VALIKKO
23.3.2019 20:55

Kipukroonikko kivunhoidossa psykiatrisella osastolla – Mitä, miksi ja voinko minäkin tulla!

Hullujen huone. Mielisairaala. Psykiatrinen sairaala. Psykiatrinen osasto. Yleissairaalan psykiatrinen osasto. YSP.

Kipukroonikko. Kroonisesti sairas. Kipuja. Kipulääkkeitä. Lääkkeitä. Sairas ihminen. Kipuja. Kroonisesti, aina. Sairas. Sairaala.

Meillä Tampereella, Taysillä, on 12 paikkainen yleispsykiatrinen osasto, mihin otetaan lähinnä potilaaksi heitä, keillä on vaikea somaattinen sairaus tai ongelma, mikä kuormittaa myös psyykkisesti.

Siksi minä olen alunperin kroonisen hermokipuni, leikkaus muistoni, kanssa monetta kertaa psykiatrisessa sairaalassa.

Olin täällä jo aiemmin tänä vuonna. Olin täällä juhannuksesta syyskuun alkuun. Olin täällä jo vuosi sitten maaliskuun. Nyt olen täällä kaksi viikkoa, puolet mennyt.

Minua on hoidettu hyvin. Koska pitkäaikaisen (ainaisen) kovan kivun kanssa eläminen tekee pahaa, satuttaa, väsyttää ja hajottaa, on saatava psykiatrista apua. YSP osastolla potilaalla on kaksi omahoitajaa, joiden kanssa keskustellaan säännöllisesti mielessä pyörivistä, ahdistavista asioista, kivuista, traumoista…. Ja lääkärit ymmärtävät ja ovat oikeutettuja sekä kivun että psyykkeen hoitoon. Kivunhoitoni on osastolla siis osastonlääkärin käsissä, ja minun kohdallani on onnistuttu ja yritetty tosissaan. Olen saanut lääkeapua niin psyykkeelle kuin somatiikallekin, mutta myös käynyt todella hyviä keskusteluja hoitajien kanssa. Minulle on tarjottu alussa miltein ensiapua, kun tulin osastolle ambulanssilla saman sairaalan gastro-osastolta, jossa olin tajunnut että mitä vasta  diagnosoitu krooninen kipu on, ja huutaanut ja kirkunut, itkenyt ja riehunut, että en halua elää näin; näin ei voi elää; haluan vittu vaan kuolla… Ja sanotaanko, että kaksi päivää YSP:llä ja sentään suostuin kuulemaan, että elämäni ei ole ohi, vaikken ehkä halunnut uskoa 😀

Täällä olen kokenut saavani keskusteluapua tai -seuraa aina kun olen sitä kaivannut, ja mikä parasta; sitä on tarjottu luvallani myös perheelleni ja poikaystävälleni. Jälkimmäisen kanssa olemme jutelleet myös yhdessä hoitajan kanssa, ja näin jälkikäteen ollaan koettu ne hyödyllisiksi! Sillä koskaan ei saa unohtaa sitä, että yhden sairastuminen koskettaa montaa. Ja lujiten sitä läheisintä.

Tämä osasto sijaitsee todella kauniissa miljöössä. Nämä kuvat on tietysti otettu tältä reissulta, mutta avainsanoilla voi matkustaa aiempiin osastoreissuihini, joissa luonto on hieman kauniimpi. Osastona tämä on kotoisa! Hengailemme kotivaatteissa, lääkärit, sosiaalityöntekijät ja muut pukeutuvat tavallisiin vaatteisiin. Yhteishengen eteen tehdään paljon.

Tänne voi tuoda itsensä kokonaisuutena; joskus on helpompi vuodattaa sanaoksennusta ja itkua ulos omien tavaroiden keskellä, kuin sairaalaa muistuttavissa vuodevaatteissa ja sairaalaläpsyissä. Mulla on ainakin nyt toista kertaa mukana omat lakanat – ehkä myös siksi, että nää Finlaysonin elefantit ja etenkin babypink on syvästi rakkaita. Ostin muutaman kortin lisää, koen saavani niistä voimaa ja ne ovat tosi kauniita kotona seinällä. Kerroin, että poikaystäväni ja äitini ovat käyneet täällä; rakas vierailija jättää aina muiston itsestään, vaikka just vain muiston käynnistä.

Tulin tänne ensimmäisen kerran siis maaliskuussa, 2018, tietämättä mitään, mut koko tyttö niin rikki ja hajalla kun vaa saattoi. Silloin sain epäilemättä tärkeimmän konkreettisen tavaran mikä mulla on. Se on jossain kuvissa vilkkunut, pehmoleluna Chewbaccasta! En ole katsonut yhtään elokuvaa missä tämä karvakasa esiintyy, mutta äidillä oli syy mikä itketti silloin meitä molempia ja itseäni aina kun muistan sen; Chewbacca on kestävä, eikä luovuta, hän on  oli viisas ja sivistynyt, huolehtivainen, vahva sekä tavoitteilleen vahvasti uskollinen henkilö. Joskus ajattelen kotonakin, että ehkä mun ei ole pakko jaksaa olla kaikkea, kun mun Chewbacca on ainakin puolet.

