VALIKKO

Miten luovuutta voi edistää ja ylläpitää?

Välillä kuulee ihmisten sanovan, että mä en ole yhtään luova tyyppi. Varmasti onkin niin, että toisilla ihmisillä on enemmän taipumusta keksiä uusia ideoita ja ratkaisuja, saada asioita aikaan ja niin sanotusti think outside the box. Luovuus ei kuitenkaan ole piirre, joka ihmisellä joko on tai ei ole, vaan sitä voi kehittää. Se ei myöskään pysy itsestään yllä, vaan sitä pitää ruokkia.

Olen itsekin joskus viettänyt elämää, jossa ainoastaan kävin töissä ja katsoin hömppää telkkarista. Sieltä passiivisuuden kuopasta voi olla vaikea päästä pois. Itse ainakin olen tyytyväinen, että olen päässyt. Olen onnellinen, kun toteutan ja ilmaisen itseäni eri tavoin: bloggaamalla, askartelemalla, kirjoittamalla, kuvaamalla, sisustamalla… Luovuutta tarvitaan jollain tavalla jokaisessa työssä. Kaikki yritykset haluavat nykyään olla innovatiivisia, eikös vaan? Se voi näkyä monella eri tavalla.

Ajattelin listata omia hyväksi havaittuja keinojani, joilla asioita saa aikaiseksi eivätkä ideat unohdu hetken päästä siitä, kun ne pulpahtavat tajuntaan.

DSC_0002 (2)

Kirjoita ylös. En pärjäisi ilman kalenteria. Kirjoitan siihen ihan kaiken: luennot, tehtävien palautuspäivät, työjutut, suunnittelemani blogipostaukset, vapaa-ajan jutut… Kaiken minkä haluan muistaa. Käytän kalenterissani värikoodausta. Yliviivaan eri väreillä eri elämänpiireihin liittyvät asiat.

P1060045 (2)

Tee listoja. Pyöriikö päässäsi sekavia ajatuksia, joista et oikein saa kiinni? Onko niitä liikaa tai liian vähän? Kirjoita otsikko ja ala listata. To dot, palautuspäivät, viikon ruoat, kauppalappu, säästökohteet, matkahaaveet, diy-ideat, kirjat jotka haluat lukea, mitä aiot kasvattaa keväällä parvekkeella…

Kirjaa yölliset ja muut epämääräisissä oloissa saadut ideat puhelimen muistiin. Parhaat ideathan syntyvät aina juuri kun on nukahtamaisillaan. Aamulla muistat hyvällä tuurilla, että oli joku hyvä idea, mutta mikähän se oli… Pitkillä auto- tai junamatkoillakin mulla tupsahtelee päähän kaikenlaista. Silloin kun en jaksa kaivaa muistikirjaa esiin, lähetän ajatukset itselleni messengerissä.

P1060040 (2)

Hanki ihania tarvikkeita. Mä rakastan erilaisia paperitarvikkeita! En todellakaan voisi elää joittenkin sinikantisten vihkojen kanssa. Kivaan vihkoon on kiva kirjoittaa. Tärkeää on myös paperin laatu, miten vihko taittuu, onko siinä viivoja jne. Älä unohda valita myös miellyttävää kynää. Itse tykkään mainoskynistä, niistä tulee yleensä sopivan paksua jälkeä, joka luistaa paperilla hyvin.

Tee työskentelytilastasi viihtyisä. Tämä kohta mulla on itselläni vielä vähän rempallaan ja jos kaikki olisi täydellistä, mulla olisi oma työhuone. Tässä kaksiossa ainoa mahdollisuus on pitää työpiste olohuoneen nurkassa. Jokaiselle työpisteelle voi kuitenkin kerätä asioita, joiden kanssa työskentely sujuu hauskemmin. Tähän kuuluvat myös ne paperitarvikkeet, mutta myös hyvä tuoli ja työvalo, kiva tietokoneen taustakuva ja ainakin mulla ikkuna, josta katsella ulos. Tarkoitus on myös kerätä kivoja postikortteja tai muita kuvia seinälle, jota tuijottelen aina kirjoittamisen välissä. Olen suuri mietelauseiden ystävä, joten motivoivia lainauksia varmasti tulee mun seinälle.

P1060038 (2)

Lue ja käytä kirjanmerkkejä. Lukeminen kannattaa aina ja hyvien ajatusten vastaantullessa ne kannattaa laittaa ylös. Jos esimerkiksi luet jotain koulutehtävää tai blogijuttua varten, kannattaa merkkailla hyvät kohdat sitä mukaa, kun ne tulevat vastaan. Myöhemmin on turhauttavaa selata kirjaa siinä toivossa, että löytäisi ne uudelleen.

Pidä taukoja. Älä anna pään ja niskojen mennä jumiin, tuulettele välillä ajatuksia, tee jotain ihan muuta ja käy haukkaamassa happea. Liikunta ja ulkoilma saavat ajatukset virtaamaan sutjakkaammin.

P1060036 (2)

Kokeile ja yritä. Mitään uutta ei voi ikinä syntyä, jos et kokeile. Jos menee pieleen, tiedät miten tehdä seuraavalla kerralla paremmin.

Kommentit

  • Piiu

    Kiitos Anniina, kun muistutat arkisten tekojen ja rutiinien voimasta. Tämän lukeminen ilahdutti maanantain alle jäänyttä mieltäni.

  • Outi Puu

    Tosi kiva positiivinen postaus! 🙂

  • Jenni

    Tää on hyvä! Luin tän jo tänään aamupäivällä ja totesin, että oikeasti kaikki näistä lisää luovuutta ja etenkin hyvää mieltä tehdessä mitä tahansa. Mä oon loputon listojen tekijä ja kirjoitan kaikki säästettävät ajatukset ylös (lähinnä siksi etten muista niitä muuten..). Tuo ”hanki ihania tarvikkeita” on se mitä haluaisin paremmin toteuttaa, mutta jotenkin se ainan toisinaan jää. Totuus on kyllä just niinkuin kirjoititkin, että oikeasti kivaan vihkoon on kiva kirjoittaa. Ja siksi toisekseen ainakin tällaiselle ihmiselle, joka muistaa asioita paremmin visuaalisten juttujen perusteella olisi helpompi myös muistaa, että minkänäköinen vihko on varattu millekin jutuille kun ne kymmenen vihkoa erottaisi paremmin toisistaan 😀 !

    • Anniina

      hyvän mielen ylläpitäminen on kyllä ihan itsessään tärkeää, tekee sitten mitä tahansa 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.