VALIKKO
26.8.2017 15:28

Kun ei maksan nimeks kelvannutkaan armo-olavi

Rakkaalla lapsella sanotaan olevan monta nimeä ja oon kuullut että maksansiirron jälkeen olo on varmaan juuri kuin lapsen saaneella. Sanotaanhan että ongelmatkin kannattaa nimetä että ne on helpompi kohdata, psykan kirjassa joku kutsui ahdistustaan Kaivoksi. Että onhan tälle maksalle nyt nimi saatava. Eikai sitä nyt loppuelämää voi vaan maksaksikaan kutsua.

No mutta kappas, sehän näyttää olevan yleinenkin käytäntö että siirrännäinen nimetään sen mukaan kenen nimipäivänä se on saatu. Well, RITVA muistuttaa vain eräästä opettajasta jota pelkäsin pissit housussa kuus vuotta. Varmaan juoksisin vieläkin karkuun jos sattuisin kohtaamaan tai saisin varmaan huudot siitä että (edes ostoskeskuksen) käytävällä ei saa olla kengät jalassa. Niinpä nimen saikin vanha maksani (mikä on varmaan heitetty roskiin tai poltettu tai mitä helvettiä niille ylimääräisille kudosmöykyille nyt ikinä tehdäänkään). Että rest in peace Ritva, 31/05/97-27/05/97, hän menehtyi liian nuorena ja täysin tuhoutuneena neljä päivää ennen kakskymppisiään.

Onneksi Suomi on kaksikielinen maa ja on myös ruotsalainen nimipäiväkalenteri. INGEBORG olis kuitenkin jo vähän liikaa.

Valtaosa varmaan kokee siirron pelastaneen heidän elämänsä tai ainakin parantaneen sen laatua ja kestoa huomattavasti. LAHJA, ONNI, ARMAS, ARMO, TOIVO, HOPE ja etenkin PELASTAJA ovat kuitenkin nimivaihtoehtoja jotka tuntuis lähinnä överiltä vittuilulta jos kaikesta faktatiedosta huolimatta tuntuu sille että kaikki kipu ja ongelmat ja koko keissi johtuu nimenomaan siitä että mut pamautettiin elinsiirtoon. Vaikka olen maksastani elämäni velkaa ja maailman kiitollisin, tuntuis KIROUS tai KARMA IS A BITCH osuvammalle kuvaukselle.

RAIVO vois olla tätä omaa yksilöäni kuvaava nimi. On meinaa sen verran fyysistä kipua aiheuttanut tapaus jolla tuntuu olevan yhtä suuria ongelmia olla kunnolla ja järjestämättä kohtausta kun mullakin. VILLIINA. 

Mun mielestä oli sairaan cool kun eräästä vertaistukiryhmästä löytyi henkilö kuka oli nimennyt siirrännäisensä lempibändinsä vokalistin mukaan. Mutta mua kyllä naurattaa jo ajatus siitä että alkaisin kutsua tuota möykkyä OLAVIksi tai idolini TKHP bloggajan mukaan EINOksi. Niinko ei. Vaikka toisaalta niin hyvien tyyppien nimi vois tuoda vähän hyvyyttä tähänkin tolloon.

VITTUSAATANA. HELVETINVITTU. SE PERKELE. On varmaaan eniten käytetyimmät kutsumanimet. Mutta toivon todella et joskus tilanne muuttuis ja voitais olla vielä vähän paremmissa väleissä.

Koska tää koko keissi on niin absurdi että uskon tän tarvitsevan myös astetta persoonallisemman nimen. Hylätyt nimet 2016 kuulostaa just priimalle paikalle lähteä etsimään. MOOLOK – kotoisasti MOLOLOKKI, LYRICPOET ehkä, onhan tää ollut yhtä rakkausrunoa lyricalle.

Onneks on aina ystäviä ketkä auttaa hädässä. PERSIKKA-PETE. TEHO eli TEKNISESTI HOMO. Sukupuolineutraaliksi luotu KULLERO.

Heimo-Haima. Muska-Munuainen. Sylvester-Sydän. Keijo- ja Keiju-Keuhkot. MAISA-MAKSA. MARTTI-MAKSA. MAANANTAIAAMU-MAKSA. MATEMAATTISIAMALLEJA-MAKSA. 

Haluan sille nimen mikä kuvaa meidän suhdetta. Eli sitä et se on ihan rakas mut että sen takia tää elämä on nyt vähän epämääräinen ja melko vittumainen esitys aina välillä. BABY PERKELE se on tainnut olla nyt viikon. Ja se se saattais nyt olla. Baby Jane on elämä mut joskus tuo 1,4kg myökky on kyl yks Perkele. Vitun vaikea ja oikeestaan ihan mahdoton, vähän liikaa kokenut. Baby, perkele.

Mutta ristiäisiä ei ole vielä vietetty ja potentiaalisia nimiehdotuksia metsästetään yhä. Heitä hei ehdotus! 

Onks sun jollain elimellä tai vaikka tisseillä nimiä? Mun kaverin peppu on Ursula ja tissit Oodi ja Haades.

 

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    espressokakku

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.