VALIKKO

Kuuden kesken

10.10.2018 22:56

Neljä lasta noin viidessä vuodessa

”Sä taidat tosiaan tykätä lapsista”. ”Teillä taitaa olla menossa kansalaistalkoot”. ”Neljä lasta, OMG, onko ne kaikki samalle miehelle?”. ”Neljä lasta viidessä vuodessa on aika paljon”. Kommentteja joita olen kuullut, kun ihmisille selviää, kuinka monta lasta meidän perheessä on. No onhan se monta, joidenkin mielestä. Omasta mielestäni se on..riittävästi 😊 Yleensä vastaan ihmettelyyn huumorilla. Että olen hyvin aikaansaava kaikilla osa-alueilla. Ja tämä on toiminut myös työhaastattelussa 😉 Joissakin ihmisissä neljän lapsen äiti herättää ihailua, toisissa ihmettelyä, kolmannet eivät oikein tiedä miten suhtautuisi. Itse en yritä tuoda koko asiaa esille, toki omasta äitiydestä keskustelen, jos tarve vaatii.

Jokainen lapsemme on ollut mieheni ja minun yhteinen päätös. Jokaisesta olemme puhuneet enemmän tai vähemmän, ja päätökset ovat aina olleet yhteisiä. Meidän perheen mies on aina ollut mukana lasten arjessa, joka vuorokauden aikana, omasta tahdostaan. Osallistunut kaikkeen paitsi imettämiseen. Olenkin sitä mieltä, että mikäli hänen panoksensa jälkikasvumme kanssa ei olisi ollut niin suurenmoista, ei meillä nyt hääräisi neljää alle kouluikäistä kiljukaulaa. Mutta tietoisesti emme ole valinneet ”suurperheeksi” (minusta neljän lapsen perhe ei ole kovinkaan suuri) kasvamista. Aina on vain tullut aika, jolloin olemme kokeneet, että yksi lapsi saa tulla, jos haluaa.

Se, minkälaista meidän arki noiden rakkaiden kiljukaulojen kanssa on, on asia erikseen. Ehkä vähän vauhdikkaampaa kuin yhden tai kahden lapsen perheissä? Tai oikeastaan, se voi olla myös paljon rauhallisempaa, koska lapsemme ovat aina olleet melko helppoja. Yöllisistä herätyksistä ja temperamenteista huolimatta.

Miten tästä kaikesta selvitään?

Mutta millaista se sitten on? Meidän perheen arki? Kun perheessä on neljä lasta, jotka ovat syntyneet 5 vuoden ja 3 kuukauden sisällä, voitte kuvitella, että arkemme perustuu aika lailla rutiineihin. Koska lapset tykkäävät rutiineista. Ja me vanhemmatkin kyllä olemme tottuneet niihin, kun olemme huomanneet, kuinka paljon hyötyä niistä on. Meillä ei ole kellontarkkoja aikoja ruokailuille tai päiväunille, mutta pidämme päivärytmin koko ajan suurin piirtein samana. Kerhot, eskarit, ulkoilut ja muut toimet. Vaikka rutiinit voivat olla puuduttavia, olemme kuitenkin päässeet helpommalla, kun päivässä ja viikossa on tietty rytmi jota aikuiset ja lapset noudattavat. Ja eivät ne rutiinit kaikkeen auta. Jos yhdellä on flunssa ja toinen kasvattelee öisin hampaita voi ne rutiinitkin mennä ihan pipariksi. Ja kun niitä unisia päiviä kertyy kaikille, tuntuu neljän neliön eteisessä talvivaatteiden pukeminen – tai riisuminen – loputtomalta hermoja raastavalta operaatiolta. Myös lasten nukkumaanmeno repii hermoja. Ja ruokailut. Ja kiljuminen. Ja yöt. Ja kaikki siltä väliltä.

Mutta onneksi flunssat ja hampaiden kasvatteleminkin (kaiken muun lisäksi) menee ohi ja aikahan ei pysähdy. Koskaan. Vaan menee eteenpäin. Sanoisinkin, että neljän lapset perheessä, kuten lapsiperheissä yleensä, rutiinien ohella tarvitaan armollisuutta. Vaikka itse kuulun tyypillisiin suorittajiin, niin välillä on tiukan ja väsyneen päivän kohdalla on parempi löysäillä, syödä lohtusuklaata, nauttia vähän enemmän kahvia ja jättää pyykkääminen ja imurointi siltä päivältä väliin. Sillä tavoin meillä selvitään noista ”haamupäivistä” kolmentoista yöllisen herätyksen jälkeen.

On meillä hyviäkin hetkiä!

Mutta ei elämä neljän pienen lapsen kanssa pelkkää valvomista ole! Neljästä lapsestamme on toisilleen todella paljon seuraa. Niin hyvässä kuin pahassa. Leikit sujuu hyvin, väsyneenä ja nälkäisenä kiukuttaa, mutta niinhän se aina. On meidän vanhempien onni, että he tulevat suurimman osan ajasta toistensa kanssa toimeen ja leikkivät hyvin 😊 Kahden nuorimman syntyessä olen saanut hoitaa syöttämiset ja vaipanvaihdot melko rauhassa, koska isommat lapset leikkivät keskenään. Ja oikeastaan hankalinta vanhempana itselläni on ollut toisen lapsemme synnyttyä, jolloin ensimmäinen oli 1v 9kk ikäinen. Silloin tuntui, etteivät kädet ja ajatus riitä pyörittämään arkea johon kuuluu kaksi pientä lasta. Vaan siitäkin selvittiin. Kolmannen synnyttyä kahdella oli jo seuraa toisistaan, joten itse sain keskittyä vauvaan silloin kun tilanne vaati.

Eli ei meillä arki ole sen kummempaa kuin muillakaan. Poukkoilua, luovimista, organisoimista ja välillä pientä sanaharkkaakin. No okei, pieni univelka koko ajan. Ruuhkaa vessassa. Eli samaa kuin muillakin 😊

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.