VALIKKO
20.1.2016 17:10

Cheekin jalanjäljillä

Varoitus! Tämä postaus sisältää paljon tekstiä ja liikaa suomalaista mentaliteettia (ja sarkasmia).

oma_aika

Kohta alkaa olla kuukausi siitä, kun julkaisin elämäni ensimmäisen blogipostauksen, joten alkutaipaleella ollaan vielä. Näin alussa on varmasti normaalia hermoilla siitä, mitä julkaisee ja, miten sen tekee. Mitä tästä nyt ajatellaan ja onko tässä mitään järkeä? En tiedä, nousevatko nämä ajatukset välillä myös kokeneempienkin blogaajien mieleen, vai olenko minä ainut, joka edes käyttää aikaa tällaisen märehtimiseen? Päivittäin tämä blogi on mielessä, ja päivittäin kuvailen, kirjoitan, luen… Mieheni onkin sanonut, että olen nykyään täysin addiktoitunut ja kasvanut kiinni koneeseen. Lapset taas kyselevät, miksi äiti kuvaat niin paljon koko ajan kaikkea. No äiti harjoittelee. (Ja äidin pitäisi aikatauluttaa nämä blogijutut ainoastaan tiettyihin päiviin.)

iltalenkilla

Minä olen perfektionisti, myönnetään. Lapsien myötä olen oppinut vähän löysäämään, ja sotkua yritän kestää paremmin, koska tiedän, että lapsiperheessä sitä ei voi välttää. (Ja mikäli haluan saada päivässä aikaan muutakin kuin puhtaan kodin, on välillä vain ummistettava silmänsä ja yritettävä väistellä lattialla lojuvia epämääräisiä tavararöykkiöitä, ja sitä pyykkitelinettä, jonka joku aina kantaa olohuoneeseen, koska takan lämmössä ne vaatteet kuivuvat paremmin.) Yleensä kaiken mitä teen, teen täysillä. En kestä keskinkertaisuutta ja (joidenkin mielestä) tuhlaan aikaa  viimeistelyyn.

P1141038

Katsoin vähän aikaa sitten dokumentin Cheekistä, yhdestä Suomen menestyneimmästä artistista, ja tunnistin paljon itseäni siitä. (Siis en luokittele itseäni Suomen eturiviartisteihin, vaan puhun nyt luonteenpiirteestä ja siitä kirosanojen määrästä :D)  Yhden kohdan junnaaminen yhdessä biisissä tuntui olevan Cheekille elämääkin tärkeämpi asia, ja suuripiirteisempää ihmistä alkoi jo ärsyttää. Minä taas samaistuin, jos joku ei toimi, niin se ei vaan toimi, eikä sen voi antaa olla. Tämä täydellisyyden tavoittelu on Cheekille varmasti kuluttavaa ja aikaa vievää, mutta olisiko hän siellä, missä nyt on, ilman tuota jatkuvaa hiomista ja täydellisyyteen pyrkimistä? Vaikka Cheekiä en musiikin puolella juurikaan fanita, niin en voi kun nostaa hattua sille, mitä hän on saavuttanut.

kuva loop.fi

kuva loop.fi

Cheekiä miettiessäni (minulla on näköjään ihan liikaa aikaa miettimiseen) muistelin hänen alkuaikojaan, musiikkia ja musiikkivideoita. Eli jostain hänkin on lähtenyt liikkeelle. Mietitäänpä vaikka Liekeissä biisiä ja sitä musiikkivideota? Itselleni sen katsominen oli kuin taputus olalle, ei huolta. Tuosta on lähdetty ja stadionille päädytty. (Niin siis sanoinko, että en fanita hänen musiikkiaan ja mistä sitten tiedän tämän kaiken. No poikani ei suostunut pienempänä syömään ellei hänelle näyttänyt samalla Cheekin musiikkivideoita 😀 )

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mistä tämä koko kirjoitus sai edes alkunsa? Ja miksi tämän julkaisen? Olen muutamana päivänä kuvaillut meidän olohuonetta blogipostausta varten, ja turhautunut täysin. Kamera ei anna yhtään armoa, ja olen huomannut paljon epäkohtia kodissamme, joihin silmä on aiemmin tottunut. Nyt kuvien kautta ne ovat pompanneet verkkokalvoilleni. Lisäksi epäsuotuisa valonmäärä ja taitamaton kamerankäyttäjä eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä. Ja kun välillä käy kurkkimassa niitä, ah niin ihania, Pinterestin koteja, niin epätoivo vaan kasvaa. Tuleeko tästä mitään? Onko minusta tähän? Ja, onko meidän kodista tähän? Se on kuitenkin se keskiverto, tavallinen suomalainen koti.

