VALIKKO
20.7.2017 09:44

Uusi SuperPark Jyväskylä laittaa liikkumaan

Kaupallinen yhteistyö: SuperPark Jyväskylä

Jyväskylään aukesi heinäkuun alussa uusi sisäaktiviteettipuisto, kun SuperPark avasi ovensa Jyväskylän Paviljongilla. Me vierailimme perheemme kanssa Superparkin ennakkoavajaisissa sekä viime viikolla vielä uudestaan, kun puisto oli jo avautunut yleisölle. Molemmilla kerroilla kävijöitä puistossa riitti, joten kysyntää varmasti on.

Mistä tässä Superparkissa sitten on oikein kyse? Superpark on lapsia, nuoria ja aikuisia viihteellisesti liikuttava sisäaktiviteettipuisto.

SuperPark Jyväskylässä on kolme teema-aluetta; leikkimieliseen liikkumiseen sopiva seikkailualue, eri lajien kokeiluun tarkoitettu Game Arena sekä vauhtilajeille, kuten skeittaukselle, scoottaukselle ja trampoliineille rajattu Freestyle halli.

SuperParkin kohderyhmää ovat siis kaikki vauvasta vaariin. Omat lapset ovat tällä hetkellä 7-, 5-, ja 3-vuotiaita ja joltain osin koin heidän olevan puistoon vielä kovin pieniä, mutta tekemistä riitti silti useammaksi tunniksi heillekin. Esimerkiksi skeittaus ja scoottialueet jäivät meiltä kokonaan väliin, koska siellä pienet olisivat jääneet auttamatta isompien ja taitavampien jalkoihin. Freestyle halli oli kuitenkin kivasti rajattu puistosta seinillä, jolloin lajin harrastajat saivat rauhan tempuilleen.

Eniten meidän lasten mieleen taisi olla seikkailualue, jossa oli kiipeilyvuori liukumäkineen, pehmoisia, isoja palikoita sisältävä taaperoalue, trampoliineja, pallonheittovaunuja sekä kiipeilyrata. Lapset keksivät vaikka mitä leikkejä noilla vihreillä isoilla kuutioilla, joita pystyi siirtelemään haluamakseen radaksi. Lisäksi palat sekä alusta oli pehmeät, joten ne olivat turvallisia eikä tarvinnut pelätä lasten satuttavansa itseään.

 

Lisäksi lasten mielestä kivaa oli hyppymonttu täynnä vaahtomuovikuutioita. Altaaseen pääsi hyppäämään joko isojen trampoliinien kautta tai reunalla olevilta hyppytasoilta. Tämä alue harmillisesti vaan oli vähän turhan hurja perheen pienemmille ja he jäivät helposti isompien jalkoihin.

Eri lajien kokeiluun tarkoitettu Game Arena miellytti taas meitä vanhempia eniten. Lajit olivat jokainen omalla rajatulla alueella ja peliaikaa minuutti, jonka jälkeen vuoro luovutettiin jonossa seuraavalle. Säännöt olivat selkeät ja jonotusaika lyhyt juurikin aikarajoitteen vuoksi. Ja koska pelit oli tosiaan rajattu verkoilla, sai suorituksen tehdä omassa rauhassa. Lisäksi peleihin oli yhdistetty digitaaliset näytöt, jotka näyttivät ajan sekä laskivat pisteet automaattisesti.

SuperParkissa tulee liikuttua ihan huomaamattaan, ja tällaiset aktiviteettipaikat ovatkin parasta esimerkiksi sadepäivinä, kun kotona lapset alkavat hyppimään seinille. Aktiviteetteja on niin paljon erilaisia, että kaikille löytyy varmasti jotakin. Näin ollen puisto on myös erittäin hyvä perheille, joissa on eri ikäisiä lapsia. Puisto sopii perheiden lisäksi myös esimerkiksi kaveriporukalle, erilaisille ryhmille, nuorille, skeittausta harrastaville… Kohderymää ovat oikeastaan kaikki liikunnasta ja peleistä kiinnostuneet.

SuperParkissa oli paljon ihmisiä vierailumme aikana, ja paikoin pienten lasten kanssa meno tuntui hurjalta. Paikasta toiseen juoksevat ja taaperoalueella leikkivät isommat lapset sekä volttimonttuun temppuja tekevät kävijät aiheuttivat toisinaan vaaratilanteita niin itselleen kuin toisillekin. Olisin joiltain osin toivonut puistoon enemmän valvontaa, jotta pelit ja leikit sujuisivat ilman pelkoa suuremmista haavereista.

Lapset tykkäsivät puistosta kovasti, ja minulle se on pääasia. Tällaiset paikat antavat meille vanhemmille mahdollisuuden tarjota lapsille erilaista ja mielenkiintoista liikuntaa jokaiselle sopivassa muodossa. Jo lähtiessä lapset kysyivät, koska pääsevät uudestaan, ja SuperParkista on puhuttu pitkään vielä kotonakin, joten varmasti tulemme käymään vielä uudestaankin.

Ehdottomasti suosittelen SuperParkia kaiken ikäisille kävijöille. Puisto sijaitsee Jyväskylän Paviljongilla, osoitteessa Uno Savolan katu 8, ja on auki joka päivä klo 11-20. Pääsymaksu puistoon kaikilta yli 4-vuotiailta maksaa 17 euroa, ja ranneke on voimassa koko päivän. Myös kausikortit sekä syntymäpäivien järjestäminen SuperParkissa onnistuu.

Lisätietoja SuperParkista löytyy täältä.

 

Kommentit

  • Birgitta Kemppainen

    Hauskanoloinen paikka! Juuri mietin, kehtaisikohan tuonne mennä muutaman aikuiskaverin seurueella ”leikkimään”? 😀

     0
    • Maria

      Todellakin kehtaa. Paikalla oli myös juurikin ihan aikuisia kaveriporukoita ja tuntuivat viihtyvän. Lähes kaikki aktiviteetit on suunniteltu myös aikuisille. Kannattaa kokeilla (y)

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.