VALIKKO
19.1.2019 22:01

Kirje elinluovuttajalleni

Tämä postaus on ollut se, jonka olen tahtonut kirjoittaa toukokuun viimeisistä päivistä, 2017. Tai en tiennyt tahdonko tehdä tästä postausta, mielummin olisin kirjoittaunut sen henkilökohtaiseksi kiitokseksi, mutta en ole siihen oikeutettu.

Hei! En tiedä kuka olet, mutta sinusta on tullut sateenkaari pilviini, jotka vetivät puoleensa ja tukahduttivat hengitystäni, sumeuttivat aivojani.

Olen ajatellut, että olet kotoisin Pohjois-Norjasta, mutta todellisuudessa ainoa asia minkä tiedän on, että elit jossain Pohjoismaista tai Virossa.

Ja että taisit elää aika terveellistä ja tervettä elämää, sillä maksasi oli aivan priima menehtyessäsi, sillä sitä se on vielä näin vuosi ja kahdeksan kuukautta myöhemmin minunkin kylkiluideni suojassa.

Olen varmasti itsekäs, kun kirjoitan itselleni auki sinun elämääsi, sinun identiteettiäsi ja lopulta kuolemaasi. Mutta älä vihaa minua, tämä on ainoita keinojani selvitä eteenpäin elämässä. Olen ihan käsittämättömän pahoillani, että olet kuollut. Olen samaanaikaan käsittämättämän pahoillani että olen elossa. Mutta toivon, että tahdoit, että kuollessasi joku toinen saisi jatkaa elämäänsä sinun ansiostasi.

Ja minä sain. Minä olen Sara, nyt 21-vuotias ja asun Tampereella, Suomessa. Ehkä se on ihan tuttu paikka, ehkä et oo koskaan kuullutkaan. Minä olen koko nuoruuteni ollut terve, urheilullinen, sosiaalinen ja asenne on ollut vähän se, että mitä enemmän stressaa tai ahdistaa, niin sitä varmemmin painetaan täysillä. Olen reissannut Auchwitchistä Tower of Londoniin ja haaveillut reppureissusta Afrikassa, teitkö sinä koskaan niin? Jos tietäisin mistä olet kotoisin, tai mikä oli lempipaikkasi, missä halusit aina käydä, minä veisin sen osan sinusta sinne, mitä kannan mukanani.

Vaikka välillä se sinulta saamani maksa painaa sisälläni niin helvetisti enemmän kun sen 1.4kg. Koska minä en saanut valmistautua siirtoon, minä en tiennyt että niitä edes tehdään tai että olin edes sairas. Se on kyllä varmaan aika tekopyhä ajatus, sillä sinäkään tuskin valmistauduit kuolemaan. Olisi väärin sanoa omalta kohdaltani, että olisin kiitollinen elinsiirretyksi tulemisesta; kirjoitin joskus puolitoista vuotta sitten että olin kiitollinen kolme sekuntia, ja sitten olenkin roikkunut pää alaspäin maailmanpyörästä tunteideni kanssa.

Mä olen kuvitellut sulle elämän ja jonkinnäköisen identiteetin. Vaikka mä yritin olla tekemättä sen, vaikka mä olisin helvetin paljon onnellisempi jos en tietäisi että sä oot ollut ihminen. Mutta mulla on vahva mielikuva siitä Pohjois-Norjasta, nuoresta miehestä ja jäämeren värisistä silmistä (tiedätkö, Greyn anatomian Jackson Averyn silmät) ja kivasti treenatusta kropasta. Sä varmaan opiskelit tai ainakin suunnittelit sitä, ehkä susta olis tullut sairaanhoitaja. Ja sulla oli varmaan kaunis tyttöystävä, joka kikatti ja pussaili sun hiusrajaa, ja tahtoi pelastaa sun kanssa maailman. Me oltais varmaan aika samanikäisiä, ehkä, mutta ainakin sun maksa oli huippukunnossa vielä kun sä kuolit, ehkä olit urheilija tai alaikäinen.

Ehkä säkin tahtoisit tietää musta jotain, ehkä sun vanhemmat, frendit tai se tyttöystävä tahtoisivat. Ehkä siks, että olis joku kehen kohdistaa se rakkaansa menettämisen tuska ja katkeruus siitä, että miks heidän rakkaansa on ollut poissa pian kaksi vuotta. Ehkä he tahtoisivat tietää, että sinun takiasi minä sain elää.

