VALIKKO
9.2.2019 14:16

ILO JA VOIMA KESKELTÄ AHDISTAVAA HELVETTIÄ

Mua eniten ovat ehkä motivoineet vertaistuet eri tavoin annettuna. Mutta ne joilla on eniten väliä, ovat olleet nuoria naisia Instagramissa ja kirjat Juoksijan järki ja Joonas Laurila (vielä kerran, Kiitos, kirjasi antamisesta!) sen takana, ja nimikkokirja Veitola. Kirjojen lukemisen jälkeen olen tutustunut näihin henkilöihin somessa aivan uudelta kantilta, ja vitsi miten voimaannuttavia!

Vertaistukea olen tosiaan löytänyt aika yllättävästi instagramista! En tahdo heistäkään alkaa kuvauksia tehdä, etten tuo julki niitä asioita joita olemme viestein puhuneet. Mutta jos minun tarinani, eteenpäin puskemiseni ja asenteeni kiehtoo sua, niin käyppäs laittamassa seurantaan seuraavat voimapesät: @veronicajuliaana, @kroonistakipua ja @olenjanina. 

Sairauksieni myötä olen tutustunut myös suoraan face2face uskomattoman vahvoihin ihmisiin; yhteen hyvään ystävääni ja totiseen voimakasaan ja tämän kumppaniin Meilahden hississä.. Ja psykiatrisella osastolla. Onhan se niin, että ne inspiroi eniten ketkä potkii koviten pintaan!!

@FREYLIVING @KUNAITIKELAABLOGI – @THEKINDWARRIOR @_CAPERS_ @HELMEILEVASYDAMENI @PINJAEKSTRÖM @MARJO.REMES @ISITREENAA @AKTIIVIKAISA

@KUKKAHORO @EMPPATEE @MISSEKIKATTI @SANIAISIA @VERONICAJULIA @KROONISTAKIPUA @CHRONICA@SAARAELOONOORA @HAVUNHUUTO @LUSIKOITAKIITOS

@LAURASATAMO @MARISSALEH @MINNIHEI @TAMANKYLANHOMOPOIKA @PUHUMURU @KAISAMINNI @CTRANDBERG @ELLUGEE @CHRONICALLY.O @JOONATANPALKAS

^^ Tässä on voimapesiä. Toiset heistä ovat sairauden kautta uusia ystäviäni, toiset kavereita ja osa heitä joita ihailen kuvista. Tässä on myös heitä keitä minä ihailen ihmisinä, he ovat terveitä tai kipeitä, mutta julkaisut tuovat positiivisuutta, naurua ja huvia elämään! On bloggaajia, jotka naurattavat, kasvattavat, ja ennen kaikkea tuovat iloa mun päiviin!

 

Perhe, ystävät, poikaystävä. 

Perhe Mulla on aina ollut perhe, mikä on tukenut mua asiassa kuin asiassa. Mua ei ole koskaan mollattu mogaamisesta, mua ei ole painostettu mihinkään suuntaan, eikä mielikuvitustani tai ideoitani ole koskaan muuta kuin kannustettu viemään eteenpäin. Mä olin itkenyt äidille sairaalassa että missä isi on, ja iskä ja äiti ovat vuoroin olleet mun luona sairaalassa tai omassa kodissani, jos oon mennyt heikoilla. Ja aina muistuttavat, että kumpi vaan voi helposti tulla muutamaksi päiväksi luokseni tai hakea minut kotiin milloin vain. Minulla on myös pikkuveli, 20, ja pikkusisko, 7, veljen kanssa meillä on hyvät välit ja hän on kyläillytkin useamman kerran luonani. Siskoni taas jumaloi minua vähintään yhtä paljon kuin minä häntä! Siis niin valloittava kahjo, nii rakas – tässä tosin kuvaus koko perheestäni!

