VALIKKO
1.4.2017 18:55

Tervetuloa seuraamaan uutta blogia!

Maaliskuu on ollut ihan superkiireinen – sen lisäksi että opinnot ovat työllistäneet aika paljon, olen tietysti tehnyt normaalisti töitä, reissannut taas vähän ympäri Suomea, käynyt parissa työhaastattelussa ja napannut yhden harjoittelupaikan. Nyt on tämänkin naisen aika karistaa kotikaupungin pölyt jaloistaan ja lähteä Helsinkiin, ainakin toistaiseksi vain kesäksi kuitenkin.

Tähän samaan syssyyn päätimme perustaa ystäväni Miljan kanssa uuden yhteisen blogin, mikä onkin suurin syy viime aikojen blogihiljaisuuteeni. Olemme kaikessa hiljaisuudessa väsänneet omaa sivua ja pohtineet päämme puhki kaiken maailman asioita siihen liittyen.

Nyt onkin aika sanoa Kaikki on hetken tässä -blogille heipat ja jatkaa uudessa osoitteessa entistä parempana (toivottavasti). Get the toolbox on DIY-teeman ympärille rakentuva lifestyleblogi, joka koostuu muun muassa muodista, sisustuksesta ja kauneudesta. Keskeisiä teemoja ovat myös ekologisuus, budjettiystävällisyys ja näiden yhteensovittaminen. Blogissa muokataan vanhasta uutta, kierrellään kirppareita, metsästetään trendejä ja pohditaan, millaiset ovat täydelliset kulmakarvat.

Tervetuloa siis seuraamaan huomisesta lähtien osoitteeseen

www.getthetoolboxblog.com

!

Kommentit

  • Liisa

    Onnea uuden edessä! Odotan innolla uutta blogia 🙂

     0
  • Minna Rajala

    Moikka ja onnea uuden blogin johdosta, pitääpä alkaa seurailemaan 🙂 Ylempi linkki ei toimi 🙂

     0
    • Anniina

      Kiitos huomiosta, päivitän sen! Kiva, jos jäät seuraamaan 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.