VALIKKO
19.7.2017 13:09

Mutta minähän valitan vaikka moraalisesti en saisi – kehonkuva ja kortisoni

Tää on toinen  tajunnanvirtana sanoiksi syötetty teksti minkä halusin siirtää bloggerista tänne. Koska se on ajankohtainen niin mulle kun edelleenkin myös yhteiskunnan tasolla. Mä tiedän etten ole ainoa kuka tuntee ottaneensa turpaan mallinukeilta, sosiaalisen median täydellisiltä naisilta -epäilemättä myös miehiltä!- ja ennen kaikkea muilta aivan samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä, jotka yrittävät löytää hyväksytyn paikan ihmissirkuksen keskeltä muuttumalla mahdottoman ylittävän täydellisiksi, tai ajamalla muita alaspäin ollakseen ylempänä. Kyllä, myös minä. Eikä siitä puhuta ainakaan yläasteen jälkeen, silloinhan niitä kehonkuvaongelmia on kun on murrosikä ja kaikkee. Kyllähän ne fiilikset tasoittuu kun aikuistuu ja hyväksyy että kukaan ei oo täydellinen ja kaikki on omanlaisiaan ja sit ollaan niin itsevarmoja ja kypsiä ja tasapainoisia ja paskanmarjat, mä en usko että olen ainoa kakskymppinen kuka ei oo päässyt yli teinidraamasta peilin kanssa.

Tiedättekste miten ihmislapseen voidaan iskostaa jotain typeriä uskomuksia, joita joku raukkaparka alkaa ihan tosissaan pitää faktoina. Niinko että ei kuulu painaa yli 58kg, että joka naisen unelma on -5kg, että vyötärönympäryksen pitää olla alle 70cm, että vatsan pitää olla selvästi rintoja litteämpi, että reisien väliin pitää jäädä rako, että ole siinä sitä ja tätä ja tuota ja muista nyt ainakin että laiha läski et saa olla vaan niihin ideaalimittoihin pitää mahduttaa myös selluliitittömät reidet, pallopylly, pyöreät hartiat ja haukkarit ja vatsan alueelle nyt ei ainakaan saa kertyä ylimääräistä vaan sen jos jonkun pitää olla litteä.

Tiedättekste mitä kortisoni tekee? Se turvottaa. Eikä siinä mittakaavassa missä vaikka pizza tekee. Ja se lisää ruokahalua. Mä oon aina ollut ihminen joka syö paljon ja usein mutta ai jumalauta tää on jotain ihan uskomatonta, kokoajan on sellainen nälkä että sattuu ja sitä täyteyden tunnetta ei vaan tule vaikka tajuat syönees illallisella kaksi kertaa niin paljon kuin isäsi. Lisätäänkö vielä mirtazapinit ja hyvin yleinen sivuvaikutus; ruokahalun lisääntyminen ja painon nousu.

Tiedättekste mitä tapahtuu jos normaalissa työpäivässä 10 000 askelta ottanut, siihen päälle lenkkeillyt ja kuntosalilla/ryhmäliikunnissa treenaava joutuu urheilukieltoon. Urheilukieltoon milloin ainoa sallittu asia on käveleminen. Paitsi jos aikoo imuroida samalla, se on nimittäin kielletty liikaa vatsalihaksia rasittavana aktiviteettina useamman kuukauden. Sillon lähtee lihakset. Sillon lihoo.

Tiedättekste millaista on elää tyttölapsena maailmassa ja yhteiskunnassa joka ehkä tahattomasti luo paineet olla yhtäaikaa litteä ja kurvikas ja treenattu. Kun oikeasti löydät itsesi vuosi vuoden jälkeen toivomasta että saisit samaan pakettiin 164cm, 55kg, 65D tissit, XS vaatekoon, treenatun perseen ja kevyet vatsalihakset pintaan. Realisuuden perikuva. Joskus haluais hakata teini-itsensä naamaa peiliin ja kirkua että etkö sä tajua et oot JUST BUENO noin. Ja sit kolmen sekunnin päästä huomata että on edelleen ihan yhtä typerästi katkera siitä ettei koskaan tuu täyttämään niitä ihanteita jotka on itse itselleen valmiiksi sairaista malleista koonnut.

Paljonko se ahdistaa. Kun ensin saat monen, monen vuoden jälkeen itsesi hyväksymään sen että lihakset painaa ja että pitää valita haluaako habaa vai pieniä lukuja varpaiden alle. Kun oot ihan fine sen kanssa et lihakset painaa ja treenaat ja se on kivaa ja farkut näyttää vaan helvetin hyvältä.

Sit kohta sussa on 7kg nestettä ja kuulet kortisonista ja urheilukiellosta ja lääkepäissäs kerkeet jo hyväksyä et susta tulee keskivartalolihava ja medium. Sit lähteekin haba ja paino ja kattelet 50,2kg lukuja ja mietit et tässä on muuten se lifegoals paino mistä  oot salaa haaveillu puolet elämästäs. Ja se onkin ihan kamala.

