VALIKKO
9.10.2018 11:34

Eteisen vihreä seinä

Vihreä seinä

Meidän eteisessä on nyt vihreä seinä. Yli viiden vuoden asumisen jälkeen, aloin kaipaamaan jotain väriä seinille. Tänne muuttaessamme jätimme kahta seinää lukuunottamatta seinät valkoisiksi, sillä silloin halusin mahdollisimman ajattoman ja vaalean kodin. Oikeastaan mietin seinän maalaamista ensimmäisen kerran jo vuosi sitten, jolloin liimasin seinään kolme erilaista värilastua, kaksi vihreää ja yhden vaalean. Tuolloin en osannut päättää, mikä olisi hyvä väri, joten maalaaminen sai odottaa. Vierailtuani Habitaressa, olin vakuuttunut, että seinän väriksi tulisi tumman vihreä. Niin monessa paikkaa nimittäin näkyi vihreää, ja se näytti todella hyvältä. Habitaresta seuraavana viikonloppuna aloin hommiin, kittasin seinän reiät, irrotin listat ja katkaisimien suojat, suojasin lattian ja kävin ostamassa maalin. Sävyksi valikoitui Tikkurilan Vuono, kaunis syvän vihreä. Vuono onkin valittu vuoden 2017 väriksi, enkä ihmettele miksi.

Tummanvihreä ja okran keltainen sopivat yhteen todella kauniisti, ja tämän hetken lempinäkymä meidän kodissa on tämä. Olohuoneen sohvalla istuessa näkyy kauniisti uusi daybed, takka sekä eteisen vihreä seinä ja lipasto. Valosta riippuen vihreä taittaa eri sävyihin. Päivänvalossa seinä on ihan eri värinen kuin illalla keinovalojen palaessa.

 

 

Seinällä oleva ryijy on viime kesänä Tukholmasta ostettu, ja laitoin sen ison taulun tilalle, joka seinällä aiemmin oli. Sopii kivasti yhteen maton kanssa, jonka harkinnan jälkeen päätin pitää. Ensin mietin sen olevan tilaan liian pieni ja vaalea, mutta koska en löytänyt isompaa enkä tummempaa versiota, niin tämä jäi, ja hyvä niin, se on todella kauniin värinen.

Lipasto kaipaa vielä uusia vetimiä. Mietinnässä on joko alkuperäiset lankavetimet, jos sellaiset jostain onnistun löytämään tai sitten nahkaiset tumman- tai vaaleanruskeat.

 

 

Samalla, kun seinä vaihtoi väriä, vaihtui myös kodinhoitohuoneen aukeamissuunta. Mietin pitkään, että olisin laittanut kiskon ja liukuoven nykyisen kodinhoitohuoneen oven tilalle, joka ärsyttävästi aukesi eteiseen päin, peittäen samalla osan kulkureitistä. Keksin kuitenkin kääntää oven ympäri, ja nyt se aukeaa kodinhoitohuoneeseen päin. Eteinen jäi nyt paljon avarammaksi, ja oven aukeamissuunta on paljon järkevämpi.

 

 

Ruskea tiikkilipasto, hieman erisävyiset viherkasvit, vaalea matto ja ryijy sopivat seinän sävyyn kauniisti. Onneksi uskalsin lopulta tarttua telaan ja maalata seinän. Muutama vuosi sitten, jos joku olisi tullut ehdottamaan seinän maalaamista vihreäksi, olisin kauhistellut. Mutta näin se ihmisen mieli muuttuu, väri, jota en olisi voinut kuvitellakaan muutama vuosi sitten omaan sisustukseeni, on nyt pikku hiljaa hiipinyt eri puolille kotia.

Tykkäätkö sinä väreistä sisustuksesta?

 

 

Kotitalosta blogi on myös Instagramissa sekä Facebookissa!

 

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.