Minä olin neljää (tai kolmea, leikkaus tehtiin yöllä) päivää vaille 20 vuotias, nuori nainen. En tuhonnut maksaani itse, minulla ei ollut perussairautta joka tähän olisi tuonut; minä sairastuin nopeasti rajuun akuuttiin autoimmuunihepatiittiin ja menin terveestä teholle, ja suoraan Pohjoismaiselle hätäapulistalle. Ei varmaan lohduta yhtään että olin ihan pienestä kiinni kuolla, kun sinä taas olet kuollut, mutta ilman sinua minäkin olisin poissa. Näin ainakin toinen meistä saa elää, ja jos lupaan elää täysillä, voitko hyväksyä tilanteen?

Nämä eivät ole olleet yhtään helpot vuosi ja kahdeksan kuukautta. Koko elinsiirtokeissi tuli puskista, minä sairastuin ensin Postraumaattiseen stressiin, ehkä tiedät, että se on suoraan saatanasta. Sen lisäksi minusta tuli kipukroonikko; vatsani hermot eivät toipuneet leikkauksesta, jossa meidän elämämme kohtasivat.

Sinä saat olla minulle vitun vihainen siitä että valitan elämästäni, kun sinä et sitä saanut jatkaa. Mutta näin yritän myös kertoa, että tragedia kohtasi meidät molemmat. En ole kokenut yhtä ainoaa kivutonta päivää; toisinaan kipuni on sietämätöntä, toisinaan inhimillistä; mutta joka päivä on kolmiopäivä, kipulääkkeet menevät kokoajan suoraan suoneen ja morfiinipumppu on viety käsistä. Minä näen miltei joka yö painajaista; sinusta, minusta, kuolemasta, sairastumisesta, maksansiirrosta, syövästä, siitä että olen eksynyt ja juuttunut Meilahden sairaalaan; että läheisilläni on edessä elinsiirto; että synnytän maksattoman lapsen… Minun yöni ovat painajaisia, kipuja ja valvomista.

Minä sairastuin vakavaan masennukseen, vaikeaan sopeutumishäiriöön ja syömishäiriöstäni tuli vaikea. Minulla on ollut edellinen niin kauan kun muistan olleeni pikkuteini, minulla on myös paniikkihäiriö, ja ironisesti vettä myllyttää sairaalapelkoni ja herkkyyteni. Minä olen aina ahdistunut, en aina uskalla elää tätä elämää, mutta en halua kuolla.

Maksa toimii todella hyvin, se tuottaa hyviä verikoearvoja, ja hylki vain silloin tyypilliseen aikaan heti siirron jälkeen.

Etenkin tuon faktan jälkeen voin vaikuttaa sinusta tosi tekopyhälle, kun valitan niin paljon. Mutta minusta tuli kroonisesti sairas, ja tämä aika on ollut todella lyhyt hyväksyä nämä kaikki muutokset. Ethän silti luule etten olisi yrittänyt; olen päässyt kahdesti omasta halustani pidemmiksi pätkiksi psykiatriselle osastolle, kun en ole osannut suhtautua tilanteeseeni. Olen mennyt taxilla, henkilöautolla, bussilla, kävellen ja etenkin ambulanssilla päivystykseen vaatimaan hoitoa ja tutkimuksia kivuilleni ja kroppani reaktioihin sinun kudoksiisi. Olen puhunut, huutanut, itkenyt ja käynyt läpi oloani niin kavereiden, perheen, tuntemattomien, vertaistuen, päiväkirjan, tämän blogin, psykiatristen sairaanhoitajien, sairaanhoitajien, verikokeiden ottajien, lääkäreiden, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, Kelan työntekijöiden ja psykiatrien kanssa. Minä olen kaikesta pahasta olostani ja väsymyksestäi huolimatta taistellut joka ainoa päivä elämäni ja hyvinvointini eteen, sillä uskon että toivot minun tekevän niin.

Ja olenhan usein onnellinen; minulla on läheinen ja mitä rakkain perhe, joka tekee mitä vaan vuokseni. Poikaystävä, joka pitää kiinni kun itken tai nukun, koen kipuja tai hajoan tuhanteen osaan, tai kun koen suurinta onnea ja rakkautta; hän tahtoo elää kanssani kaiken. Oikeasti, hän tahtoo tatuoida vatsaansa samanmallisen arven, jonka sain kun meidän tiemme kohtasivat. Hän pitää minusta huolta, sellaisena kuin olen. Minulla on ystäviä joiden kanssa itkeä ja nauraa, kirota maailmaa ja huutorätkättää samassa lauseessa. Mä opiskelen Johtajakorkeakoulussa hallintotieteitä, ja toivon ja uskon et mä tuun olemaan sillä tiellä tosi onnellinen. Mä rakastan käydä keikoilla ja festareilla, teatterissa. Mä oon elämässäni aika aktiivinen; teen yliopistolla paljon muutakin kuin opiskelen, urheilen ja liikun paljon luonnossa.

