VALIKKO
24.8.2017 00:42

IOK: Neurosonic, minne veit mun kivun?

Kaupallinen yhteistyö: Neurosonic

En suoraan sanottuna oikein tiedä miten tämän tekstin aloittaisin. Tämän edeltäjä oli jo pariin kertaan ajastettuna, mutta molemmilla kerroilla päätin vetää tekstin vielä pois eetteristä. Jotenkin pelko siitä että manaan piruja seinille on kummitellut mielessä ja nyt päätin kirjoittaa koko homman uusiksi, painaa sen heti julkiseksi ja todeta että ei anneta taikauskolle valtaa. Pyydän myös huomioimaan että vaikka teksti on merkattu kaupalliseksi tekstiksi, multa ei ole vaadittu sitä vaan kirjoitan tämän täysin omasta tahdostani, vain ja ainoastaan siksi että haluan kertoa tämän.
Mennyt kesä on ollut yksi elämäni parhaita, tulossa on pari postausta siitä mitä oikein on ollut ohjelmassa mutta ennen kuin pääsen sitä oikeasti purkamaan, on pakko kertoa missä mennään selän ja kuntoutuksen kanssa.

Kerroin keväällä tässä postauksessa siitä kun kävin vierailemassa jälleen sairaalassa, sillä kertaa oli hermojuuri puudute tehtynä. Kerroin tekstin lopussa että ensimmäisten päivien kipu oli helpottanut, mutta voi pojat kuinka vähän tiesinkään. Ei mennyt kauaakaan kun aivan järkyttävä kipu yllätti, tuosta kirjoituksesta noin puolitoista kuukautta eteenpäin oli hermokipu jalassa ja selässä niin paha että näin öisin unia missä leikkaan jalan irti. Itkin fysioterapeutille, lääkärille ja kaikille ympärillä oleville että oon valmis amputaatioon ennemmin kuin siihen kipuun. Koko oikea jalka alkoi oireilemaan ihan kunnolla, se turvotteli jalkapöydästä, kuumotteli ja tuntui isommalta kun toinen jalka. Alettiin puhumaan monimuotoisesta alueellisesta kipuoireyhtymästä, CRPStä. Kävin niin syvällä kivun kanssa että en kyennyt enää ajattelemaan koko asiaa, oksetti pelkkä leikkaushaavan näkeminen ja koko oikea jalka tuntui jonkun muun omalta. Olin vihainen koko maailmalle ja erityisesti sille ortopedille joka suostutteli mut koko hermojuuripuudutteeseen. Tiedetään, tosi aikuismaista mutta siinä vaiheessa kun koko ajan tuntuu siltä että toinen jaloista on raastinraudassa sain mielestäni olla mitä mieltä tahansa. Ortopedi oli lopulta sitä mieltä että mun hermovaurio on sen verran laaja että vaikka puudute oli kokeilemisen arvoinen, sinne ei voida kovin äkkiä enää mennä sorkkimaan mitään koska selkeästi ärtyy niin helposti. Loppui keinot.

Sitten tuli viestiä.
Maikkarin jutun oli lukenut joku joka oli nähnyt sen verran vaivaa että oli vinkannut mun tarinasta suomalaiselle Neurosonicin kehittäjälle. Halusivat antaa mun kokeilla laitettaan josko saisin apua. Olin kovin skeptinen, joku nevehöörd patja joka värähtelee….just. Ensimmäinen ajatus oli että ekan käyttökerran jälkeen olisin varmaan jalaton, mutta koska oon jo ehtinyt kokeilemaan melkein pahoinpitelyksi luokiteltavaa hierontaa, kuviokelluntaa ja (lääkärin määrämiä) huumeita, päätin että kokeillaan nyt sit tämäkin. Patja joka värähtelee.

Ja sitten tuli päivä kun patja saapui kotiovelle ja meikäläinen pyöritteli päätään sitä eteisessä tuijotellessa että kaikkea sitä pitää ihmisen kokeilla taistelussa kipua vastaan. Mietin mielessäni jo että miten sanoisin kivasti yrityksen tyypeille että paska on..että luotto oli kova.

 

 

Ajattelin että jos en muuta keksi niin ainakin voin kehua että näppärästi patja oli pakattu.
Kun patjan olin purkanut, pidettiin puhelinpalaveri patjan kehittäjän kanssa. Henkisesti valmistauduin Ikean ”näin hankit avioeron kun kokoat huonekalujamme”- tyyppiseen ohjekirjaan mutta vielä mitä, pari piuhaa kiinni, patja levälleen, tabletti käteen ja sopiva ohjelma valituksi ohjeiden mukaan. Se oli siinä. Kiittelin neuvoista ja tuumasin että ilmottelen miten lähtee sujumaan, melkein teki mieli kysyä palautus osoite siihen samaan syssyyn, edelleenkään en kovin luottanut patjan taikoihin.

Taikoja se sitten lopulta tekikin.

