VALIKKO
25.7.2016 19:00

Kirjoittamisesta

kirjoittamisesta

Olen kirjoittanut melkein aina. Pieniä tarinoita, runoja, novelleja, päiväkirjaa, lehtijuttuja, blogia. Jo aika pitkään kirjoittamiseni on painottunut noihin kahteen viimeiseen. Vaikka kuinka monesti olen päättänyt aloittaa taas kirjoittamaan säännöllisesti päiväkirjaa, tajunnanvirtaa, aamusivuja ja vaikka mitä… Aina se jää.

Kirjoittaminen on aina ollut se mun juttu, joka on sujunut lähes itsestään. Fiktiota tai ns. kaunokirjallisia tekstejä kirjoitan kuitenkin nykyään tosi vähän ja se harmittaa. Kun opintoja ja töitä varten lukee ja kirjoittaa paljon, tekee iltaisin mieli tehdä jotain ihan muuta. Kuitenkin tiedän, että ei sitä aikaa koskaan tule tämän enempää. Kokopäivätöissä käyvät ja perheelliset ihmisetkin kirjoittavat, miksen minä saa aikaiseksi?

Tavallaan tässä on ehkä kyse siitä, että tieto lisää tuskaa. Nostan rimani niin korkealle, että kauhu iskee ennen kuin pääsen edes aloittamaan. Olenhan opiskellut alaa suunnilleen niin paljon kuin voi opiskella, joten kai mun täytyisi olla täydellinen?

Jostain syystä blogikirjoittamisessa, lehtijutuissa tai muissa vastaavissa mulla ei ole samanlaista ongelmaa. Ainahan niitäkin voisi tehdä paremmin, mutta niissä mennään kuitenkin asia eikä kielikuvat edellä. No, toki kaunokirjalliset tekstitkin voivat olla monenlaisia, mutta ei mennä siihen.

Haaveilen aina siitä, että olisi aikaa ja tilaa kirjoittaa. Lähtisin vaikka johonkin reissuun, jossa vain kirjoittaisin jossain viihtyisässä ja innostavassa ympäristössä. Tai että mulla olisi oma työhuone tai että hengailisin kaiket päivät kirjoittamassa kahviloissa. Miten mä osaisin tehdä sen tässä ja nyt?

Kommentit

    • Anniina

      No on, mutta ei ihan jokapäiväinen. Kuva on mun mummolasta 🙂

       0
  • Päivi

    Mäkin aina kuvittelen että jossain reissussa tai kahvilassa piirtäisin/kirjottaisin sujuvammin mutta itseni tuntien se ei varmaan sujuis ihan niinkun elokuvissa koska mun on vaikee keskittyä jos ympärillä on ihmisiä, mutta työhuone olis kyllä kiva, semmoinen oman näköinen 🙂

    Päiväkirjan kirjottaminen multa sujuu vähänniinkun itsestään koska oon vähän jopa riippuvainen siitä, mutta novelleja tms. En oo kirjottanut vuosiin. Haluaisin kyllä!

     0
    • Anniina

      Joo, en usko että mullakaan sujuis. Juutun aina tuijottelemaan ja seuraamaan muita ihmisiä ja häly häiritsee. Ehkä vielä joskus me saadaan työhuoneet! 🙂 Mäkin kirjoitin nuorempana päiväkirjaa aktiivisesti mutta jossain vaiheessa se vaan jäi.

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.