VALIKKO
22.8.2019 14:43

KAUNIS MINÄ – haaste

Instagramissa pörräävä ilopilleri ja supersuloinen Heli (@heliig) -flicka näyttää ihan Haloon Ellille!- haastoi miettimään ja kertomaan parhaat palat isestäni. Kehumaan itseään. Katsomaan omaa peilikuvaa objektisesti. Uskaltamaan rakastaa itseään.

Ajettelin että mun on turha tarttua tähän, kun näin syksyn alkaessa stressi ja sateista ja liikkuvista celciusasteista seonnut kroppani ja pääni aiheuttaa vaan lisää paskaa itsensä sietämiseen. Mutta ehkä just siks oli pakko avata junassa tyhjä blogisivu ja alkaa pyöritellä sanoja omasta, paremmasta itsestään.

Töiden takia oon sanonut usein olevani sosiaalinen, iloinen, rempseä, heittäytymiskykyinen, tarvittaessa jämpti, omatoiminen ja luotettava. Tuo fraasi jotenkin päin kääntyneenä tulee aina, kun pitää mainostaa tai kehua itseään. Uskon sen ihan täysin, ja usein, usein huomaan kuinka totta se onkaan, ja että miten hemmetinmoinen etu  vaikka sosiaalisuus ja hyvät tunnetaidot elämässä ovat.

Oon kuullut ja tajunnut itsekin olevani ihan helvetinmoinen surviveri. Emmä ees tiedä miten tällaiseen elämään ja ihan helvetin alimmista pohjamudista voi nousta näin ylös, laskee hartiat alas, hymyillä vinoon ja näyttää keskisormea sille maailmalle mikä yrittää tehdä musta varjon. Mun päättäväisyys ei lopu koskaan, kun jotain päätetään niin se sitten tehdään. Ihan sama, ollaanko menossa kurssista läpi vitosen arvosanalla, kuntouttamassa paskana olevaa kroppaa vai pelastamassa psyykettä joka ei enää saa happea.

Sä törmäsit maailmaan, jossa vihalla pärjää
Ja vahvat vain rivissä marssii

Mä olen älykäs. Mulla on tosi hyvät sosiaaliset lahjat ja tunneäly hätkähdyttää välillä itseänikin. Mä kadun mun virheitä ja yritän tosissani tehdä duunia, että pääsisin niiden kautta olemaan parempi versio itsestäni. Mä tykkään opiskella ja oon siinä tehokas; lukiossa luin kaikkia reaaleja ylimääräisenä (paitsi fysiikkaa ja kemiaa, jos ne nyt reaaleiksi lasketaan) ja nyt paahdan yliopistolla kursseja sukupuolentutkimuksesta verotukseen ja lakipykäliin. Isona musta tulee lapsiasiavaltuutettu, mä kehitän lastensuojelua ja tukiperheiden, turvatalojen, sosiaalitoimen toimintaa ja mahdollisuuksia. Mä haluan auttaa. Mä haluan auttaa ja mä haluan pelastaa, ja mä luulen et siks mä oon täällä.

Mä pidän kynsin ja hampain kiinni asioista jotka on mulle tärkeitä. Musta lähtee milloin vaan ääntä tai voimaa puolustaa toista tai pitää meteliä tai puhua järkeä tilanteessa, jossa mun arvomaailma on alakynnessä. Mä ymmärrän muita ja hyväksyn muidenkin mielipiteet, mut tahallaan kapeakatseinen kusipäisyys, rasistisuus, toisen alentaminen… Kyllä te tiiätte; hauku mua, ei tunnu missään, lyö mua, ei tunnu missään, mutta jos sä edes yrität loukata mun ystävää..

Tästä päästään siihen, mistä oon itsessäni ainakin välillä jo ylpeä. Mä tiedän, että mun pitäis puolustaa myös itseäni, nähdä oma arvoni ja ainutlaatuisuuteni. Että mä en oo täällä ketään muuta kuin itseäni varten. Tässä mun avopuoliso on raahannut mua satoja kilometrejä eteenpäin, mutta omiin selviytymismekanismeihin nojatessa mä juoksen karkuun sitä, että pitäis puolustaa itseäni.

Paniikissa säpsähdät ylös huutamaan
Ja pirut vain peilissä tanssii

Mä en ole ikinä nähnyt itseäni kauniina, se varmaan johtuu pitkälle siitä, että mun tyyli ja tapa ilmaista itseäni ulkoisesti, olivat sen (varhais)teiniän ihan päin vastaiset kuin niillä ”kauniilla ja suosituilla”. Vaikka en siis ole koskaan kuullut että olisin ruma tai muuten epäsopiva, se ns. sopivuuteen mahtumisen kokemus on vaan jäänyt kokonaan välistä.

