VALIKKO
11.4.2015 12:50

uusia hankintoja

Oikein ihanaa ja aurinkoista lauantaita! Ihan huippua, kun tuola pihalla on lähemmäksi viisitoista astetta plussaa!
Mä ajattelin tulla nyt esittelemään muutamia uusia juttuja mitä en täällä olekkaan vielä esitellyt. Suurimmaksi osaksi nämä ostokset on kotijuttuja.
IMG_3534IMG_3547 Olkkari on saanut hieman taas uudistusta. Sohvapöytä, apupöytä ja pari pikkusta tyynyä löytyi Ikeasta. Yksinkertaisia, mutta tykkään! Uusi telkkaritaso saatiin mun äidiltä ja sopii mun mielestä älyttömän hyvin meidän kotiin. Vieläkun saisi isomman telkkarin, haha. Vanha tv-taso, joka oikeasti on lipasto siirtyi eteiseen. Muutamia pikkujuttuja hankinnassa vielä olohuoneeseen.
IMG_3504 Vihdoista viimein myös parvekkeen oven eteen löytyi kiva pieni matto. Me ei omisteta lasitettua parveketta, joten aina parvekkeelta tullessa kenkien mukana tulee eteiseen paljon roskaa. Mä rakastan kaikkea tähtikuviollista ja tämä maksoi vain vajaan kympin Tokmannilta.
IMG_3518IMG_3511IMG_3553IMG_3522 Aterimille tullut myös hommattua tollainen kuivausteline. Ennen heitettiin aterimetkin kuivauskaappiin ja ne vei aina älyttömästi tilaa ja tippuili vähän väliä ritilöiden välistä. Isoja pokal mukejakin tuli hankittua lisää, mutta tälläkertaa beigen värisinä. 
Mä oon kauan etsinyt jotain kivannäköstä servettitelinettä, mutta ihan turhaan. Ikeasta onneks löytyi vähän erilainen, mutta todella kivannäköinen servettiteline. 
Myös lisää paksuja isoja pillejä tuli hommattua. Mullahan oli näitä jo ennestään, mutta tänävuonna löyty paljon kivempia värejä.
tsatsa Spiritstoren outletilta kävin pari viikkoa sitten nappaamassa parit Bershkan vaatteet. Paita oli muistaakseni alle vitosen ja hame alle kolme euroa.

 Mitä mieltä hankinnoista? Ja onko tälläiset postaukset ylipäätänsä teidän mieleenne?

Pahoittelut tönköstä tekstistä, mutta tänään ei vaan luonnistu…

Kommentit

  • inka

    Kiitos Jenna!♥ Omasta mielestäkin alkaa pikkuhiljaa näyttää ihan kivalta.

     0
  • inka

    Kiitos ja mulla onkin jo monta asukokonaisuutta ton hameen ympärille!♥

     0
  • Kata

    Ihastuttava olkkari ja niin kauniita kuvia koko pousti täynnä! Ihana myös tuo hame, vyö näyttää käyvän täydellisesti sen kanssa! Eksyin sun blogiisikin varmaan ekaa kertaa ja ihastuin banneriisi, tutkinpa lisää sun postauksiasi!;)

     0
  • inka

    Voi kiitos Kata aivan ihanasta kommentista!♥

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.