VALIKKO
4.1.2017 18:03

Omien askelten ääni

Kirjoitan tädistäni. Hän on 61-vuotias, ja tuntuu kuin hänen ikänsä olisi alkanut vähentyä.

Kiitän

Kun olin teini-ikäinen, istuin tätini kyydissä pitkällä automatkalla. Hän ajoi ihan hyvin. Kuuntelin, kun hän matkusti pitkin elämäänsä, kertasi ammatinvalintaa (ei muuten päästänyt helpolla), rakkaustarinoitaan (oma puoliso on juuri se, joka sen kuuluukin olla, ruusuja kasvattava mies) ja nuoruuden tahtotilojaan.

Suunnilleen samoihin aikoihin, kun tätini leikkautti hiuksensa siilimittaisiksi, hän linnoittautui vessaan ylimittaiseksi ajaksi. Kenenkään ei auttanut koputella. Kun täti astui huoneesta ulos, se oli vaihtanut värinsä myrkynvihreäksi. Väri ei takuulla kuulunut hänen vanhempiensa väripalettiin.

Karjalainen isä ja satakuntalainen äiti tekivät kaikkensa, että tätini löytäisi paikkansa. Tätini käytti kaiken kokeilunhalunsa.

Kunnioitan

Tätini kasvatti puolisonsa kanssa ison perheen lapsuusmaisemissaan Nurmijärvellä. Perheen elämästä ei puuttunut väriä eikä lämpöä. Kun anoppi sairastui dementiaan, täti otti hänet heille asumaan. Täti kiinnitti vanhuksen yöpuvun lahkeeseen pienen kilkattavan tuulikellon, jotta kuulisi yölläkin hänen askeleensa. Ettei sattuisi mitään.

Nyt tätini hoitaa äitiään, minun mummiani.

Kun vien joulukukkaa, täti hymyilee silmistä saakka muistinsa menettäneen äitinsä tokaisuille.  – Eihän minun tarvitse mitään muistaakaan, kun en enää ole töissä, mummi tuumii.

Mummi on edelleen ylpeä hesarilaisuudestaan ja selailee aamuisin sanomalehden, jonka pappa hakee sadan metrin päästä postilaatikosta. – Ei minua voi enää yksin jättää, voin vaikka karata.

Ihastelen

Tätini on töissä. Hän on töissä ja nauttii enemmän kuin aikoihin. Täti sai 61-vuotiaana lastentarhanopettajan viran juuri perustettuun päiväkotiin. Vanha kokeilunhalu nosti päätään, kun upea tilaisuus tarjoutui. Tuli muutto neljän sadan kilometrin päähän puolison lapsuusmaisemiin. Pariskunnan mukana muuttivat mummi ja pappa.

En usko, että täti malttaa hetkeen jäädä eläkkeelle.

Pienen kylän hiljaisuus ja äänet puhuvat hänelle voimakkaasti. Aamuviideltä töihin tassutellessa kylänraitilla kuuluu vain omien askelten ääni. – Olen tehnyt pitkän matkan ja saapunut perille.

Iltapäivällä täti istuu lepotuolissa jalat ikkunalaudalla ja ammentaa rauhaa omasta järvimaisemasta. Maiseman ilme vaihtuu muutaman minuutin välein. – Tässä on ihan valtavasti nyansseja. Kun minulla on tämä, minulla ei ole ikävä minnekään. Lepään ihan kokonaisena tässä maisemassa.

Kuvat Kirsti Tuikkaselta

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.