Mutta mä tykkään mun silmistä! Ne on suht isot, ja ripsiä on paljon, että korostaminen on helppoa, mutta nykyään pidän silmistäni myös meikittöminä. Ne ovat hämmentävän kirkkaansiniset, ja usein väri onkin se mitä jäädään katsomaan ja ihaillaan sitä, eikä ensin edes uskota sen olevan mun luonnollinen silmienväri. Miehenikin on niitä ensimmäisenä tuijotellut.

Mulla on hiukset joista pidän! Ne ovat tuuheat ja paksut, eivät ollenkaan suomalaiset ohkaiset ja sileät. Nää pysyy kiharalla tai suorana, letit on näyttävät tässä lyhyemmässäkin pituudesssa ja pienellä tyven tupeeraamisella fleda on aika tosi hyvä. Se on asia mistä mä oon tykännyt aina. Se toimii ns. luonnollisilla väreillä kuten tän hetkisellä tummanruskealla, mutta etenkin vähän pidemmällä mallilla punainen, violetti jne. kyllä kerää katseita ja kehuja! Se on aina kiva kuulla, että joku ihastelelee jotain omaa piirrettä.

Oon uskaltanut alkaa hymyillä kuvissa niin että hampaat näkyy. Ei mun hampaissa siis vikaa ole, mutta jotenkin se on aina ollut mulle haaste. Nykyään ilahdun aina paljon kun katson jotain ottamiani selfieitä, ig- tai fb-kuvia, ja huomaan että monessa kuvassa hymyilen jo oikeasti!

Sen jälkeen kun maksansiirron aikaan lääkkeet, nesteet ja leikkaus jne. ottivat mun kehon sisäisesti ja ulkoisesti omaan käyttöönsä, oon mä nauttinut siitä, että mun keho on -suunnilleen- mun omassa hallinnassa. Kun leikkausturvotusta tuli 20kg, oli olo omassa kehossa tosi kamala. Ei siksi että en saisi painaa 20kg enemmän kuin nyt, vaan, koska se oli kaikin tavoin ristiriidassa sen kanssa miten elin kehoni kanssa ja millainen se  on jo geneettisesti. Sitten lähti ne nesteet ja 10kg omaa painoa, eli kaikki mun lihakset ja mitään muutahan mussa ei silloin edes ollut. Ja mä voin sanoa et se vajaa 50kg ei ole mulle sopiva ihannepaino; onneks lihakset alkoivat kehittyä pian takaisin kun kortisonipäissäni lenkkeilin pitkin sairaalaa 10km päivässä… 😀 Voin melkein valhtelematta sanoa, että olen tyytyväinen kehooni, toki sairaudet painavat taustalla ja joinain päivinä itseinhohelvetti on irti, mutta usein mä näen itseni jo hyvänä kokonaisuutena; tarpeeksi riittävä, terveissä mitoissa oleva nuori nainen, joka omalla tyylillään ilmentää kuka on. Mun itsetunto nousee kun hymyilen, joten teen sitä lähes aina. Samoin kun näytän itselleni ja muille että mä elän, eli esimerkiksi lenkillä oon se naantalin aurinko!

Mun vaatteet ja tyyli tukee sitä kuka mä olen, on se sitten Adidasta tai alemmassa kuvassa oleva ystävän kaverin lahjoittama neljä kokoa liian iso villapaita missä on vielä reikäkin. Mutta se, että tuossa alemmassa kuvassa mä olen itse pyytänyt päästä psykiatriselle osastolle, missä tuo kuvakin on otettu, tekee musta aika mahtavan mimmin. Ja kaiken lisäksi näytän tuossa kuvassa aika kauniille, ja just sille, että saan olla ylpeä itsestäni, koska oon ymmärtänyt auttaa itseäni; oon handlannut, että mulla on sen verran väliä, että ansaitsen paremman elämän!

 

Mä oon tarpeeksi hyvä näin. Mussa on hemmetisti upeita puolia ja asioita, joita pitäis vaan uskaltaa näyttää ja katsoa itse enemmän.

Mikä kaikki sussa tuntuu kauniille tai saa sut hehkumaan? Äläkä vähättele itseäsi, mä tiedän että sinä olet kaunis ihminen!

 

Ne kertoo, kuinka se vahvistaa
Kun vaikeudet voi vain aina jättää taa

 

Onhan sulla HETKENKETKU:n FB hallussa?

Instagramissa ollaan @pullankuvatus – nickin takana!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.