Ystävät Mulla on aina ollut paljon kavereita ja ystäviä. Nykyään kalleimmat nuoret naiset elämässäni ovat Ruusu, Curry, PInzja ja Leliba. Muut osaavat sijoittaa itsensä ystävikseni, olen kyllä kertonut heille tärkeytensä! Ei tulisi mitään ilman sitä mahdollisuutta soittaa keskellä yötä tai ilman sitä kunniaa olla se, johon luotetaan kellon ympäri. Ja me ollaan puhuttu ystävieni kanssa mun sairastuminen, henkiinjääminen kokonaisuudessaan, kivut, lääkkeet ja sivuhaitat… Siksi minulla on elämässäni kourallinen ystäviä, joiden kanssa olo on helppoa. He tietävät jo kaiken, ja sen päälle on luonnollista jatkaa kaikkien meidän elämistä juoruilua!

Poikaystävä 22. lokakuuta rakastuin nollasta sataan, samalla kun ihastuin mieheen, joka tuli toisella kerralla luokseni yökylään, eikä ole sen jälkeen pois lähtenyt. Hän on tukenut minua, pitänyt sylissä kun itken, hajoan, olen väsynyt, pyörtynyt, rakastunut tai rakastettu. Joka yö nukun pää hänen hartiallaan, lämpimässä kolossa, tai herään kahden käden halauksesta pää sydänääniä kuunnellen. Me käydään kävelyillä, tehdään ruokaa, tehdään perus juttuja, ja pussaillaan ja pussaillaan. Me ei olla oltu kauan yhdessä, mutta mä oon luottanut ensimmäisistä päivistä alkaen koko mun sydämellä. Ja mä rakastan, hän rakastaa. Ja meidän suhde on tasapainoinen. Ja kun mulla menee niin päin persettä ettei hengittäminen tai ylösnouseminen ei onnistu, hän tulee viereen, ottaa kainaloon, ei välitä kauanko mä itken tai makaan hiljaa, kunhan tietää auttavansa. Makaa saatanallisesti kramppaavien raajojeni päällä kun huudan ja itken kivusta alla. Hän ei näe minua sairaana eikä vammaisena, ei vaikka luen listasta montako lusikkaa pähkinöitä aamupalaani kuuluu, ja saatan olla samalla sekuntilla lattialla kouristelemassa. Minä rakastan häntä vilpittömästi, ja hänen vastarakkaudellaan tunnen selviäväni kaikesta.

 

 

Ulkoilu, liikunta, treenaus!

Ennen sairastumista autoimmuunihepatiittiin ja parempina aikoina sen jälkeenkin, on urheilu ja ulkona liikkuminen ovat ollut mulle yhtä aikaa huumetta ja detoxia. Mä vietin monta vuotta juosten, enemmän tai vähemmän, mutta kyllä lukiosta siihen kevääseenn 2017 antoi itsestään lenkkarit jalassa kaikkensa. Salilla on yritetty milloin vähä läpällä ja millon sitten oikeella taktiikalla ja lihakset kasvaen. Jumppatunteja. Ja sitä tanssimista. Paljon.

Viimeisellä juoksulenkillä, millä olin Tukholmassa iltana ennen maksatragedian alkua, kuuntelin pitkästä aikaa Titan Maailma loppuu tänään.

Taas nostan tilini tyhjäksi ja kävelen Alkoon
Shampanjaa ostan, vedän pikkarit salkoon
Kun juhlat on loppu, sängyn heiluvan luulen
Oo oo oo oo oo
Exille soitan huudan traumani ääneen, poltan kadulle graduni kesken jääneen
Maailma loppuu tänään sen päässäni kuulen
Maailma loppuu tänään
Maailma loppuu tänään”

Siitä alkoivat ne viikot kun en päässyt sängystä, ja olin pisteessä, että iskän ja fyssarini Santerin kanssa käveltiin hitaasti rollaattorin kanssa Meilahden käytävän pätkää.

No, nyt ollaan helmikuussa, 2019, ja vaikka tässä hetkessä makaan kivuissa osastolla, on tällä hetkellä varmasti paras tilanne päästä pidemmälle urheilussa. Olenhan yli vuoden ajan käynyt kävelemässä reippaasti, venytellyt ja kyvyn mukaan joogannut.  Jumppatunneilla tai salilla on sit pitänyt antaa itsestään 400% ja sit ollaan oltu Acutassa.

