajottaa, tuntuu ja muistaa, niitä mitkä itkettää vielä vuosien päästä. Tässä on mun suosikit. Erix Axl Sundit on ehkä oikeesti sen verran raffit etten suosittele kenelle vaan, mutta muuten kannattaa tutustua. Etenkin kolme ensimmäistä on ns. helppoja, siitäkin huolimatta että ovat aiheina raskaita.

Sarah Winman, Kani nimeltä Jumala.Tarina lapsuudesta ja varttumisesta, ystävyydestä ja perheistä, rakkaudesta ja tragediasta ja kaikesta siltä välillä. Tarina uusista aluista. Mun parhaat ystävät suositteli tätä mulle lukiossa ja voi hyvä jumala, miten voidaaan yhteen kirjaana mahduttaa niin monta rikottua tarinaa ihmisestä ja inhimillisestä kivusta.

Riikka Pulkkinen, RajaRakkaimmilleen ei voi luvata rikosta. Ja juuri rakkaimmilleen lupaa kaiken. Senkin mikä ylittää lain. Juuri rakkaimmilleen jos kenellekään. — Kuinka paljon vastuuta voi toisesta ihmisestä ottaa? Anja lupaa tappaa Alzhaimeria sairastavan miehensä kun tämä unohtaa, Mari rakastuu äidinkielenopettajaansa, liukuu nuoruuden epätoivoisella voimalla epäsovinnaiseen suhteeseen, jossa valta, halu ja vastuu sekoittuvat. Yksinhuoltaja äiti, sisko, joka yrittää ymmärtää. Mä katsoin pikkuteininä tästä kolmiosaisen sarjan (netflixistä löytyy) ja hajosin, sitten löysin tämän kirjan kirpputorilta ja hajoan kolmen naisen kivulle uudestaan ja uudestaan.

Emma Donoghue, Huone. Jos mä vaan sanon että jos 5-vuotiaan pojan näkökulmasta kuvataan elämä Huoneessa, kuvataan äiti ja kuvataan vanha kehno ja sä mietit että mitä helvettiä tässä kirjassa olevinaan tapahtuu. Ja sit sä ymmärrät että Huone on piilopaikka, johon seksuaalisesti äitiä hyväksikäyttävä ja vankina vuosia pitänyt Vanha Kehno heitä pitää. Ja että poika on syntynyt siellä. Äiti joka välkyttää öisin valoja että joku näkisi heidät. Se ahdistus ja huutoitku, kun ymmärrät et mitä julmuus oikeesti on. Tästä on elokuvakin, en ole nähnyt.

Sofi Oksanen, Stalinin lehmätMinun ensimmäinen kertani oli erilainen. Olin luullut, että se olisi kamalaa, sotkuista, likaista ja limaista. Olin luullut, että sisältäni tulisi verta ja vatsaani koskisi kahta kauheammin. Olin luullut, etten koskaan tulisi siihen, en pystyisi, en haluaisi, mutta kun korviini alkoivat sattua ritisevien vatsapeitteiden äänet, ruumiini päätti puolestani. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Se oli jumalaista. 

Mun maailman kaikkeuden rakkain kirja, 478 sivua pelkkiä täydellisiä lauseita sairaasta maailmasta, virheettömästä kamaluudesta. Feministinen kulttikirja syömishäiriöstä, virolaisnaisten asemasta ja ryssävihasta. Mä en tiedä missä olisin ilman tätä kirjaa, oikeesti en ees tiedä että onko tää pilannut vai pelastanut mun elämän. Mutta mä rakastan sitä.

Beauty hurts, baby.

Sofi Oksanen, Baby Jane. Tää on mun mielestä paras kirja lesboudesta, paras kirja epätoivosta ja rakkaudesta, vitunmoisita virheistä ja itselleen valehtelusta. Mulla on näitä kaks, toinen on alleviivattu ja laukun pohjilla pilattu, toinen on mulle varmaan kuin raamattu. Ja mä väitän että osaisin tän tarpeen vaatiessa ulkoa.

Minulla oli ikävä sitä, miten hän otti minua kädestä, kun tulin, tarttui lujasti, solmi sormensa sormiini, miten sormukseni jättivät jäljet ihoon, mutta hän ei päästänyt irti. Minulla oli ikävä himoa. Minulla oli ikävä sitä, miten hänen kielensä kulki alahuuleni ylitse. Minulla oli ikävä hänen kielensä karkeaa yläpintaa. Minulla oli ikävä sitä, miltä nainen kuuulostaa saadessaan. Ja sitä miten nainen saa.

