VALIKKO
26.2.2018 19:43

DIY Ryijy kehyskudonnalla

Tiedättekö ne projektit, jotka välillä venyvät tuskastuttavan pitkiksi. Idea on ja tarvikkeet, mutta ei vaan saa aloitettua. No tämä ryijy oli yksi sellainen projekti. Sen oli tarkoitus valmistua jo ennen joulua, mutta en saanut aikaiseksi aloittaa. No nyt, pari kuukautta myöhemmin, se kuitenkin on valmis ja seinällä.

En edes muista enää, mistä idean alunperin sain. Jos pitäisi veikata, niin löisin vetoa Pinterestin puolesta. Tämä ryijy on siis toteutettu kehyskudonnan avulla (englanniksi weaving). Sama idea kuin matonkudonnassa, mutta pienemmällä mittapuulla. Aikaisempaa kokemusta ei tällaisesta käsityöstä ole, vaan tässä mentiin ihan kokeilemalla, mikä toimii ja mikä ei, vai toimiiko yhtään mikään (= yleinen toimintapa minulle.) No kyllä se toimi, ja helppoakin se oli. Muuta ei tarvitse osata kuin pujotella lankaa ympäriinsä. Puolivälissä ryijy kyllä näytti siltä, että meinasin jättää sen kesken, mutta purkamalla ja uudestaan kokeilemalla se alkoi näyttää ihan ryijyltä.

 

 

Kokosin tähän alle pienen ohjeen, jos haluat toteuttaa oman ryijyn. Nämä ovat siis itseoppineen tekijän ohjeet. Ammattilaisen apua kannattaa hakea vaikka työväenopiston kursseilta 😀 Lisäksi suosittelen googlettemaan ja hakemaan Pinterestistä. Ainakin hakusanat kehyskudonta ja weaving tuottivat tulosta, ja löysin montakin erilaista ohjetta, joita sitten muokkailin omaan makuun sopivaksi.

 

Ryijy kehyskudonnalla

 

Tarvikkeet

– kehykset
– nauloja
– puuvillalankaa
– paksua villalankaa
– keppi / oksa tms.

 

Tällaisia kudontakehyksiä on olemassa valmiinakin, mutta kätevänä tyttönä rakensin sellaisen itse, koska ajattelin, että jatkokäyttöä kudontakehykselle tuskin tulisi. Hain siis varastosta puiset kehykset, vasaroin naulat kehyksien ylä ja alareunaan sentin välein. Nauloihin pujotin puuvillalankaa tiukalle. Lanka kannattaa kiristää mahdollisimman kireälle, sillä se löystyy teon aikana, ja se on runko koko työlle.

 

 

Kehyksen mukaan työni kooksi tuli 45×35 cm. Työssä käytin tätä Adlibrikselta ostamaani paksua villalankaa. Tämänkokoiseen työhön olisi riittänyt juuri ja juuri yksi vyyhti, minä ostin varmuuden vuoksi kaksi. Sitten vain googlailemaan erilaisia malleja. Ja niitähän löytyy. Omasta työstäni löytyy ihan peruskuviota, millä matotkin kudotaan. Tässä mallissa villalanka pujotellaan puuvillalankojen välistä, vuorotellen alta ja päältä, seuraavassa kerroksessa langat pujotellaan sitten eripäin, eli päältä ja alta.

 

 

Toinen käyttämäni kuvio näyttää letiltä. Kuvion löysin Pinterestistä nimellä soumak. Suomeksi en osaa sitä nimetä, mutta Pinterestistä löytyy onneksi hyviä kuvallisia ohjeita. Tässä kuviossa lankaa kierrettiin puuvillalangan ympärille ensin toinen puoli ja sitten takaisinpäin tullessa muodostui letin toinen puoli. (Hankala selittää, joten suosittelen tutustumaan niihin Pinterestin ohjeisiin.) 

