VALIKKO
6.3.2017 13:05

Helppo neuleohje: blingbling-huivi

Vaikka kevään merkkejä alkaa jo olla ilmassa reilusti, on lämpimälle huiville silti edelleen käyttöä. Ja viimeistään taas syksyn kylmetessä huivia tarvitaan, joten kyseisen lämmikkeen neulominen on aina ajankohtaista. Huivi on helppo asuste, eikä huiveja kai koskaan muutenkaan voi olla liikaa?

Kiehtovaa kimallusta

Lähipiirissäni pyörii selvästikin pari harakkaa, joita kimallus kiinnostaa. Olenkin tänä vuonna saanut tehdä tilauksesta kaksi näyttävää blingbling-huivia, joiden ohjeen omine tuunausvinkkeineni nyt jaan. Perusohje on erittäin helppo ainaoikein-kolmiohuivi, jota koristaa rimpsureuna. Novitan ohje Nalle-langasta neulottuun huiviin löytyy täältä.

efektilanka

Aina voi vähän tuunata

Toteutin huivit yhdistämällä mustan ja valkoisen Nalle-langan norjalaisen Du Store Alpakkan Bling-efektilangan kanssa. Lankaa voi ostaa useissa väreissä esim. Lankamaailmasta. Efektilangassa ei ole paljeteissa säästelty ja neuleesta tulee kauniisti kimalteleva. Paljettilanka tosin hidastaa jonkin verran neulomista ja mahdollinen purkaminen voi olla tuskallisen vaivalloista, mutta lopputulos on ehdottomasti tämän pienen vaivannäön arvoista.

Pohjalankana voi käyttää muutakin kuin Nalle-lankaa, kunhan paksuus on suunnilleen sama. Esimerkiksi jokin unelmanpehmeä mohair-lanka tekisi huivista todellisen luksushuivin.

Olen tehnyt samalla perusohjeella jo aikaisemminkin lahjaksi kaksi huivia, joiden perusteella sain toiveen, että huivin pituutta voisi hiukan lyhentää. Päät roikkuivat kuulemma turhan alhaalla. Lyhensin huivin kokonaispituutta noin 150 senttiin, jolloin se asettuu nätisti kerran kaulan ympärille kiepautettuna. Eli ohjeesta poiketen kerää ei neulotakaan loppuun saakka ennen kavennusten aloittamista, vaan kavennukset voi aloittaa kun huivin pituus on noin 75 cm.

Valkoisena huivi on todellinen Lumikuningattaren asuste.

Kolmas tilaus blingbling-huivista on jo jonossa, joten jotain ilmeisen kiehtovaa tässä huivissa on. Ainakin sillä saa helposti vanhaankin talvitakkiin uutta säihkettä.

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.