Erik Axl Sund, Varistyttö -trilogia. Mä en edes tiedä onko tätä moraalisesti oikein suositella kenellekään. Jos joku kirjasarja on sairas, kamala ja traumatisoiva niin tämä. Mutta mä luin tän viikossa, hullunkiilto silmissä ja oon aivan myyty. Siis herranjumala. Jos dekkarit tai psykologinen kauhu on sun juttu niin pls, lue nää. Seksuaalista väkivaltaa, murhia, kidnappauksia, traumoja, psyykkistä kipua, nautintoa, sadismia ja masokisia, missä ainoot tunteet on viha ja kauhu, epätoivo. Ja se vaan pahenee. Mä laitaan takakannet alle.

Varistyttö: Kun pieni ja haavoittuva sielu rikotaan, se haluaa hyvityksen. Juuri nyt, kun poika makasi tokkurassa patjalla, hän oli pelkkä alkio. Kun hän olisi opettanut, miltä tuntui olla samaan aikaan sekä uhri että tekijä, tämä ymmärtäisi. Ensimmäinen muumioitunut lapsi löytyy metroasemalta jätesäkissä. Se, mitä rikoskomisario Jeanette Kihlbergille kohta paljastuu, uhmaa mielikuvituksen rajoja.

Unissakulkija: Vuoroin lyödä ja hyväillä, ensin suojella ja sitten tuhota. Kun tyttö riisuu mekkonsa, hän ehtii huomata, että tällä on useita isoja mustelmia vatsassa ja ristiselässä. Hänet valtaa kummallinen tunne, jota hän ei ole kokenut aiemmin. Helvettiäkö sinä kuvittelet voivasi viedä minun paikkani? RIkoskomissaario Jeanette Kihlberg jatkaa selvittämättömien lapsenmurhien tutkimuksia trilogian toisessa osassa. Työn keskeyttää uusi järkyttävä tapaus – veriteko, johon liittyy sairaita ritualistisia piirteitä.

Varjojen huone: Älkää viekö minulta vihaa. Se on ainoa mitä minulla on. Mistä helvetistä tässä oikein on kyse? Mitä ihmeen sairasta paskiaista me etsimme?  Mikään Jeanette Kihlbergin poliisinuralla ei ollut valmistanut häntä tähän. Kun murhatapaukset alkavat viimein ratketa, niiden todellinen luonne on puistattavampi kuin kukaan osaisi aavistaa.

Deborah Spungen: Nancy. Nancy on äidin tuskasta syntynyt kirja. Se on järkyttävä dokumentti itsetuhoon pyrkivästä nuoresta tytöstä. Se on rehellinen puheenvuoro niiden vanhempien puolesta, joissa on ns. vaikeita lapsia. Samalla se on äidin silmin kerrottu riipaiseva rakkaustarina – Nancyn ja Sex Pistols -yhtyeestä tunnetun Sid Viciousin tarina – joka päättyi murhenäytelmään ja sensaatiolehtien otsikoihin. Tässä on kasvutarina jota lukiessa, ajatellessa, haluais huutaa ääneen. Yhden niin väärinymmärretyn ja maailman kaltoinkohteleman tytön elämä, mitä et vaan voi hyväksyä todeksi.

Mula on nää kaikki omina, ja varmasti lainaan jos lupaat kohdella rakkaudella. Onko nää sulle jo tuttuja? Mikä on sun suosikki ja mitä sä suosittelisit mulle?

Mä tarviin uusia syitä itkeä ja hajota!

Kommentit

  • Reetta

    Mä luin yhdeksännellä luokalla Stalinin Lehmät ja se kyllä iski muhun jo sillon kovaa ja kirjoitin opettajan mielestä todella hyvän esseen aiheesta. Pitäis nyt vähän vanhempana ottaa ja lukea vielä uudelleen Huonetta oon lukemassa, mutta täytyy ottaa nää muutkin lukulistalle Tosi kiva postaus!!

     0
    • Sara Kuparinen

      Jep, Stalinin lehmät tuli joskus yläasteella elämään ja morjens! joku seitsemän vuoden rakkaustarina 😀
      Kiva että löytyi luettavaa!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.