VALIKKO
29.8.2019 15:03

Ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama

Noin 99% tutkijoista ovat olleet yksimielisiä siitä, että ihmiset aiheuttavat ilmaston lämpenemisen. Myös suurin osa amerikkalaisista tunnustaa ilmastonmuutoksen, mutta jotkut ovat edelleen epävarmoja sen syistä. Viimeisen 2000 vuoden aikana ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin lämpötilan muutokset olisivat olleet yhtä nopeita ja laajoja kuin viime vuosikymmeninä.

Aikaisemmin jotkut ajattelivat, että samanlaisia dramaattisia huippuja ja kohoumia olisi saattanut tapahtua aiemmin, kuten esimerkiksi pikku jääkausi. Täytyy muistaa, että pikku jääkausi ei tapahtunut yli puolessa maapallossa samanaikaisesti, kuten ilmastonmuutos tällä hetkellä. Pieni jääkausi saavutti äärimmäisen pisteensä 15-luvulla Tyynellämerellä, Euroopassa 1500-luvulla ja muualla 1800-luvulla. Tällä hetkellä ilmastonmuutoksen seurauksena rikotaan vuosi toisensa jälkeen ennätyksiä melkein koko maapallolla, mukaan lukien tämän kesän Euroopan lämpöaalto.

Suuret lämpötilan muutokset kaukaisessa menneisyydessä ovat todennäköisesti aiheutuneet tulivuorenpurkauksista.

Aiemmat tutkimukset osoittivat ilmastotieteilijöiden lähes yksimielisyyden, että autojen pakokaasut, tehtaiden savupiiput, metsien raivaaminen ja muut kasvihuonekaasujen lähteet ovat vastuussa ilmaston lämpenemisen poikkeuksellisesta tasosta.

Tästä ilmastonmuutoksen kieltämisestä tulee väkisin mieleen, kun ihmiset eivät uskoneet, että tupakoinnilla ja syövällä olisi yhteys – noin 50 vuoden tutkimuksen jälkeen tiede sai vastauksen 1960-luvulla. Tutkijat ovat yhtä varmoja siitä, että ihmiset aiheuttavat ilmastonmuutosta kuin tupakointi aiheuttaa syöpää.

Ilmasto on jo muuttunut: lämpötila on noussut, jäätiköt alkaneet sulamaan, merenpinta noussut ja helleaallot voimistuneet. Nämä asiat voidaan ymmärtää fysikaalisesti ainoastaan ihmiskunnan voimistavan kasvihuonevaikutuksen takia.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.