 

 

Kun työ oli valmis, se irroitettiin kehyksistä ja kiinnitettiin tukikeppiin. Kepin omaan työhöni löysin kaapin perukoilta, ja sen pujotin lankojen välistä samalla tapaa kuin ne olivat naulojen väleissä. Tämän jälkeen irroitin koko työn kehyksistä ja toivoin parasta, että ryijy pysyisi kasassa. Ja hei, se pysyi! Melko onnistunut projekti siis.

 

 

Tämä oli hauska tapa saada seinälle jotain uutta. Olen haaveillut sellaisesta isosta, näyttävästä ryijystä seinälle, mutta en ole vielä onnistunut löytämään tarpeeksi modernia tai oikean sävyistä versiota, joten täytyi tehdä itse. Oma kärsivällisyys ei tässä kohtaa riittänyt isompaan työhön, joten tämä saa riittää. Vaaleanharmaa pieni ryijy sopii kivasti tuon Deseniolta ostamani taulun viereen, ja täydentää tyhjää seinää olematta kuitenkaan liian huomiota herättävä.

 

Mitäs tykkäät tällaisesta käsityöstä? 

 

Täältä löydät ohjeen toiseen tekemääni seinävaatteeseen

DIY: Makramee – Olohuoneen uusi seinävaate

 

 

Seuraathan Kotitalosta -blogia myös Instagramissa sekä Facebookissa.

 

Kommentit

  • Sukat hukassa

    Täytyisi kyllä perehtyä näihin ryijyohjeisiin, haaveilen tälläisestä meidän olohuoneen seinälle ❤️ kiva kun tässä on eri tekstuureja, toimii hyvin harmaalla värillä!

     0
    • Maria

      Noita eri kuvioita löytyi vaikka minkälaista. Piti vähän hillitä itseään, ja pysytellä vaan muutamassa erilaisessa, ettei mee ihan villiksi. Yksinkertaista kuitenkin halusin. 😀

       0
  • Minna Rajala

    Lohdullista kuulla, että jollakulla muullakin välillä venyy jonkin projektin aloittaminen. Lopputulos on kyllä upea! Tykkäsin joskus yläkoulussa vuosia sitten tehdä puolapuilla (?) kaitaliinan ja tässä ryijyohjeessa on vähän samankaltaisuutta. Ohje vaikutti tosi hyvältä!

     0
    • Maria

      Mulla se projektien aloittaminen on aina se vaikein osa. Rakastan suunnittelua, ja yleensä itse tekeminenkin sujuu kivuttomasti, mutta kun se aloittaminen on niiiin vaikeaa. Tämä tosiaan on varmaan aika samanlaista kuin tuo kaitaliinan tekeminen.

       0
  • Nimetön Henna

    Vau, todella upea! Pitääpä itsekin tutustua kehyskudontaan tarkemmin 🙂

     0
    • Maria

      Kiitos 🙂 Tämä oli mullekin uusi juttu. Ensin taisin nähdä tällaisen ryijyn kuvan, sitten aloin selvittelemään, miten sen saa tehtyä, ja sitä kautta löytyi kehyskudonta termi 🙂

       0
  • Diiskuneiti

    Mulla ei ole minkäänlaisia käsityötaitoja ja aina kadehdin tämäntyyppisiä taideteoksia – tämähän olisi myös ihana lahja-idea! 🙂

     0
    • Maria

      Kiitos Diiskuneiti 🙂 Mullakaan ei taidot kovin vaikeisiin kädentaitoihin riitä. Esim virkkaaminen ei suju yhtään. Siksi etsinkin aina tällaisia yksinkertaisia ohjeita 😀

       0
  • Tsirp

    Ihana ihana ihana!! Pakko kyllä tehdä joko makramee tai tällainen..

     0
    • Maria

      Voi kiitos 🙂 Nämä onneksi helppoja ja nopeita valmistaa, ja syntyy kaunista jälkeä. Suosittelen tekemään 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.