VALIKKO
29.7.2019 23:08

7 maailman 10 saastuneimmasta kaupungista on Intiassa

Pilaantuneen ilman hengittäminen on salakavala tappaja. Valitettavasti 91% maailman väestöstä hengittää vaarallisia mikroskooppisia hiukkasia, jotka aiheuttavat syöpiä, aivohalvauksia ja sydänsairauksia. Tutkimuksien mukaan nämä hiukkaset myös vähentävät älykkyyttä.

Saastunein kaupunki Maan päällä on tällä hetkellä Gurugram, joka on miljoonan ihmisen finanssi- ja teollisuuskeskus. Gurugram sijaitsee New Delhin lähellä. Gurugramissa on mitattu ennätyksellisen paljon PM2,5-hiukkasia, jotka sisältävät metalleja, orgaanisia yhdisteitä tai hiilellä toimivien voimalaitosten puuhiiliä.

Ilman pilaantumisen kustannukset ovat suuria – sekä ihmisten terveydelle, että Intian taloudelle. Arvioiden mukaan pilaantunut ilma aiheuttaa 7 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa vuodessa ja vähentää elinajanodotetta keskimäärin 1,8 vuotta. Pilaantuneen ilman hengittäminen on siis vaarallisempaa, kuin tupakointi. Ilman pilaantumisen seurauksena työvoimaa on menetetty, jonka tappioiksi on arvioitu 225 miljardia dollaria.

Maailmanpankin arvion mukaan ilman pilaantuminen maksaa Intialle 8,5% BKT:sta. Talouden kasvaessa nopeasti liääntyvä teollistuminen voi pahentaa ongelmaa entisestään. Tämä on saanut Intian hallituksen käynnistämään uuden ohjelman, jonka tavoitteena on vähentää hikkasten pilaantumista 20-30 prosentilla seuraavien viiden vuoden aikana tekemällä erityisiä toimenpiteitä yksittäisille kaupungeille.

Intiassa on pohdittu, että julkisessa liikenteessä vähennettäisiin dieselin käyttöä ja teollisuutta rohkaistaisiin vaihtamaan puhtaisiin energialähteisiin. Myös tieliikenteeseen on suunniteltu suuria muutoksia, kuten korkeampaa polttoaineveroa ja perimällä ruuhkamaksuja. Asiantuntijat väittävät, että suurimmat tulokset saavutettaisiin antamalla Intian kyläläisille nykyaikaiset uunit, joka vähentäisi ilmansaasteita kolmanneksella välittömästi.

Useille suurille kaupungeille tuli yllätyksenä 1900-luvulla ilman pilaantuminen, mutta tilannetta on pelastanut kunnianhimoiset politiikot, joiden avulla on onnistuttu vähentämään hiukkas- ja rikkidioksiditasoja merkittävästi monissa maissa. Esimerkiksi 1960-luvulla Kaliforniassa saastumisaste oli maailman korkeimpia, mutta 50 vuoden aikana on saatu kestävä ympäristöystävällinen politiikka ja investoinnit puhtaampiin vaihtoehtoihin ovat tehneet Kaliforniasta maailman johtavan pilaantumisen ilman vähentämisessä.

Lähteet: Aljazeera ja Theguardian

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.