VALIKKO

Taviksen tavisruokapäiväkirja

Erilaiset ruokavaliot ovat koko ajan esillä. On treenaajan ruokavalio, laihduttajan ruokavalio, erilaisia dieettejä, karppausta, maidotonta, gluteenitonta, vehnätöntä, kasvista, vegaania ja mitä vielä. Entäs tavallisen ihmisen tavallinen ruokavalio?

Tästä Jennan postauksesta sain idean pitää itsekin ruokapäiväkirjaa. Eikö se vaan olekin aina aika kiinnostavaa kurkkia toisen arkeen? Toteutin ajatuksen saman tien, joten päivän ruokavalio ei ole kaunisteltu eikä suunniteltu. Ruoat olivat valmiina kaapissa, en käynyt kaupassa enkä kokannut mitään. En laihduta, kasvata lihaksia enkä noudata muutenkaan mitään ruokavaliota.

Tosin tämä päivä oli mulle ruokailujen osalta hyvä päivä. En herkutellut, söin säännöllisesti ja kaksi lämmintä ateriaa, vieläpä kasvisruokaa. Syön siis myös lihaa, mutta vähenevissä määrin. Tässä näkyy myös, että alkaa olla sadonkorjuuaika.

taviksen ruokapäiväkirja (2)

Aamupala. Maustamatonta jogurttia, muroja ja mustikoita sekä kuppi kahvia. Aamulla mulle ei meinaa maistua mikään, mutta kevyt jogurtti menee kuitenkin yleensä alas. Tuoreet marjat oli luksusta.

taviksen ruokapäiväkirja (3)

Lounas. Äidin tekemää sosekeittoa, jossa on fenkolia, kesäkurpitsaa ja perunaa. Sekaan vähän sekalaisia siemeniä.

taviksen ruokapäiväkirja (4)

Päivällinen. Edellisenä päivänä tehtyä paprikalla ja soijarouheella täytettyä kesäkurpitsaa.

taviksen ruokapäiväkirja (1)

Iltapala. Paahdettua ruisleipää oivariinilla, kurkulla ja tomaatilla. Kurkku on äidin kasvimaalta, tomaatit kaupasta koska omat tomaatit napsitaan pelkiltään. Lasi äidin tekemää viinimarjamehua.

Ja mitä tein tämän päivän aikana? Olin kotona, tein töitä, lounaan ja päivällisen välissä kävin kävelyllä, illalla katsoin telkkaria. Ihan tavallinen päivä.

Miltä näyttää? Tavalliselta, vähältä, sokeriselta? Saa kommentoida 😀

Kommentit

  • Tuija Rajala

    Tavallista ruokaa minäkin syön. Jep jep pitäisi kyllä käyttää tuota laihdutusdieettiä. Saisinpa pois ennen lonkkaleikkausta edes kolme kiloa pois.
    Mä oon kyllä aika toivoton tapaus.
    Herkulliselta näytti sun päiväkirjasi.

    • Anniina

      Mäkin oon aika toivoton. Kolme kiloa sinne tänne! Tosin jos terveydestä on kyse, se on eri asia 🙂

  • Riikka | Mukavuusalue

    Herkulliselta näyttää mutta vähäiseltä mun silmiin. Tosin mä olen aika pitkä, ja sen takia jo varmaan se peruskulutus on isompi. Mäkin tykkään ihan tavallisesta ruuasta.

    • Anniina

      Mun pitäis liikkua enemmän ja syödä enemmän. Heti kun kulutan enemmän, ruokakin maistuu paremmin 🙂

  • Jenna

    Nam! Näyttää tosi hyvältä ja värikkäältä! Se on plussaa:) yksi välipala olisi hyvä lisätä ruokavalioon, sillä se tavallinen suositus on viisi ateriaa päivässä. Mut jokaisen keho tottuu omanlaiseen tyyliin:)

    • Anniina

      🙂 Viiden aterian suositus on tuttu, ja tosiaan jos liikun enemmän, silloin uppoaa ruokaakin enemmän!

  • Nimetön Vege

    Normaali ihmisen ruokavalio on kasvisruokavalio. Kokeile joskus, voit yllättyä kuinka helppoa ja vaivatonta se on, ja kuinka hyvältä sinusta tuntuu. Vegaanit ovat syystä maailman terveellisimpiä ihmisiä.

    • Anniina

      Luitkohan postausta ollenkaan? Tässähän ei ole lihaa ja muutenkin syön lihaa harvakseltaan. Olen siis kokeillut, kiitosta vaan.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.