VALIKKO
18.4.2016 09:30

OPISKELUA AVOIMESSA

Opiskelua avoimessa

Nyt tulee tietoisku mun tän hetken koulunkäynnistä ja opiskelusta avoimessa ammattikorkeassa.

Tosiaan viime keväänkään yhteishaussa en koulupaikkaa saanut ja kesällä oli pohdittava mihin sitä oikein suuntaisi. Vielä pari viikkoa ennen Jyväskylään muuttoa olin varma, että jään Lahteen töihin ja kerään rahaa vielä ainakin vuoden. Kuitenkin pohtiessani mikä oikeasti olisi järkevää, päätin ottaa vastaan koulupaikan, jonka itselleni sain ostettua ja viikon sisällä saatiin hommattua meille asunto ja muutettiin uuteen kotiimme.

Opiskelua avoimessa

Elokuussa alkoi koulu Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa (JAMK) ja tällä hetkellä opiskelen siis avoimen AMKin kautta liiketalouden polkuopintoja (klick). Koulu tuli maksamaan mulle yhteensä noin 600€ eli 300€ per lukukausi. Aluksi summa kauhistutti, mutta en kuitenkaan loppupelissä nää tätä summaa niin suurena, sillä saan opiskella kokonaan liiketalouden ensimmäisen vuoden perusopinnot.

Keväällä voin hakea kouluun toki tavallisenkin yhteishaun kautta mutta myös avoimen oman haun kautta ja päästä sitä kautta kouluun sisään ilman pääsykokeita (klick). Huhtikuuhun mennessä mulla täytyy olla rekisterissä vähintään 30op ja kesäkuun loppuun mennessä vähintään 60op, jotta minut voidaan hyväksyä sisään. Opintopisteitä meillä kertyy ensimmäisestä vuodesta 58, joten meidän oli pakko valita perusopintojen lisäksi vähintään yksi ylimääräinen kurssi, jotta tuo 60op tulisi täyteen. Itse valitsin ylimääräisiksi kursseiksi Muotikaupan tuotetuntemuksen ja Tekstinkäsittelyn tehokurssin. Liiketalouteen otetaan nyt tänä keväänä avoimen väylän kautta 14 opiskelijaa ja jos hakijoita on enemmän kuin tuo kiintiömäärä niin valinta suoritetaan keskiarvon perusteella. Lisää avoimen AMKin väylän valintaperusteista löydät täältä.

Opiskelua avoimessa

Oon ollut tosi tyytyväinen mun päätökseen lähteä Jyväskylään ja suunnata opiskelemaan avoimeen. Koulutöitä on paljon mutta sitähän ollaan tänne tultu tekemäänkin. Lähes kaikki tehdään koneella, kirjastosta täytyy lainata kirjoja melkeenpä vain raporttejen kirjoittamista varten. Aluksi jännitti tosi paljon, kun ei oikeen tiennyt mihin ryhtyi. Opiskellaanko vaan 9 muun avoimeen päässeen kanssa keskenään? Kuulutaanko me ”oikeiden” opiskelijoiden joukkoon? Meidät polkuopiskelijat tosiaan jaettiin kahtia ja sijoitettiin kahdelle tavalliselle liiketalouden luokalle. Oltiin orientaatio-viikolla mukana, kaikilla samoilla kursseilla sekä kaikissa samoissa tapahtumissa. Nyt kevään aikana, kun ollaan tuskailtu kurssien kasaan saamisen ja niistä hyvien numeroiden saamisen kanssa, niin monet luokkalaiset on tokaissut, ettei edes muistanut meidän olevan avoimesta. Ollaan siis tosiaan samaa porukkaa ja ainoa asia mikä meidät erottaa on se, ettei me olla tutkinto-opiskelijoita. Vielä. Nään tän kuitenkin vaan mahdollisuutena. Mulla on ainakin ollut tosi suuri motivaatio opintojen suhteen, kun täytyy oikeesti raataa sen eteen, että pääsis sinne kouluun sisälle.

Reilu viikko sitten täytin avoimen väylän hakulomakkeen ja samoin toiselle vuodelle kärkihakulomakkeen. Tällä hetkellä mulla on 40 opintopistettä kasassa ja keskiarvo on 4,3. Kesäkuussa mulla näillä näkymin tulee olemaan 71 opintopistettä ja keskiarvo sen verran korkea, että mun pitäis päästä kouluun sisään. Koskaan ei kuitenkaan voi olla täysin varma ja hainkin myös varalta yhteishaun kautta opiskelemaan. Nyt sitten vaan loppurutistukset kurssien suhteen ja toivotaan parasta!