NYT mulla on mahtava Personal Trainer jonka kanssa ollaan lähdetty tasan mun tilanteesta tekemään, oon huomannut työn jäljen jo perusolossa; selkä voi paremmin ja seisoma-asento on järjestään oikea. Kivun mukaan olen ulkoillut päivittäin – joskus pystyy 1,2km ja toisinaan melkein yhdeksään.

Lumiset puut, auratut tiet, pururadat, PT, hien valuminen, punaiset posket ja lenkkikaverin kädestä pitäminen, itsensä yllättäminen ja onnistunut jooga-asento kotimatolla ovat niitä oikeita riemuja treenaamisessa nykyään!

Ennen minua motivoivat ulkoiset tulokset tai laihtuminen – yhdessä tosi tehokasta. Nyt tahdon kuitenkin treeniltä vahvuutta ja tukea lihaksistoon, terveyttä ja toivottavasti kestävyyttä keholta, jos sairastun pian uudestaan vakavasti.

Mielessäni pyörii jo hurhasti lajeja mitä olis mahtava päästä kokeilemaan, mutta nyt rauhassa ja huolella kuntoon ja sit omien rajojen mukaan pidemmälle!

 

Arjen pikkuilot; Hiusten aamupörrö, totaalinen bedhead koko päivän. Poikaystäväni parran sormien ympärille kierittäminen on koukuttavaa ja ilo nousee kun mies hymyilee ja pyörittää silmiään. Joka aamuinen kaurapuuro erilaisilla täytteillä ja sen jälkeen hampaiden pesu Ekolla bambuhammasharjalla.

Oma astiakaappi; vain kivoja Muumi mukeja ja murokulhoja; KoKon ruokalautaset kahdessa mallissa (sinisen erisävyjä ja toiset fancymmät valkoiset), eri värisiä ja niin hyvän mallisia kahvikuppeja ja syvinä lautasina KoKon 0.5l syvät kulhot punaisen sävyissä; Iittalan juomalasit & lempiasiani – pitkävartiset teelusikat kaiken syömiseen!

Ja se miten olen sisustanut vaatteiden säilytyksellä. Minulla on Ikean kliseisin nelilaatikkoinen lipasto. No, ullatuuus, sinne mahtuvat melkein kaikki ihan perusvaatteet – alusvaatteet, trikoopaidat ja treenivaatteet. Vihdoin olen saanut kuolaamani vaaterekin pelastamaan pahimmalta vaatekriisiltä ja näyttämään sairaan coolille! Voitte kuvitella näyn ns. takapäässä roikkuu käytössä olevat retrot kassit ja kangasversiot, ensimmäisissä hengareissa ovat erimalliset jakut, kauluspaidat, joita seuraavat pitkä valkoinen pörrötakki, lyhyempi musta ja draqia muistuttava violetti yksilö. Mekkoja, lähinnä mustavalkoisilla raiddoilla tai kuvioilla, pitkiä ja ihonmyötäisiä, tai niitä ihania pitempi hihaisia pikkumekkkoja – uusimpana Marimekon tasaraitamekko. Siistimmät neuleet, neuletakit ja puserot.

Ja sit kolmen raidan värisuora.

Päädyssä roikkuu sukkanauhaa ja muutamaa pitsimekkoa, ehkä jotkut muutkin pitsit mitä en ala analysoida, mutta toimivat aina.