Mun tärkeimpiä arvoja nykyään ovat terveys, rakkaus, onnellisuus ja hyvinvointi. Mä tahdon auttaa muita, ja pyrin olemaan ihminen ja kuuntelija, vähintään hymy kaikille. Oon empaattinen ja herkkä, mutta nykyään myös päättäväinen, rohkea ja ihan perkeleen vahva. Tiedätkö, sellainen sisupussi, pieni ja pippurinen tai yksinkertaisesti dynamiittia rubiinissa.

Ja mä lupaan tehdä, nähdä ja kokea ihan jumalattomasti tässä elämässä ja maailmassa, u know, tahdon tässä elämässä enemmän kuin elää.

Ps. Jos silloin 27/05/2017 asiat olisivat menneet toisin, olisin kiitollinen siitä, että jollain elimelläni olisin saanut pelastaa sinun henkesi.

 

 

Kommentit

  • mob

    Oon lukenut sun taivalta jo pitkään. Oot uskomattoman rohkea ja vahva. En kykene kuvittelemaan tarpeeksi sitä painoa ja kipua mitä kannat harteillasi, mutta jokainen tekstisi tuo lähemmäs muistutusta siitä, että yrittäminen on tarpeeksi. Yritetään elää, yritetään huomiseen, yritetään nähdä jotain hyvää jossakin.

    Kiitos kun jaat näin henkilökohtaisesti matkaasi meille tuntemattomile. Vaikken ole uskossa, ristin käsiä välillä rauhallisessa tilanteessa ja aina ajoittain toivon juuri sulle voimia jaksaa niin pitkälle kuin on tarpeen. En pysty käsittämään mistä saat kaiken voimasi kestää elämistä, mutta toivon että vielä tulevassakin saan lukea lisää sun ajatuksista. Ne on kauniita, pirullisen raadollisia, koskettavia, aitoja ja voimaannuttavia.

    Kiitos, että olet jaksanut olla sinun kengissäsi. Niillä askelilla on tarkoitus.

     4
    • Sara Kuparinen

      Voi kiitos, nyt kirjoitit kommentin mikä sai kyyneliin!
      Yksi valtava syyni kirjoittamiselle on, että tahdon sekä antaa vertaistukea että kertoa muille millaista elämä (on subjektiivisesti) näillä sairauksilla ja kokemuksilla!

      Toivottavasti saan lukea myös sinun tekstejäsi, ja toki myös kommenttejasi vielä kauan!

      Kiitos vielä kauniista sanoista ja siitä, että kerroit miten tekstini vaikutti sinuun!

       1
  • Sipsu

    Todella koskettava kirjootus! Sara sä oot niin täyttä ja puhdasta kultaa! Ihailen sun rohkeutta ja avoimuutta niin paljon.

     2
  • Katri

    Mulla alko vaan kyyneleet valumaan tätä lukiessa. <3
    Sä oot kyllä kokenut niin hitosti kaikkee, sellasta mitä monet ei koe koko elämänsä aikana, eikä osaa kuvitellakaan millasta sun elämä on.
    Ja tiiän, että tää ei varmaan lohduta, ja oot kuullut saman tuhansia kertoja, niin paljon, että oot varmaan jo kyllästynyt kuulemaan sen uudelleen, mutta mä vahvasti uskon, että kaikella tällä on ollut tarkotuksensa. On ollut joku tarkoitus, että just sä oot saanut sen maksan, ja just sä oot päässyt jatkamaan elämää! <3

    Ja vaikka se elämä onkin ollut sen jälkeen yhtä kipuhelvettiä, niin mä vahvasti uskon myös, että vielä joku päivä siihen kipuhelvettiin löydetään tapa jolla sen saa lievemmäksi. Näin mä ainakin haluan uskoa, koska sä ansaitset breikin.
    Sä ansaitsisit keinon, jolla ne kivut saataisiin lievennettyä, ja saisit mahdollisuuden elää pelkäämättä seuraavaa isompaa kipuhelvettiä.

    Kiitos, että kirjotat niin aidosti sun fiiliksistä, ja elämästä.
    Kiitos, että jaksat taistella aina, vaikka kuinka paskaa se elämä oliskaan.

    Ja mä oon niin onnellinen, että sä oot löytäny sun vierelle henkilön, joka tuo sulle turvaa, auttaa sua ja on ihan vaan sun vierellä.

    Oot aivan ihana ihminen! Isot halit ja tsempit (elämään) täältä maapallon toiselta puolelta! :*

     2

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.