VALIKKO
7.12.2017 13:07

Kurkistus tulevaan – olohuoneen sisustustrendit 2018

Viime vuoden lopussa tein blogipostauksen vuoden 2017 sisustustrendeistä. Jotkut ennusteet osuivat maaliin varsin hyvin, jotkut taas vähän huonommin. Nyt olen taas aikeissa ennustella, mutta tällä kertaa ajattelin keskittyä vain olohuoneisiin. Eli seuraavana pieni yhteenveto siitä, miltä olohuoneen kansainväliset sisustustrendit näyttävät vuonna 2018.

Vuonna 2018 sisustamisen avainsanoja ovat aitous ja persoonallisuus. Tämä on mielestäni kertakaikkisen mahtavaa, sillä itse liputan aina omintakeisuuden puolesta. Epätäydellisyys ja eriparisuus ovat nyt täysin sallittuja ja jopa toivottavia asioita, mikä voi olla vaihteeksi hyvinkin vapauttava ajatus. Olohuone on monessa kodissa oman perheen vapaa-ajanvietto- ja rentoutumispaikan lisäksi samalla myös edustustila, jossa aikaa vietetään myös vieraiden kanssa. Sen vuoksi olohuoneen sisustamiseen ja toimintoihin kannattaa panostaa hiukan enemmän, unohtamatta kuitenkaan sitä tärkeintä – eli aitoutta.

Voit poimia seuraavista trendeistä jonkin itseäsi inspiroivan suuntauksen tai vaikka vain jonkin pienen yksityiskohdan oman olohuoneesi stailaukseen.

Toisiinsa sointuvat punaiset

Toisiinsa sopivat ja sulautuvat punaisen sävyt, kuten koralli, oranssinpunainen, kirkas punainen ja aniliininpunainen ovat nyt kauden trendivärejä. Tikkurila on julkaissut oman vuoden 2018 värinsä Ruukun, joka on osa juuri tätä väripalettia. Punaisen sävyjä voi lisätä sisustukseen pieninä ripauksina tuomaan tilaan lisää ulottuvuutta.

Muita sisustuksessa näkyviä trendivärejä juuri nyt ovat havunvihreä (kyllä vaan, se on sitä edelleen), sinapinkeltainen, royal blue, bordeauxin punainen sekä kullan ja messingin sävyt. Myös ”immortelle” eli kuivakukkasävyt ovat mukana tuomassa hienostuneempia sävyjä värivalikoimaan.

Artist Studio

Sisustusmaailman ”taiteilija”-genreen kuuluu itseoikeutetusti seinille ripustettu aito, käsinmaalattu taide. Myös niin sanotut esittely-/näyttelyhyllyt erilaisten asetelmien luomista varten kuuluvat tyyliin. Kauniit tai erikoiset esineet toimivat katseenvangitsijan roolissa ja tuovat tilaan tarinaa.

Tekstiilien ja pienesineiden kuvioinnit ovat nyt pienempiä ja kulmikkaampia. Kuvat voivat esittää esimerkiksi tyyliteltyjä ihmisen kehonosia, kuten silmiä tai käsiä. Kokonaisia kasvoja voi tuijotella vaikkapa sohvatyynyistä. Ehkä vähän omituista, mutta hauskaa!

Avotakka Habitare-osasto

Samettiset möhkösohvat ja -nojatuolit

Juuri kun uudet sirorakenteiset sohvat ovat päässeet paraatipaikoille olohuoneisiin, on sohvien koko on jälleen kasvamassa. Ehdottomasti trendikkäin sohvan verhoilumateriaali on tällä hetkellä sametti.

Istuinryhmät ovat isokokoisia ja ”pörheitä”. Kiireistä työelämää vastapainottavat laiskanlinnat ovat pehmeitä ja kutsuvia. Istuimia on monesti mahdollista kääntää ja taittaa niin, että ne menevät jopa makuuasentoon.

Kulta, sametti ja harjattu metalli luovat olohuoneisiin hienostunutta tunnelmaa. Valaisimissa uutta tulemistaan tekee viettelevästi hohtava värillinen lasi.

© Jonas Ingerstedt/ House of Pictures

Greenery

Jo jonkin aikaa tiukasti pinnalla pysynyt vihersisustaminen jatkuu ja laajenee orgaanisten muotojen siirtymisenä myös pientavaroihin. Kasvit tuovat elävän luonnon sisätiloihin ja lisäävät kodikkuutta.

Tilanjakajat

Tänä päivänä kodeissakin yleistyneissä suurissa, avoimissa tiloissa eri toimintoja voi jaotella helposti tilanjakajilla. Tilanjakaja ei ole kiinteä ratkaisu, vaan se on siirrettävissä ja muunneltavissa tarpeen mukaan. Jakajana voi toimia esimerkiksi hylly tai kevyempi, helposti liikuteltava sermi.

Esimerkiksi Verner Pantonin Montanalle suunnitteleman Wire Cubes -järjestelmän avulla voi koota juuri omanlaisensa näyttävän tilanjakajan.

Tekstiileillä kontrastia

Jos seinäpinnat ovat tasaisen yksiväriset, voi tilaa helposti elävöittää värikylläisillä tekstiileillä. Sisustustekstiilien trendikkäimmät aksenttivärit ovat keltainen, vihreä, pinkki ja punainen. Matot ovat näyttäviä ja niistä on löydettävissä huonekalujen ja muun ympäristön sävymaailma.

Mielikuvitukselliset tapetit

Tapettien valinnassa ei nyt arkailla, vaan annetaan mielikuvituksen lentää. Mitä jännempi ja kutkuttavampi tapetti, sen parempi, koska ”the devil is in the small details.” Mikä onni onkaan, että maailma on pullollaan toinen toistaan kiehtovampia kuviotapetteja! Ihastu esimerkiksi Klaus Haapaniemen kiehtovan runsaisiin ja mystisiin tapettikuoseihin, jotka ovat täydellisiä skandinaavisen minimalismin vastakohtia.

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.