VALIKKO

Kirjoituksia unelmista

19.8.2019 00:15

Epäonnistumisten taakka

Koulut ovat alkaneet ja kurkiaurat suuntaavat jo etelään, mutta syksyyn on aikaa. Puolessa välissä on ihana elokuu lämpimine iltoineen ja edessä vielä suloinen syyskuu. Tätä positiivista asennetta on joskus vaikea ylläpitää, kun intoa työn tekemiseen on vaikka kuinka paljon, mutta edes kesätyöpaikkaa ei tänä vuonna löytynyt.

Nyt on ollut aikaa tehdä asioita, joita edellisinä kesinä en pitkien työpäivien vuoksi ole ehtinyt tehdä. Olen suunnannut energiani tulevan syksyn ja talven suunnitteluun, olen antanut aikaa kirjaprojekteilleni ja siivonnut kaappeja viemällä tavaraa kirppareille ja kierrätyskeskukseen.
Olen nukkunut kun nukuttaa ja valvonut kun valvottaa. Olen myös liikkunut mahdollisimman paljon; pyöräillyt, kävellyt, soutanut kirkkoveneellä. Olen kokeillut uusia, terveellisiä ruokareseptejä ja tavannut sukulaisia.

Silti useina päivinä olen miettinyt, kelpaanko enää lainkaan työmarkkinoille vai olisiko otettava yrittäjän riski. Yksin ollessa ajatukset kiertävät kehää ja omiin taitoihin on vaikea uskoa, kun kukaan ei ole näkemässä. Kuuluuko metsässä kaatuvasta puusta ääni, jos kukaan ei ole kuulemassa?

Pahuksen painava mokareppu

Syvällä istuu huono itsetunto ja epäonnistumisen tai mokaamisen sietäminen. Usko omaan osaamiseen ja ylpeys omista taidoista on luonnekysymys, samoin sen hyväksyminen mitä ei osaa. On niitä, jotka rallatellen ohittavat asiat, jotka joskus menevät pieleen ja yrittävät iloisesti uudestaan, kunnes onnistuvat. Ja sitten on niitä, joille jokainen moka jää mieleen isona epäonnistumisena ”mokareppuun”. Vuosien saatossa se painaa enemmän ja enemmän. Minä kuulun tuohon jälkimmäiseen joukkoon, vaikka olenkin tehnyt töitä hyväksyäkseni sen, ettei aina voi onnistua.

Epäonnistuminen vakituisen työpaikan löytämisessä ei ole ainakaan aktiivisuudesta ollut kiinni. Olisin kenties kuitenkin voinut tähdätä rohkeammin haasteellisiin piilotyöpaikkoihin, vakuuttaa ensin itselleni ja sitten työnantajille, että osaan!
Olen saanut työstäni sekä yrittäjänä pitämistäni kursseista mielettömän upeaa palautetta, mutta jostain syystä se ei ole kantanut pitkälle. Niin syvällä on huono itsetunto, että en edelleenkään usko pärjääväni missään vaativammassa työssä tai tehtävässä. Kotoa ei tullut valitettavasti kannustusta tähdätä opintojen avulla korkeammalle. Enpä tiedä olisinko edes pärjännyt omin voimin, ilman tsempparia.
Olen hyvä kehumaan ja kannustamaan muita, ehkäpä juuri siksi, että tunnen miten tarpeellista se olisi minulle. Jos positiivinen palaute tuntuu minusta hyvältä, se varmasti tuntuu muistakin hyvältä.

”On vaikea tehdä itsestään onnistuja, jos on aina tottunut näkemään itsensä epäonnistujana. Ei ole helppoa päästää toisia lähelleen, jos on aina pyrkinyt pärjäämään itsekseen. Ei ole helppoa alkaa arvostamaan itseään, jos on aina tottunut ajattelemaan, ettei riitä.”
(Tämän katkelman laitoin joskus talteen muistaakseni Hidasta elämää -sivulta. En valitettavasti löydä enää tekstin pätkää enkä siis sen kirjoittajaa. Laitathan viestin jos tunnistat kirjoittajan.)

Miten paljon arvokkaampaa onkaan saada nähdä itsensä onnistujana jonkun toisen silmin. Miksi on aina tarve näyttää arvostelijalle, että osaa, että pärjää, eikö riitä, että itse tietää? Välttääkseni vähättelyä, jätän kertomatta suunnitelmistani tietyille ihmisille, niille läheisille, joiden kuuluisi antaa sitä tärkeintä kannustusta.

Apua on niin vaikea pyytää

Samaan kategoriaan kuuluu avun pyytämisen vaikeus. ”Kyllä minä itse tämän selvitän, en ainakaan myönnä etten osaa.” Minä-itte-asenne istuu tiukassa. Aika hyvin olen itse pärjännytkin, mutta nyt kun olen oppinut ottamaan neuvoja vastaan muilta ja pyytämään apua, voin vain todeta, että taitoni monessa yhteydessä olisivat kehittyneet nopeammin, jos en olisi jääräpäisesti opetellut kaikkea yrityksen ja erehdyksen ja epäonnistumisten kautta.

Saan kyllä kehotuksia kuten, ”sinä kyllä pystyt parempaan” tai ”mutta sinähän osaat vaikka mitä” tai ”älä turhaan pidä kynttilää vakan alla” tai ”siinä sinulla on menestyksen avaimet kun olet noin idearikas”. Aivan, ongelma onkin siinä, etten osaa markkinoida osaamistani. Minun luonteellani on vaikea olla esillä, rummuttaa osaamistaan somessa ja antaa osaamiselle kasvot (Talvipäivän somekeittoa). En ole löytänyt oikeaa ihmistä, yhtiökumppania tai mesenaattia, jolla olisi suuri auttajan sydän ja usko kykyihini. ”Älä turhaan pidä kynttilää vakan alla”  – se vakka on vaan niin painava, että todennäköisesti kynttiläkin pian sammuu.

Olen kiitollinen kaikesta mitä olen elämässäni saanut, monet unohtuneet kokemukset ovat palautuneet mieleen kaappeja siivotessani.  Ja olenhan myös löytänyt Unelmien Toteuttamisen reseptin. Sitä olen jakanut kursseillani ja ehkä vielä jonain päivänä kirjanakin. Tiedän tarkalleen mitä haluan, muutama mutka on vielä matkalla, mutta uskon pääseväni perille. Siihen asti autan ja kannustan muita, parhaani mukaan.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.