VALIKKO
25.4.2018 10:12

Verkkokyselyohjelmat

Olen useammassa työpaikassa ja tehtävässä suunnitellut ja toteuttanut verkkokyselyjä.  Perusidea verkkokyselyissä on se, että kyselyn laatijalla  on tavoite (esim. jälkimarkkinointi, mainonta, asiakastyytyväisyyskysely, työtyytyväisyyskysely tms.) sekä tieto kohderyhmästä ja aikataulusta. Kyselyjen yhteenvetoraportointi on helppoa esimerkiksi edistyksellisemmillä kyselyohjelmilla, kuten Webropol.

Kyselylomakkeessa kannattaa pohtia mikä on kyselylomakkeen punainen lanka eli eteneekö kysymykset loogisessa järjestyksessä ja ovatko kysymykset tutkimuksen kannalta valideja.  On myös tärkeää määritellä millaisia kysymyksiä aiotaan lomakkeella käyttää: ovatko ne avoimia kysymyksiä vai esimerkiksi Likert-tyyppisiä. Kyselyyn osallistuneella on oikeus tietää mihin hänen vastauksiaan käytetään ja tämän tulee käydä ilmi kyselylomakkeesta.

Verkkokyselylomaketta jakaessa, on muistettava GDPR-tietosuojaohjeistus, ettei kenenkään yksittäisen henkilön yhteystiedot tai vastaukset päädy vääriin käsiin.  Monet verkkokyselyohjelmat mahdolllistavat kyselyn jakamisen sähköpostiin sekä sosiaaliseen mediaan. Niinpä kyselyn laatijan onkon oltava tarkkana, ettei kysely jää roikkumaan somekanaviin turhaan vastausajan päätyttyä.

Verkkokyselyohjelmia:

Lime (ilmainen kokeilu)

Webropol

Survey Monkey (ilmainen kokeilu)

 

Mitä voi kysyä kyselylomakkeella?

Questionnaire Examples and Sample Templates (SurveyMonkey templates)

Qualtrics: Employee Satisfaction Surveys (työtyytyväisyyskysely)

Custom Insight: Employee Engagement Survey – Sample Survey Questions (työntekijän sitoutumisastetta kuvaavan kyselylomakkeen  pohjatiedot)

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.