MANDARIINIT – KYLMÄPUSSIT – VERIGREIPPI – KIRPEE PAKKANEN POSKILLA – NEROKKUUS JA YLPEYS HYVÄSTÄ IG KUVATEKSTISTÄ – ERIPARIN NILKKASUKAT – KAKTUKSET – HYMYILY – PITKÄT HALAUKSET – FAZERIN UUSI DUMLESUKLAA – TOINEN HIEROMASSA VATSALIHAKSIA – AAMUPUURO – PITKÄT AAMUT 

 

SUUNITELMAT, HAAVEET; Oikeesti suunnitteilla talven/kevään aikana reissu Tukholmaan & kesällä Ranskaan ja siellä toki myös Pariisiin (en oo käynyt!). Me suunnitellaan matkoja myös kotimaan sisällä; tahtoisin tutustua Joensuuhun ja viedä heilani rakkaan kummitätini ja kissa-armeijan luo. Luonnollisesti kesän alussa pääsemme taas myös ilmaiselle hotellireissulle Helsinkiin! Molemmat tahtoisimme käydä lomalla Turussa – ihan vieras kaupunki!

Kiitos poikaystäväni upeiden joululahjojen, olemme menossa katsomaan sekä Kasmiria, Sannia, Ellipsiä että Rammsteinia!! Me ollaan käyty katsomassa kulttielokuvia, esim. Birdbox, elokuvissa ennen kuin se tuli netflixiin. Ja taas on suunnitteilla ainakin Uinu, uinu lemmikkini näkeminen!

Museot, näyttelyt, torit, markkinat, messut ja teatterit ja näytelmät hellivät sieluani. Niiden kiertäminen ihan kotikaupungissa, pitkin suomea kuin ulkomaillakin kuuluu spontaaneihin ja myös suunniteltuihin iloihin!

Haaveilen suunnitelmastamme mennä uimahalliin, tehdä jotain hauskaa yhdessä ja kokeilla, että auttaisiko vesi minunkin kipuuni!

Haaveilen suunnitelmastamme mennä retkiluistelemaan, joka oli yksi joululahjani Juhalle! Hyvää keliä odotellessa!

Valtava haave mitä etenkin iltaisin suunnitellaan, on meidän tulevaisuus. Asua ulkomailla, tai ehkä Porvoon kivikatujen vieressä valkoisessa puutalossa, missä on kaksi kerrosta ja puulämmiteinen sauna.  Vauva, lapsi. Se on ollut mun mielettömän iso toive a i n a. Edellisen parisuhteeni aikana yritin uskotella itselleni ja muille etten tahdo lasta, mutta jokainen mut tunteva varmaan tajusi että se oli isoin valhe.

Toivon, että saan terveyteni pysyy niin hyvänä, että saan muutaman vuoden sisään yrittää lasta täydellisen mieheni kanssa. Toivon, että menen Juhan kanssa kihloihin, toivon niin paljon että saan astella alttarille ja suudella alttarilla vähän liian intohimoisesti. Elää hänen kanssaan. Kasvaa hänen kanssaan ihmisenä, oppia, saada, menettää ja tukea toisiamme vaikeina hetkinä.

Toivon pysyväni terveenä. Olen jo valmistautunut mahdollisuuteen joutua ainakin osaksi aikaa elämästäni pyörätuoliin, sillä toisinaan kivut eivät anna kävellä. Mutta hei, mitä sitten? Tässä maailmassa, jopa Suomessa, ymmärretään erilaisuutta, ja festareillakin ovat inva järjestelyt! Ihminen elää neljä tuntia ilman sydäntä ja vaikka mun kivut tuntuu niin pahalle ja loputtomalle helvetille ettei aina jaksais elää enää, niin isossa kuvassa itseään katsoessa, ei mulla ole mitään hätää. Oon kuitenkin maannut teholla viimehetkellä henkiin jääneenä. Joskus jaksoin ajatella, että kun varman kuoleman jälkeen sainkin jatkaa elämää, on ymmärrettävää että toinen puoli ei ole niin terve – että joutuu antamaan takaisinkin.

Ja hei, vaikka krooninen sairaus vähän rajoittaa suurinta spontaaniutta, niin meitä ei pitele mikään kun haaveillaan hetki jostain tarpeeksi mahtavasta!

Toivottavasti tämä teksti oli sellainen, kuin ne, mitä minulta on usein toivottu.

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.