VALIKKO
19.10.2019 11:38

MUHUN KOSKEE NIIN PALJON ETTEN JAKSA ENÄÄ

Pari postausta takaperin pohdin sitä, miten maksansiirto vaikuttaa elämääni. Jätin tarkoituksella kroonisen hermokivun sen tekstin ulkopuolelle, mutta nyt on hetki kun en enää voi olla hiljaa tämän saatanan vaikutuksesta elämääni.

Minuun koskee kokoajan. Kokoajan. Minuun koskee kun herään yöllä, kun istun luennolla, kun kannan sylissä lasta, kun kävelen Pyynikin portaita. Minun kipuni on aina 8/10. Paitsi kun se on enemmän.

Tänään se on enemmän. Tänään minä oksennan kivusta ja makaan kylmätyynyjen ja painopeiton alla sängyssä itkemässä. Kipu on käsittämätön, juuri kun olis opiskelijapippalot, ne ainoat joihin olen vuoteen aikonut osallistua.

Minä makaan sängyssä ja vatsanaluettani vihloo, särkee, polttaa, ihan kun keilapallollakin heitettäisiin ja kylkiluita yritettäisiin katkaista vääntämällä tarpeeksi väärään suuntaan.

Ja minä vihaan tätä. Minä vihaan tätä helvetin kipua. Minä vihaan sitä että maksansiirto pelasti mun hengen mutta vei mun terveyden. Muhun on koskenut kokoajan kaksi ja puoli vuotta, joka saatanan minuutti. Ja kyse ei ole siitä etten olisi saanut kipulääkkeitä tai. Uuta apua, kyse on siitä, että ei ole enää mitään mitä voidaan kokeilla. Koska mikään ei auta.

Minun kipuni on jatkuvaa, rajoittavaa, leimaavaa, pelottavaa, lamaannuttavaa. Minun kipuni on vienyt haaveitani ja asioita mitä rakastin ja missä olin hyvä, ehkä jopa loistava.

Minä vihaan tätä kipua, enkä vain siksi että se muistuttaa joka sekunti siitä, että mun keho kuoli jo kerran. Ja mä vihaan sitä faktaa, että tällä hetkellä lääketieteellä ei ole mulle kun surullinen katse ja toteamukset siitä, että joko narkkaan lääkkeiden perässä tai sitten mun tilanne on niin huono ettei ole olemassa hoitoa mikä auttaisi.

Mä juoksin iltalenkillä 13kn ja sit musta tuli kipukroonikko.

Mä en juokse enää. Ja mä joudun perumaan 75% menoista ja suunnitelmista koska mä en voi kävellä ja hengittää yhtäaikaa, tai sit kroppani sätkii kipukrampeissa.

Mä vihaan että mun arki ja elämä pyörii lopulta aina hermokivun ympärillä, vaikka mä yritän loppuun asti leikkiä ettei sitä ole.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.