VALIKKO
12.9.2016 11:26

jäähyväiset kesälle

Kai se on vaan viimein myönnettävä, että syksy on täällä. Aamulla, yöpakkasten jälkeinen, huurteinen maa, hanskoilla peitetyt sormet ja keltaisten lehtien valtaamat tiet iskevät tiedon vähän liiankin suoraan päin kasvoja. Viimeiset lämpimät päivät ovat kuin kesän jäähyväiset, ensi vuonna taas nähdään.

piha

En ole yhtään syksy ihminen. Viimeistään lokakuun harmaassa ilmassa, rankkasateen kastelemana, kiroan koko syksyn ja suren sitä, miksi kesä on niin lyhyt. Pimeitä iltoja ei tunnu yhtään lohduttavan kynttilät, takkatuli tai villasukat. Ulkona on silti pimeää, masentavaa, kosteaa ja kylmää. Voi kesä, toivottavasti tulet pian takaisin.

piha

Mutta näistä aurinkoisista alkusyksyn päivistä yritän vielä nauttia ja imeä viimeisetkin valonsäteet pitkää ja pimeää talvea varten. Viimeiset vihreät kuvat pihalta ennen kuin puut pudottavat lehtensä ja nurmikko alkaa valmistautua lumipeitteeseen. Pihalla on kaikki tämän kesän projektit saatettu melkein loppuun ja kesäkukat terassilla on vaihdettu syksyisempiin kanerviin ja krysanteemeihin. Vielä kasvimaalta löytyy muutama porkkana syötäväksi ja kukkasipulit pitäisi istuttaa, mutta muuten pihan puolella on aika valmista.

piha

Tämän kesän isoin projekti etuterassin ohella, oli talon ympäri kiertävä polku, joka sekin on nyt valmis. Kaivoin nurmikon ylös, laitoin suodatinkankaan pohjalle, soraa päälle ja betonilaattoja askelmiksi. Ja olen lopputulokseenkin ihan tyytyväinen. Nyt voi kesällä tarvittaessa hipsiä paljain jaloin etupihalta takapihalle, ja tuohan se taas uutta mielenkiintoa muuten nurmen peittämään pihaan.

polku polku polku polku polku

Maan, jonka kaivoin polulta pois, hyödynsin uuteen, luonnonkivistä tehtyyn istutusaltaaseen. Käänsin nurmimatot alassuin ja odottelen niiden maatumista mullaksi. On penkkiin jo istutettu kirsikkapuu, rungollinen karviainen sekä ruukuista siirretyt pallotuijat ja muratit. Syksymmällä kaivan vielä kukkasipulit maahan, mutta muuten penkin viimeistely jää ensi kesälle. Tarkoituksena siihen olisi laittaa ainakin pensasmustikkaa sekä jotain kukkivaa pensasta. En vaan uskalla ottaa riskiä ja istuttaa niitä syksyllä, koska pelkään talven tappavan ne, niin kuin kävi viime syksynä istuttamilleni omenapuille.

piha

Ekokalustefiltä alkukesästä saamani ekotuolit ovat kesän ajan viihtyneet etuterassilla, mutta kohta ne on aika siirtää suojaan lumelta. Varaston sijaan mietin niiden sijoittamista katetulle terassille, jos ne vaan mahtuvat. Pidän kuitenkin kovasti tuosta harmaantuvan lehtikuusen ja pehmoisen lampaantaljan yhdistelmästä. Voisihan siinä vaikka innostua juomaan kahvit tai tulla vilvoittelemaan saunasta. No katsotaan.

ekotuoli ekotuoli ekotuoli ekotuoliekotuoli

On syksyssä se hyvä puoli, että into sisällä sisustamiseen herää taas uudelleen. Kesällä kaiken mahdollisen ajan kuluttaa mielellään ulkona ja kodin sisustuspuoli ei innosta ollenkaan, mutta nyt ilmojen viiletessä, on mukava taas uudistaa kotia. Habitare messut, jotka onneksi olivat monissa blogeissa esillä, koska en itse päässyt paikan päälle, vielä nostavat intoa entisestään tuoden mukanaan ihania syksyn värejä, materiaaleja ja trendejä. Joten näiden kuvien myötä, on aika hyvästellä kesä ja toivottaa tervetulleeksi syksy, toivottavasti se on tänä vuonna lempeä.

pihapiha

Löytyykö muita kesäihmisiä, jotka haikeana jättävät tälle vuodenajalle jäähyväiset? Vai pidätkö syksystä ja odotat jo pimeitä iltoja kynttilänvalossa? Jaa toki muillekin parhaat selviytymisvinkit pimeän syksyn varalle 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.