Kun et saa treenattua lihaksiasi bäckii vielä moneen kuukauteen, kun sun kroppa vaatii järkyttävästi energiaa ja on niiin lääkkeissä ettei todellakaan vastaa sitä minkä kanssa ensin elit. Prografit vetää lihakset ja pään jumiin, kortisoni turvottaa, lisää ruokahalua, vetää hazyksi, aiheuttaa sellaista vuoristoratafiilistä et ees niin tasapainoton tuuliviiri kun meitsi ei uskonut sen olevan mahdollista. Mirtazapinit. Opamoxit. Sykettä laskevat. Verta ohentavat. Vatsaa suojaavat. Antibiotit. Cellceptit. Ne muuten tarkoituksellisesti vetävät myös immuunipuollustuksen alas tai mun omat solut tuhoavat tämänkin maksan ja aktiivisesti tappavat mut, kelatkaa, niin täs meinas käydä jo aiemminkin.

Et mä ja mun maha ei olla kyllä ikinä tultu toimeen. Joko sitä on ruokittu liikaa tai liian vähän, joko se reagoi siihen etten pidä siitä huolta tai alkaa vittumaiseks ja kehittää keliakian tai päättää että laitetaampa solut paskomaan tosta toi maksa. Sitä on vihattu myös fyysisesti muutaman elämän edestä, olipa ystävällistä taiteilla siihen tollanen muutamankymmenen sentin koristus. Tiesittekste muuten että tollanen leikkaushaava on maailman herkin kutittamiselle? Mä en tiennyt ennen toissapäivää ja väitän että flickvänini ei unohda ikinä sitä paljastusta.

Jos vois sanoa 13-vuotiaalle itselleen jotain nii varmaan käskisin opetella jotain itsearvostusta ja sanoisin että syö kunnolla (”tai jäät ilman tissejä” olis varmaan sillon ollut toimiva lisäys). Jos voisin puhua 16-vuotiaalle itselleni saattaisin huutaa että lopeta se rappiolasten ihannoiminen ja ala elää kunnolla äläkä leiki ettei äiti oo opettanu että aamupala on päivän tärkein ateria. 18-vuotiasta itseäni löisin helvetin lujaa naamaan ja kysyisin varmaan et miten meni noin omasta mielestä toi yrittäminen.

Mä tiedän et on ihan käsittämäröntä että oon 20 ja mulla on kaiken muun keskellä kriisi mun vatsan kanssa. Ihan fucking oikeesti. Koen ongelmaksi sen että joudun tekemään duunia sen eteen etten liho, wow, olisin kiitollinen että mulla on geenit joilla ei oo ikinä ennen tarvinnut asiaa ajatella. Tai että hei wow olen hengissä ”älä maindaa raffii elämää, arvet kertoo oltii tääl” mut ei. Ehkä oon taas eri mieltä sitten kun ei koskis näin saatanasti. Just nyt tuntuu enemmän sille et arpi antaa vaan konkreettisen syyn että puputattaa buranaa ja tramaleita eikä silti voi olla mitenkään päin kolmea minuuttia.

Se on muuten melko raffia kun oma kroppa ensin pettää alta, muuttuu helvetisti, ei toimi, ei saa käyttää, elää ihan omaa elämäänsä ja tulee rajoittamaan ja muuttamaan sun elämää ilman sun lupaa loppuelämäs. Kyllä mä tiedän et ihmisiä jää joka päivä vaikka auton alle, mutta kyllä mä pelkään nykyään enemmän jotain niin harvinaista kun elimien alta pettämistä. Etenkin sen jälkeen kun tajusit että autoimmuunit sairaudet voi oikeesti uusia, että se sun kroppa voi uudelleen omatoimisesti tuhota kudoksiaan. Ja siitä huolimatta ahdistus potenssiin 666 kun tajuat että vatsasi ei vaan ole enää täysin litteä tai timmi, eikä siinä itseasiassa ole jokapaikassa edes tuntoa ja muualla sitä onkin liikaa.

Mä nyt vaan ajattelin tuoda esiin yhden niistä ajatuksista mitä mulla ei sais olla, koska pitäis olla niin helvetin onnellinen ja kiitollinen uudesta tsäänssistä elää, että ei sais olla vihainen, katkera, surullinen, ahdistunut, vittuuntunut tai yksinkertaisesti loppu mihinkään. Ainakaan näin turhaan ja pinnalliseen asiaan, mikä vaan valitettavasti on luonnollisin hengissäselviämisen edellytys.

Kosketuspintaa siihen kun fiilis itsestä ei tunnu riittävän yhteiskunnalle tai edes omalle itselleen? Tsemppiquoteja niiden hetkien taltuttamiseen? Voimaantumiskokemuksia? <3

Kommentit

  • Tin

    Mä sain 3v sitte munuaissiirron, ja niin samastun tähän tekstiin, ja koko blogiin. Hyvä, että asiasta puhutaan, ja kiva kun siitä kirjotat ^^ Jään mielenkiinnolla seuraamaan tätä 🙂

     0
    • Sara Kuparinen

      Onpa kiva et löysit tiesi tänne ja vielä tollaisilla fiiliksillä! Pyrin just tuomaan esiin elinsiirtoja ja etenkin sitä että meillä elinsiirretyillä on myös oma elämä ja ollaan kokevia ja kelaavia ihmisiä eikä vaan koneita uusien elimien ympärillä. 🙂
      Halaukset!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.