VALIKKO
13.6.2019 14:29

MITEN SAIRAUDET OVAT MUUTTANEET TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIANI?

Tämä mielenkiintoinen ja paljon ajatuksia herättävä kysymys tuli lukijan kysymyksenä Instagramissa.

Miten sun sairaudet/kivut/nää kaksi vuotta ovat muuttaneet sun tulevaisuuden suunnitelmia? Työ? Perhe? 

Mä olen 22 vuotta, kihloissa ja avoliitossa upean miehen kanssa, joka on aivan täysin mun seitsemän oikein.

Kaksi vuotta sitten olin ”melkein parisuhteessa” toista vuotta, aikalailla olin just asunut 10kk Tukholmassa, mutta se suhde kesti sen vuoden yli, kuten vanhemmat lukijat muistaa.

Ehkä se on myös aikuistumisen syytä, osittain varmasti myös siksi että itseäni vanhempi kihlattuni ymmärtää hyvin deittailun ja parisuhteen, yhdessä elämisen eron.

Sairastuminen ei ole vaikuttanut toiveisiin, suunnitelmiini perheestä. Minä haluan ja toivon koko valtavasta sydämestäni lasta ja onnellista ja lujaa suhdetta, joka toivottavasti muuttuu jonain päivänä avioliitoksi.

Maksansiirto ei ole este raskaudelle, toki riskiraskautena neuvolassa ja ultrissa jne. käydään useammin, eli hyvässä hoidossa ollaan silloin!

Hermokipu vatsan alueella ei ole este, osa kipulääkkeistäni pitää lopettaa, mutta sitähän ei kukaan tiedä miten kivun osalta kroppani reagoi niin suureen muutokseen – mutta minulla on vahva usko, että kipukroonikkona ei tule yllätyksenä että kipu voi olla kovaa. Ja onneksi tarvittaessa on paljon kivunhoito tapoja, jotka ovat turvallisia raskauden aikana (eikä vauvani saa heti syntyessään vieroitusoireita minusta häneen siirtyneistä kipulääkkeistä).

Tietenkään sairastamani akuutti autoimmuunihepatiitti ei ole periytyvä, mutta autoimmuunisairaudet tapaavat kerääntyä yhteen. Itselläni on keliakia ja suvussa on muita autoimmuunisairauksia. Mutta nyt oman hätäleikkauksen ja sen seurausten takia olen miettinyt paljon, että uskallanko antaa elämän lapselle, joka voi periä minulta autoimmuunisairauksia. Mutta mieheni kanssa ollaan puhuttu ja mietitty paljon periytyvyyttä, ja tultu siihen tulokseen, että ainakin me osaamme auttaa, tukea ja nähdä lapsemme mahdollisen psykofyysisen pahoinvoinnin.

Toiveet perheestä ja rakkaudesta eivät siis ole sairauksien takia muuttuneet ja mahdollisuuteni äitiyteen on tallella 💛.

Opinnot

Kaksi vuotta sitten olin päättänyt vakaasti, että minusta tulee yhteiskuntatieteiden opiskelija, olin lukenut viisi kuukautta pääsykokeisiin, mutta makasin niiden yli teho-osastolla.

Nyt oon todella ylpeä itsestäni siinä yhteydessä, että olen sisällä Johtajakorkeakoulussa, missä on mahdollista opiskella itseni juuri siihen suuntaan kun haluan. Julkinen johtaja on mieletön ammattinimike.

Tulevaisuudessa toivon työskenteleväni esimerkiksi tutkijaprofessorina, yhtenä vaikuttajana lastensuojelun kehittämisessä, ministeriö kiehtoo, suuryrityksen johto… Tahdon vaikuttaa niin lastenoikeuksiin, sukupuolten väliseen taas-arvoon, translasten kohtaamiseen, seksuaaalirikosten uhriksi joutuneiden kohtaamista ja avun ja ymmärryksen määrää..

Mielessäni on usein kauhukuva ajoittain esiinnousevista kysymyksistä, että tuleeko lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksista ja perhe- ja lähisuhdeväkivallasta esiin vain jäävuoren huippu. Ajankohtaista olisi edellä mainittujen ohella sateenkaarivanhusten kohtaaminen ja ymmärtäminen, mikä on kiireellistä muutosta tarvitseva osa, mutta osataanko siihen keskittyä, kun vanhusten huono hoito on muutenkin julkinen fakta.

Olen joutunut venyttämään rajojani, sietokykyäni, jaksamistani ja haluani vaikuttaa niin lujaa ja kauan, että tiedän jo itsekin olevani perkeleen vahva nainen.

Kahdessa vuodessa olen ymmärtänyt itsestäni sen perkeleen vahvan puolen, ja halun opiskella, vaikuttaa, antaa mielipiteideni ja asenteeni näkyä ja kuulua.

Kaksi vuotta sitten minua kuvasit parin biisin lainit: ”ihan sama mitä minusta haluat, et taida saada kuitenkaan” ja ”mitäpä jos mä pelkään turhaan ja elämä tapahtuu sinä aikana.”

Nyt kaiken ahdistuksen, masennuksen, traumojen jne. keskellä tiedän, että mä selviän vielä. Ja mua kuvaa Ellinooran Minä elän säe:

”Mut ei se haittaa mitään, koska et välitä enää
tuntematta tuomita saa
Koska kyyneleesi kuivaa
joku joka on päättänyt tehdä niin
palalta sun uskon ihmeisiin
Voit elää niin” 

Erona rakkaudessa ja perheen perustamisessa on kahdessa vuodessa tapahtunut se, että siitä on tullut totta. Kaksi vuotta sitten olin aikamoinen tuuliviiri ja ”miksi olla vaikea kun voi samalla vaivalla olla täysin mahdoton”. Nyt olen avovaimo ja sairauksien ja rakkaan kanssa elämä on jonkinlaisessa vuoristoradan balanssissa. Nykyään minä tiedän että selviän, minä paranen psyykkisesti ja saan elää.

Kysyin joskus vaatteetta mieheltäni, että mikä minussa on hänestä paras kohta minussa.

Tämä, hän sanoi ja piirsi sormellaan mun vatsan halksisevan arven. Miks ihmeessä? Koska se tekee sinusta sinut, kokonaisuuden.

Kahdessa vuodessa ja pitkälti mieheni ansiosta olen hyväksynyt maksansiirron jäljet mun iholla; vatsassa, kyljessä ja kaulassa. Ja se on paljon, koska kaksi vuotta sitten arpi sai minut hajoamaan atomeiksi aina kun näin tai tunsin sen. Nyt se on kuin tatuointi mikä kertoo tarinaa. Ihan kun mun oikeat leimatkin – kohta muuten tulee ulos postaus mun uudesta tatuoinnista, mikä kertoo paljon, paljon siitä miten mä suhtaudun elämääni nyt, verrattuna edellisvuosiin.

 

Onhan sulla hallussa HETKENKETKU:n Facebook, sieltä löytyy uudet postaukset ja storyja ja päivityksiä mitä blogiin asti ei tule! Jos linkki ei toimi, niin nappaa tästä osoite 🙂 https://m.facebook.com/pullankuvatus/posts/?ref=bookmarks&mt_nav=0

Kommentit

  • yks puikula

    en kestä tota toiveammattilistaa, koska jos ottaa pois suuryrityksen johtajan, niin oma lista näyttää melko samalta

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.