VALIKKO
16.1.2019 14:34

Toivottoman kroonisen kivunhoidon hirveyden huipentuma

Mä yritän nyt kuvata teille mitä mun elämä on. Miks en aina kirjoita uusia tekstejä. Miks mun someissa näyttää et oon vaan kotona ja valitan.

Eikä kukaan jaksa kuunnella sitä valitusta ja itkua loputtomiin, mut kelaa et mä oon siinä kipuhelvetissä kokoajan.

Nää on hyviä quetoja tällaisesta elämästä, ilman mitään liioittelua.


Näiden lisäksi kivun kanssa eläminen on sängyssä makaamista, itkua, oksentamista ja pyörtyilyä. Itse esimerkiksi pyörryin eilen kolmesti. Ja itkin ainakin neljä tuntia.

Kipu, krooninen sairaus, hermokipu, elämä lääkkeiden varassa ja sivuoireina mm. syövät, osteoboroosi, nivelrikot, kaihi, sokeutuminen, jumalaton painon nousu…

Identiteettikriisit, elämän totaalimuutokset, kiellot, rajoitukset, ihan paskat kortit.

Sellaista elämää mä elän. Kuten kuvassa sanotaan, mulla menee aikaa ja etenkin helvetisti energiaa toiselle ihan easybeasyyn hommaan. Tiedättekö miltä musta tuntuu kun oon istunut yliopistolla opiskelemassa 4h ja nyt kirjoitan tätä, kohta menen lounaalle, toivottavasti kotiin päikkäreille ja tekemään vähän lisää koulujuttuja, illalla kahden tiimin kokoukseen, koska oon saanut kunnian toimia meidän ainejärjestö Staabin viestintä- ja tapahtumatiimissä, sekä kirjoittaa lehteemme Staabiseen.

Se tuntuu sille, että mä olen niin katkera ja vihainen mun sairauksille. Koska  mä oon aivan poikki. Ja kuten äsken vähän jo valotin, mulla on elämässä menossa niin mahtavia juttuja ja uusia tuulia, mahdollisuuksia ties mihin! Mutta arvatkaa paljonko se syö sairasta ihmistä, joka niin helvetisti tahtois tehdä enemmän, tekee joka asiassa enemmän kuin muut, ja joka ikinen päivä jo se kivuissa sängystä nouseminen on saavutus. Se että voi kävellä ilman kamalaa kipua on onnea, kiitollisuutta ja siunasta, mutta se että kävelee eteenpäin vitunmoisissa kivuissa eikä kukaan tajua on saavutus, onnistuminen.

Kipupolikliniikalta sanottiin nyt moniammatillisen ryhmäkokouksen jälkeen just se, mitä oon eniten pelännyt; mulle ei ole tarjolla enää vaihtoehtoja mitä kokeilla. Mun kokoajan pahenneeseen kipuun. Hän soitti mulle kesken luennon, olin unohtanut sen ja mukavat rauhoittavat oli kotona – no, joulukuun postauksista löytyy viimeisin reissuni kyseiseen polikliniikkaan (https://www.stoori.fi/hetkenketku/meilahden-munuaisshokki-ja-kipupolikliniikan-kuolettava-isku/).

Kipupolikliniikalta sanottiin nyt moniammatillisen ryhmäkokouksen jälkeen just se, mitä oon eniten pelännyt.

Mulle ei ole tarjolla enää vaihtoehtoja mitä kokeilla. Mun kokoajan pahenneeseen kipuun.

Tää aivan kamala  puhelu tuli tosiaan kesken luennon, jolloin itkuhuusin yliopistn käytävällä 15min, että mitä mä teen kun kukaan ei enää osaa auttaa ja joka paikasta nostetaan kädet pystyyn. Mun ainoa hoitopaikka on kohta syömishäiriöyksikössä, kuulostaa niin hyvälle tavalle hoitaa kroonista kipua. Lopulta kävi niin, että kipulääkäri keskusteli psykiatrisen osaston lääkärin kanssa joka on mukana hoitotiimissäni, ja lähete lähti taas psykiatrista osastolomaa kohti. Tämä on onneksi sama osasto josta olen kirjoitellut menneen vuoden kesän ja maaliskuun, se, missä keskitytään somaattisen sairauden tai kivun hoidon lisäksi myös sen aiheuttamiin psyykkisiin oloihin tai diagnooseihin.

Kolmas kerta vuoden sisään, kun en pärjää enää itse kipujeni, siirto traumojeni ja kauhuni, psyykkisten sairauksieni ja oireideni kanssa, mutta siitä huolimatta eniten pelkään omaa tulevaisuuttani.

Toivottoman kroonisen kivunhoidon hirveyden huipentuma – kipua ei osata hoitaa joten laitetaan psykiatriseen. 🙂

Kommentit

  • coxia

    Voi ei Hyvin tuttuja fiiliksiä… Voimia ❤️

     0
  • Jenna

    Sun kirjoituksien ansiosta mä ymmärrän aina oman elämäni pienuuden ja sen, että omat murheet on täysin mitätöntä paskaa. Sä olet voimanainen!! <3 Super pakkaus!! Annat mulle just sen suurimman muistutuksen elämän arvostamisesta, mitä kukaan muu ei osaa antaa. Kiitos, että olet <3 Ja paljon rakkautta, voimahaleja sulle!!

     0
  • Iida

    Tää on vaan niin käsittämätöntä, että miten voi tuo kaikki mennä käsikädessä minun tilanteeni kanssa.. Minulla ei ole tehty elinsiirtoa mutta hermokipu on lantiosta alas päin ja hoitoa ei ole. Kipupoli ja kaikki tahot on nostaneet kädet pystyyn. Minulle vaan sanotaan opi elämään kivun kanssa ja hyväksy se. Miten.. – Iida 26v. Pari vuotta hermokivun kanssa taistellut…

     0
    • Sara Kuparinen

      Voi Iida! Ikävä kuulla että sielläkin kärsitään tästä inhotuksesta!
      Minä nukuin just 1.5h palauttavat päikkärit kylmäpussien kanssa kun pidin eilen rajun kipukohtauksen kl 11 – 05… Jos nyt vähän kestäis kroppa alla.

      Voimia!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.