Ja miksi haluan puida tämän asian julkisesti täällä? Haluan jakaa mietteeni, jotka ovat jyllänneet mielessäni siitä saakka, kun kuulin pääseväni blogaamaan Stooriin. Ehkä on muitakin vähän epävarmoja blogaajanalkuja. Vertaistuki, mikäs sen parempaa, sanotaan varmaan AA-kerhon kokouksissakin. ”Hei, olen Maria ja olen uusi blogaaja.” No niin, nyt se on sanottu. Olen siis keltanokka, ja epävarma itsestäni, koska en koe olevani täydellinen tällä osa-alueella. Mutta, onko kukaan koskaan? Ei, sanoo se järkevä aivopuoliskoni, mutta kun se perfektionisminperkele vaan huutelee jossain. Tästä sitten leuka rintaan ja kohti uusia pet… ei kun siis, suunta ei ole kuin ylöspäin. Tavoitteena, jos ei nyt ihan blogimaailman Cheek, niin vähintäänkin Antti Tuisku. 😀

P1151077

Kommentit

  • Melina / Minishow

    No mutta hei, vaikka olisitkin aloittelija vasta, niin kirjoitat jo nyt sujuvammin kuin mä koskaan 😀 Ehkä mä oon keskittynyt aina liikaa kuviin, ja teksti on todellista ajatuksenvirtaa, mutta niinhän se on, että jokaisella bloggaajalla on se oma juttunsa. Tsemppiä blogiuralle, siitä se lähtee!

     0
    • Maria Korhonen

      Kiitos Melina, kiva saada palautetta 🙂 ja kiitos tsempeistä. Ehkä se tosiaan on tätä alun epävarmuutta, kun ei oikein tiedä, mihin on hypännyt mukaan. Tykännyt kyllä olen, niin kirjoittamisesta, kuvaamisesta kuin suunnittelustakin, pitää vaan saada päästä pois se ”mitä muut ajattelee” mantra ja tehdä ylpeänä sitä omaa juttua, ehkä tästä vielä hyvä tulee. 😀

       0
  • Annukka

    Mua niin hymyilyttää sun kirjoitus! 🙂 Tunnistan tuskan – itse oon kirjoitellut ja kuvannut lähes viiden vuoden ajan, mutta vasta parin-kolmen blogatun vuoden jälkeen aloin pohtia noita asioita. Perse edellä puuhun, vai miten se nyt menikään? Tekemään oppii (kuulemma) tekemällä, siihen mä luotan. Mullakin ois vaikka mitä visioita siitä miten voisin omaa tekemistäni blogin suhteen kehittää, mutta se aika ja taidot ja määrätietoinen harjoittelu…. äh. Jatkan omalla linjallani, ja opin (ehkä) ajan kanssa. Tsemppiä!!
    Ps. Kysyin eräänä iltana omilta 5v tytöiltä katsotaanko iPadilta iltasaduksi joku lyhyt satu. ”Eiiiii!! Me halutaan Cheekkiä!!!” Okei.

     0
    • Maria Korhonen

      Kiitti 🙂 Hyvä, että hymyilytti(se oli tarkoituskin) ”Onneksi” on muitakin tuskailijoita, niin saa vertaistukea 😀 Jep, onhan se kaikessa totuus, että tekemällä oppii. Ehkä tässä hirvittää tää ”julkisuus”, koska yleensä teen juttujani ensin ”salassa” ja astun esiin vasta, kun osaan. (Ja apua ei voi pyytää, eikös se kuulu tähän suomalaiseen mentaliteettiin 😉 ) Mutta tätä hommaa ei oikein voi aloittaa vain itselleen, tai voi, mutta itse en koe saavani siitä mitään, jos ei ole ketään, kuka reagoisi mihinkään. Joten näillä mennään, ja toivottavasti muutaman(kymmenen) vuoden päästä katson hymyillen taakseni (ja koen sen saman tunteen kuin sen Cheekin musiikkivideon kanssa) 😀 Voihan Cheek sentään (ja ihanat lapset), se kyllä toimii tilanteessa kuin tilanteessa 😀

       0
  • Hanna | skandilinjalla

    Ihana kirjoitus, huomasin tämän vasta nyt Niin samoja mietteitä kuin itselläni, minäkin aloitin ihan ekan blogini ikinä täällä Stoorissa. Tuntuu, että kaikilla muilla on niin hienot kuvat ja viimeistellyt tekstit, ettei ketään voi kiinnosta tämä minun höpötykseni Mutta eteenpäin, ja mulle riittäisi vähempikin kuin Antti Tuisku!

     0
    • Maria Korhonen

      Kiitos Hanna 🙂 ”kiva”, etten ole mietteineni yksin. Mut hei, hyvin me vedetään 🙂 Ja teillä on tosi ihana koti, mielellään mä ainakin kuvia teiltä kattelen ja samalla höpötyksiä luen 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.