VALIKKO
18.12.2017 16:03

Maidoton riisipuuro kookosmaidosta

Jouluaattoaamuun kuuluu perinteisesti riisipuuro. Se kuuluu tehdä punaiseen maitoon ja hauduttaa pitkään. Meillä riisipuuroa on syöty jo useampaan kertaan tänä syksynä (jopa niin paljon, että lapset ovat jo ihan kyllästyneitä.) Tavallisen maidon sijaan olen kokeillut valmistaa puuron maidottomana. Eilen kokeiltiin tehdä puuro kookosmaitoon, ja se on mielestäni tähän mennessä paras vaihtoehto perinteiselle, maidolliselle versiolle. Meillä kokeilussa oli Go Greenin kookosjuoma, koska se oli ainut, mitä kaupan hyllyltä tähän hätään löysin. Ihan yhtä hyvin puuro onnistuu tehdä myös niistä paksummista tölkkiversioista, ja laimentaa sitä vedellä.

Tämä kookosjuomaan tehty puuro on loistava vaihtoehto tavalliselle riisipuurolle, jos yhtään tykkää kookoksen mausta. Kookosjuoma tuo kivasti makeutta puuroon, eikä se pala pohjaankaan kovin helposti. Kannattaa testata.

 

Maidoton riisipuuro

2 dl puuroriisiä
2 dl vettä
1 l kookosjuomaa / 4 dl kookosmaitoa tölkissä ja 6 dl vettä
1/2 tl suolaa

Kiehauta 2 dl vettä, kaada riisi kiehuvaan veteen ja anna kiehua kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää kookosmaito. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä n. 1 tunti. Lisää lopuksi suola.

Ja vielä toinen vinkki joululle. Kuivatut appelsiinit (tai sitruunat tai limet) ovat ihanan jouluisia koristeita, joita vilahtelee nyt useammassakin blogissa ja instassa. Nämä koristeet on yksinkertaiset tehdä joko uunissa tai ihan huoneenlämmössä. Itselläni ei kärsivällisyys riittänyt huoneenlämmössä kuivattamiseen, joten kuivatin appelsiininviipaleet pellillä uunissa 50 asteessa kiertoilmalla. Luukun väliin laitoin lusikan, jotta kosteus pääsi haihtumaan paremmin. Tarkkaa aikaa en katsonut, mutta useamman tunnin viipaleet uunissa olivat.

Kuvissa näkyvän kulhon kävin muuten ostamassa Jyskistä, tai oikeastaan ostin niitä kuusi kappaletta. Vinkin löysin Minishow -blogista, ja nämä keraamiset kupit oli pakko käydä hakemassa meillekin. Syksyllä nimittäin vielä mietin meneväni keramiikkakurssille, jossa olisin valmistanut itse keraamisen astiaston meille. Vastasyntynyt vauva ja savityöt ei kuitenkaan ole paras mahdollinen yhdistelmä, joten kurssi jäi tältä vuodelta väliin, ehkä ensi vuonna sitten. Siihen saakka nämä ihanat ja edulliset kupit toimivat niin puurokuppeina kuin pieninä tarjoiluastioinakin.

Ei enää montaa päivää jouluaattoon, onneksi kaikki alkaa olemaan valmiina, ja mikä parasta, ilman kovinkaan suurta stressiä.

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.