Ensimmäisellä kerralla kun heittäydyin patjalle, olin makoillut siinä apauttiarallaa neljä minuuttia kun pääsi itku. Vielä tänä päivänäkään en tiedä miksi niin kävi, koska luokitukseltani olen lähempänä suomalaista miestä kuin moni äijäkään; minähän en itke. Oikeastaan en koskaan muutoin kun sillon kun pää on täynnä opiaatteja ja pelkään seuraavaa operaatiota selässä. Mutta siinä mä makasin, räkä poskella porasin menemään kuin pikkutyttö samalla kun mietin että kuinka koko kroppa nyki pienesti ihan niin kuin sillon kun oot just nukahtamaisillas kun keho rentoutuu. Mihinkään ei sattunut ja lihas lihakselta koko keho alkoi antamaan periksi. Näin jälkikäteen kun oon tilannetta miettinyt, on tullut mieleen että siinä kun patja värinällä ”pakotti” kehon rentoutumaan, avautu varmaan melkoisia henkisiä patoumia koska siinä hoidon aikana kävin läpi pitkän pätkän aina onnettomuuspäivästä siihen hetkeen asioita läpi.
Siltä samalta makoilulta värisevän ohjelman jälkeen kävelin sänkyyni ja otin kevyet viiden tunnin päikkärit. Heräsin myöhään illalla, olin sen verran hereillä että käväisin koirien kanssa pihalla ja jatkoin yöunille. Nukuin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koko yön, melkein 10tuntia niiden viiden tunnin päikkäreiden päälle. Heräsin aamulla herätyskelloon ja lähdin aamutreeneihin Eeron kanssa. Tein yhdet elämäni parhaimmista treeneistä sinä aamuna.

Vielä tuossakaan vaiheessa en oikein ymmärtänyt kuinka tuo laite tulisi muuttamaan mun tilannetta. Ei se kerta laakista kipuja hävittänyt, mutta koko keho toimi heti paljon avonaisemmin. Se on sana mikä tulee mieleen ensimmäisenä jos pitäisi sanoa joku tietty sana kuvaamaan tunnetta mitä siinä makoilun jälkeen tulee. Tuntuu että koko keho hengittää paljon enemmän, tekee töitä enemmän ja toimii enemmän.

 

Mutta mitä se on nyt sitten tehnyt kun oon saanut laitetta käyttää ja kokeilla pian kolmen kuukauden ajan?
Kun laite tuli mulle, mulla meni vähintään 14 lääkettä päivässä, huonompana päivänä enemmänkin. Kaksi niistä oli mahansuoja lääkettä, neljä oli oxycodonia ja loput hermokipulääkkeitä ja muita miedompia kipulääkkeitä. Mä söin vuoden oikeastaan päivittäin sellasia lääkkeitä jotka luokitellaan huumeiksi, koviksi sellasiksi. Oxycodoinin teho on jopa 1,5kertainen verratuna morfiiniin. Ja mä vedin cocktailin joka päivä ja siltikään niistä ei aina apuja ollut.
Kun Neurosonicin patja oli ollut mulla reippaan kaksi viikkoa, huomasin yks kaunis päivä ajattelevani että en oo tänään niin kipeä että pitäiskö kokeilla jättää lääkkeet pois. Ja siihen päivään jäi lääkkeet. KAIKKI.
Ja tänään on se päivä kun oon ollut seitsemän viikkoa, eli melkein kaksi kuukautta ilman minkäänlaista lääkitystä. Ainoat lääkkeet mitä oon joutunut välillä ottamaan on ollut mahansuojalääkkeet mutta niitäkään en joudu syömään enää päivittäin.  Mun lääkitys jäi kerta laakista. En missään nimessä sano että se on oikea systeemi jättää lääkkeet, aina täytyy keskustella lääkärin kanssa alasajosta varsinkin kun puhutaan isoista lääkemääristä ja kovista lääkeaineista, mutta mulla jäi kuin seinään. En kärsinyt sen kummemmin vieroitusoireista muutoin kuin että ensimmäisinä päivinä lihakset tuntui levottomalta mutta otin aina iltasella patjalla jonkun ohjelmista ja kroppa rentoutui. Ja tiedättekö mikä tässä on parasta? Lääkkeet on jäänyt ja kivut on pysyneet poissa.

En anna kunniaa pelkälle patjalle, se ei ole missään nimessä ihmelaite joka parantaisi kaiken syövästä nälänhätään, mutta mun kohdalla se muutti koko stoorin. Oon patjan tulon myötä jättänyt nyt kaikki lääkkeet koska kivut on hallinnassa, oon päässyt nostamaan treenien tasoa (tästä on tulossa oma postauksensa) ja suurimpana plussana oon alkanut myös nukkumaan paremmin, kaikki tämä yhdessä antaa vihdoin mun keholle mahdollisuuden alkaa parantumaan ja parantamaan itse itseään. En kärsi enää öisistä kipukohtauksista, nukun levollisemmin ja täten jaksan päiväni paremmin. Vaikka mun kokonaisuus juurikin on kunnossa, tuntuu että patja on yksi merkittävimmistä avuista Eeron työpanoksen lisäksi mitä mulle on tarjottu koko 8,5vuoden aikana.
Koska mun keho voi paremmin, oon päässyt kuntouttamaan sitä enemmän kun henkinen ja fyysinen balanssi alkaa löytymään ja vaikka nyt tuntuukin että maalaan varmaan niitä piruja seinille enkä tietenkään voi ennustaa mihin kunto tästä eteenpäin menee niin pakko on vähän hihkua onnesta :

tällä viikolla mulla virallisesti päätettiin hoitosuhde ortopedian osastoon sekä kipu poliklinikkaan koska tällä hetkellä saan keskittyä vain ja ainoastaan kuntoutumiseen.

En voi sanoin kuvailla kuinka hyvältä tällä hetkellä tuntuu, mulla on järjettömän hieno tiimi kasassa jotka paiskoo tällä hetkellä töitä mun kuntoutumisen eteen vähintään yhtä paljon kun minä itse ja todellakin tuntuu että nyt alkaa palaset loksumaan paikalleen. Seuraavassa postauksessa kuulettekin mun uusimmasta sponsorista josta oon melkoisen otettu!

Tuun varmasti kertomaan tulevaisuudessa lisää mitä kuuluu mun ja patjan suhteelle ja palaan myös ihan yksityiskohtaisesti ”mitä se siis tekee?”- kysymykseen mutta alkupaloiksi voit käydä tsekkaamassa Neurosonicin omat sivut meiningistä!

NEUROSONIC

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.