Jos teillä heräsi joitain kysymyksiä JAMKin, liiketalouden tai avoimessa opiskelun suhteen niin laita ihmeessä viestiä, vastaan mielelläni! Jos sulle ei irtoa yhteishaussa koulupaikkaa, suosittelen tutkimaan oisko sullakin mahis suorittaa polkuopintoja haluamaasi tutkintoon.

Kommentit

  • Kiva kun kirjoittelet tästä sun omasta opintopolusta, tämä on kiinnostavaa! Itse hain juuri JAMKin monimuoto-opintoihin ja jos nyt en jostain syystä sattuisi pääsemään, täytyy tehdä tutkimusta, onnistuisiko jokin opiskelu työn ohessa liittyen samaan opintokokonaisuuteen.

    Anne // Retkeilyblogi Rinkkaputki
    #rinkkaputki #polkuhaaste

  • Nimetön Kia

    Millasta on ollu opiskella liiketaloutta? Millasia kursseja ootte käynyt? Ite hain kans nyt yhteishaussa opiskelee liiketaloutta 😀 Haluisin tonne jamkiin koska siellä vois opiskella niitä muotiopintoja. Mihin kärkeen sä hait? Kiva postaus ja varmaan ite yritän kans tohon tollaseen polkuopintoon jos en pääse nyt kouluu!

    • Laura

      Oon tykänny tosi paljon 🙂 Kursseja on ollu mm. ruotsia ja englantia, yrittäjyyttä, johtamista, kansantaloutta, talousmatikkaa jne. Nyt ekana vuonna on noita ihan peruskursseja, joista oon kyllä kaikista tykänny.

      Mä hain just tohon muotiliiketoiminnan kärkeen ja mulla on nyt keskiviikkona sinne haastattelu. Sormet ristissä toivon, että pääsen, koska sen takia lähin ylipäätään opiskelemaan just liiketaloutta ja just Jyväskylään 🙂 Kannattaa käyttää myös tää reitti hyväks, jos et pääsekään yhteishaussa kouluun!

  • Esssiel

    Miten sä oot rahottanut taloudellisesti sun ekan opiskeluvuoden? Oon harkinnut kanssa tätä avointa, mutta mietiskelen taloudellista puolta. Avoimessa kun ei ole oikeutettu opintotukeen eikä vissiin myöskään työttömyyskorvaukseen. Pitäisi siis olla varmaan reilu 25h töitä viikossa että pärjäisi, onko aikaa tehdä isoa tuntimäärää töissä sekä koulussa..?:-(

    • Laura

      Ihan vanhempien avulla, muuten en ois pärjänny. Asumistukea saan 255€, joka ei siis ees kata mun osaa vuokrasta. Ja joo, ei saa ton asumistuen lisäks muuta tukea, ellei sitten sossusta kävis jotain hakemassa? Ite en oo nyt yrittäny sossun kautta. En saa opintotukea enkä pysty hakea opintolainaa, koska en oo tutkinto-opiskelija, mut en saa myöskään työttömänä sitä peruspäivärahaa, koska oon päätoiminen opiskelija.. Joku tässä systeemissä mättää ja oon halunnu siitä kirjottaa postauksenkin.

      Liiketalouden ekana vuonna on syksy tai kevät aamupäivällä kontaktit ja sitten taas toisena lukukautena iltapäivällä kontaktit. Mä olisin voinut syksyllä tehdä vaikka kuinka paljon töitä, mutta mulla ei ollut sillon siihen mahollisuutta työpaikan puolesta. Nyt taas kevääksi oisin saanut tuntisopparin meille töihin mutta en pystyny ottaa sitä vastaan koska koulua on 12-16.. Eli jos vaan työpaikan vuorot antaa periks niin töitä voi tehdä kyllä! Se voi olla aika rankkaa, mutta jos saa aikataulut hoidettua niin suosittelen kyllä 🙂 Koulutehtävät jos tekee ajallaan eikä jätä viimetippaan niin uskon että aika riittää hyvin töihin ja kouluun kumpaankin.

      • Esssiel

        Tossa systeemissä on kyllä jotain tosi pahasti pielessä.. Mutta kiitos vastauksesta, pitää tosissaan miettiä onko toi kannattavaa! Varmasti siinä mielessä, että vie opintoja eteenpäin, mutta tälläkin kolikolla on se ikävä kääntöpuolensa.

        • Laura

          No niin on! Voihan niitä kursseja kyllä suorittaa vähemmänkin mutta toi avoimen kautta sisään pääsy vaatii sen 60op. Jos olisin suorittanut noin 50op niin olisin saanut sitä työttömyystukea. Kannattaa miettiä eri vaihtoehtoja! 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.