VALIKKO
21.4.2018 16:29

Kuppilantätin viherkasvit

Arkeni on välillä kovin hektistä. Onneksi toisinaan on sellaisia päiviä kuin tänään. Äitini tuossa taannoin muistutti, että joskus pitää ihmisellä olla sellaisia päiviä, jolloin päivän tärkein askare on juoda kuppi kahvia. Tällaisina hitaina ja rauhallisina hetkinä minulla on tapana varsinkin näin keväisin ihastella kasvun ihmettä ja työntää sormet multaan.

Aamukahvikaverit

Näille tyypeille juttelen aamuisin siitä, miten edellinen päivä meni. Kuuntelevat aivan rauhassa tarinoita siitä, kuinka moppasin oksennusta aamuyöllä tai miten mukavaa oli selviytyä kunnialla ihan helvetillisestä kiireestä. Joskus me kuunnellaan yhdessä musiikkia samalla, kun pesen työvaatteista päälleni roiskunutta ruoka- ja juomacoctailia.

Muratin poikasella on parhaat discot. Sormet ja varpaat ristiin, että tämä pysyy hengissä. Tähän mennessä olen onnistunut murhaamaan kaikki lajitoverinsa.

Viirivehka on helppo kaveri vähän heikommankin viherpeukalon omistajalle.

Stairway to heaven?

Tämä harrastus on melko koukuttava, ainakin siinä vaiheessa, kun alkaa oppia pitämään kasvikaverit hengissä pidempään. Pienessä asunnossa alkaa tulla pikkuhiljaa hyvin luovia sisustusratkaisuja. Viidakon kasvaessa ja levitessä nämä vievät koko ajan myös lisää tilaa. Onneksi minulla on hyvä mielikuvitus ja luovia konsteja!

Tilansäästövinkki: Ruvaa korkean kukkapöydän pohjaan amppeli. Menee samaan tilaan kaksi kaveria!

Juoru on aika helppo ja vähään kiitollinen. Tästä on lähtenyt jo monta pistokasta maailmalle kokeilemaan siipiään.

Suurin osa kasveista on tullut pieninä pistokkaina, kuten nämä. Mikä jännitys ja onnistumisen riemu, kun mullasta vihdoin pilkistää uutta vihreää!

Uusimmat ystäväni 🙂

Näitä on vähän kaikkialla. Ihanaa!

Pitkään himoitsemani varjoviikuna, persoonallisia ruukkuja löytyy kirppareilta.

Keittiönkin ikkunalauta alkaa täyttyä uhkaavasti…

Eikä tässä vielä ihan kaikki, mutta muutama lisääkin pitäisi saada. Jonain päivänä haaveilen asuvani pienessä viidakossa 🙂

Sori siis kaikille lukijoille, jotka pitävät eniten siitä, kun kuppilan tätiä vituttaa. Tänään tärkeintä elämässä on puutarhan hoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeää.

Onneksi kesä ja terassit on tulossa, niin päästään takaisin asiaan pian!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.