VALIKKO
27.10.2017 17:30

Hetken maailma on tässä

© PhoToni
Hetken maailma on tässä

Olen analysoinut pienryhmien sisäisiä ja ulkoisia jännitteitä niin paljon tällä viikolla, niin paljon. Nyt kaikki ajatukseni kiertävät lähinnä analyyttistä kehää akateemiseen opiskeluun suuntautuneiden motiivieni ympärillä. Vakuutussolidaarisuuden suhdannelukuja ja Mira Luodin käsityksiä oikeudenmukaisuudesta, tutkimustyön mahdollisuuksia ilman numeerista tietoa. Eilen haaveilin piristävästä happihyppelystä postikorttimaisessa ensilumessa. Puolentoista tunnin kuluttua meinas itku tulla läpimärissä lenkkareissa s-marketin kauppajonossa kahvimaitoa hakiessa. ”Vittu mulla lähtee järki” on viimeisin lause mikä meillä on lausuttu, enkä ollut edes minä.

Yksityisvakuutuksen tapauksessa on keskusteltu erityisesti geneettisestä syrjinnästä ja vakuutusyhtiöiden oikeudesta saada käyttöönsä perinnöllisen sairauden puhkeamista ennustavien geenitestien tuloksia tai edellyttää tällaista geenitestausta henki- ja sairausvakuutuksia myönnettäessä (ks. esim. Meincke 2001; Launis 2003; Liukko 2010; Van Hoyweghen 2007).

Näitä kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja lukiessa voi vaan miettiä, että mitenköhän haluttua työvoimaa sitä itse onkaan työmarkkinoilla tällä stabiililla terveydellään. Sentään en ole koskaan haaveillut työskenteleväni puolustusvoimissa, palomiehenä tai vaikka ammattiurheilijana. Voikohan urakriisistä tehdä ammatin, olisin epäilemättä hyvä nostamaan rahaa ahdistuneella ammattinimikkeiden ja opinto-ohjelmien googlauksella.

Silti, viisi kuukautta sitten makasin teholla kymmenisen tuntia elinsiirron jälkeen ja mä kyllä muistan tasan ajatelleeni vesimelonimehujäätä ja sitä että muhun koskee aivan kamalasti. Siihen kun vertaa niin mun sosiaalipsykologian ja sosiaalipolitiikan väliin jumahtanut urakriisi ja huonon kehonhuollon vuoksi jumiin mennyt selkäranka on aika pieniä murheita.

Niitä aamuhetkiä kun juo kahvia ja katselee läppärin yli sitä toista joka vielä nukkuu. Siivouspäivää, paljan varpain lumessa mattojen ravistelua. Meillä kuunnellaan PMMP:tä.  Viihdytin itseäni Fressin SuomiLove tanssitunnilla sheikkaamalla Meidän biisiä. Vielä joskus sitä hyppää, juoksee tai tärisyttää ilman että keskivartalo tuntuu repeävän tuhat kertaa tunnissa.

Lojua sängyllä yksin kotona, puputtaa päivälliseksi riisikakkuja ja tuijottaa ruudusta muuta kuin lähdeviittauksia.

Koko maailma

Vuosi sitten oli yks elokuu, kun mä istuin 26 aamua aamupalalla lasitetulla parvekkeella Södermalmin kesässä. Hetken maailma oli siinä joka ainoa päivä. Koko maailma. Mä annon sen kappaleen jäädä sille parvekkeelle, me muutettiin, mut maailma oli niissä aamuissa joihin olin just lähtenyt, muuttanut yksin ulkomaille ja ottanut maailmani mukaani.

Siitä sit kymmenen kuukautta myöhemmin se lähti soimaan spotifyn kesämuistoista Meilahden elinsiirto-osastolla. Melko musertava hetki kun putos niiltä viimeisiltäkin vaaleanpunaisilta pilviltään, että sais pitää maailmansa siellä mihin sen on rakentanut.

Viis kuukautta myöhemmin koko maailma on taas tässä, tyttöystäväni sängyllä perjantaina 17:22. Eikä se ehkä tuhoutunutkaan. Enkä edes minä.

Mut vaikka tuntuu et terveyden kaikilla osa-alueilla normaaliin tai ees bäckii sinne mistä putos, on kamalan pitkä matka, niin hitto sentään että nyt on viidessä kuukaudessa kiivetty aivan helvetisti ylöspäin. Itseasiassa enemmään kun uskoin ehkä ikinä tulevani kiipeämään.

Kommentit

  • Hanna Olterman

    Aivan ihana blogi sinulla! Sait uuden lukijan!!!:) Paljon Zemppiä Sara!!! <3

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.