Tällä osastolla on potilaita k a i k i s t a syistä, ja jos mun pitäis eritellä kaikki omani, menis tosi kauan. Mutta tämä TAYS:in YSP osasto Pitkässäniemesssä, on kirjaimellisesti pelastanut mut. Ja mä tiedän, että mun lääkäri tekee lähetteen uudestaan milloin vaan se on oikeesti tarpeellista, ja mä pääsen sisään aina uudestaan. Ja vaikka kivunhoito on ihan perseestä täällä ja muualla, oon mä oppinut täällä, että mitä on

Kipopotilaan kokonaisvaltainen hoito; mut kohdataan aina ihmisenä, mun kipua seurataan ja mua kuunnellaan. Kokeillaan tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan lääkehoitoa. Annetaan levätä, kerätä voimia tai vaan olla ja miettiä, ymmärtää, puhua, itkeä, itkeä, itkeä ja jonain päivänä hymyillä. Toiset hymyilee joka päivä, hyvällä tuurilla he on ne onnellisimmat.

Kyllähän kaikki tietää ettei kroonisista taudeista parane. Tiedättekö mikä mun kivunhoidon tavoite täällä on? Saada siitä yhtään pois, saada mut jaksamaan sen kanssa ja yrittää estää sen paheneminen mahdollisimman pitkään sii

Se on ikävää näin 21 vuotiaana. Oikeesti niin paskaa, mutta sen täällä tietää jo kaikki, koska se on lupa sanoa tai huutaa tai parkua.

Täällä on turvallista hajota ja aloittaa se itku mikä sattuu joka paikkaan eikä tunnu loppuvan koskaan. Se on niin fine.

Mä saain tällä hoitojaksolla uuden mahdollisesti hermokipuun auttavan lääkkeen, toisen lääkkeen noston. Ja lopetetaan kokonaan yksi. En tiedä mitään ssain iitä onko vaikutusta tullut, sillä hain hormonikapselin kesken hoidon ensimmäisen puolen, ja olen kolme päivää maannut peiton alla ja nukkunut, hakenut lääkkeitä ja nukkunut. Kesällä jalkani halvaantui polvesta alas hermopinteen vuoksi. Vuosi sitten söin väärää lääkettä joka laski paineet 30/18 ja sain kovan aivotärähdyksen iskeytyssäni naama edellä oveen, menettäessä tajuni kohta lattialle ja kolmannen kerran vessan kaakeleille, josta ensihoitajat jo veivät ambulanssilla ehkä 400m Acutaan.

Olen saanut nukkua, nukkua nukkua, mahdollisuuden antaa rikkinäisen kehoni ja mieleni toipua ja löytää uuden järjestyksen. Omahoitajani ovat olleet aivan supereita, ja vaikka keskustelun lopussa olisi itkettänyt, se on ollut ehdottoman hyvä asia.

Ja kyllä, minä saan lääkkeitä myös rauhoittamaan minua, auttaamaan nukkumaan… Sillä olenhan psyykkisesti sairas ja avoin siitä. Mutta se, että jossain saa tällaista kokonaista hoitoa minulle ihmisenä johon sattuu helvetisti, on paljon hienompaa kuin vahvat psyykkeen lääkkeet.

Täällä saa huutaa apua, täällä saa apua.

 

Ps. tässä suurinpiirtein toimivat linkit about kaikkiin tätä osastoa koskeviin postauksiini.

Psykiatriselle osastolle

Ambulanssilla ovelta toiselle

Miks mennä Provinssiin tai Prideen kun voi maata sairaalassa

Ja sitten Psykiatriseen Sairaalaan!

Ihmeellisiä vinoumia ja improvisoitua johtajuutta

Yks mielisairalareissu lisää

Kommentit

  • Vaiennut

    Olisipa meilläkin yspin kokovuorokautinen osasto. Kuulemma joskus on ollut. Nykyään on vain päiväosasto ja he hoitaa lähinnä syömishäiriöitä. Somaattisesti vaikeasti sairaille, joiden psyyke murenee auttamatta, ei ole mitään kunnollista hoitopaikkaa. Olen jopa harkinnut Tampereelle muuttoa joskus vain tämän takia. (Joutas korjata tässä maassa kivun hoito ja psykiatrinen hoito, muun muassa.) Hurjasti tsemppiä! ❤️

     0
    • Sara Kuparinen

      Olen tavannut potilaita jotka ovat tulleet treen ysp1:lle lähetteellä ok-seudulta ja Turusta. En tarkemmin niistä lähetteistä tiedä.
      Toivon,että tämä osasto pysyy kun Tays tekee pian isoja muutoksia kaikessa, myös psyk. hoidossa.

      Olen pahoillani etteivät kaikki kivun tai muun rikkinäisen somatiikan takia hajoavat eivät saa edes kertaa kokea Osastohoitoa mikä on heitä varten. Osaisinpa antaa palan siitä, mitä kaikkea siellä on yhteensä kokenut, vaikkei mikään kuntoutus aina iloa ole tai toimi kaikille.

      Voimia, älä vaikene <3

       2

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.