VALIKKO

Lentävä joogamatto

18.5.2018 20:41

Ajatuksia joogamaton vierestä, koulusta

Opettajan työstä – siitä niin ihanasta, joskus hirveästä ja usein ihan kivasta palkkatyöstä

En tiedä, olenko kutsumusammatissa tai tarvitseeko kaikille edes olla yhtä sellaista. Jos kutsumuksella tarkoitetaan työtä, jossa viihtyy ja jolla on omasta mielestä jotain väliä, olen tehnyt jo useampaa työtä kutsumusammatissa – kieltenopettajana, personal trainerina, jumppaohjaajana, joogaohjaajana, kirjaston harjoittelijana, puhelinhaastattelijana ja kielenkääntäjänä. Viimeisimpänä bloggaajana, tosin tienaamatta sillä senttiääkään, koska se ei – ainakaan vielä – ole tavoitteenani. Silti mietin edelleen toisinaan, mikä minusta tulee isona. Sitä en kuitenkaan sulata, jos joidenkin alojen heikkoa palkkausta perustellaan kutsumustyönä ja työstä saatavalla henkisellä tyydytyksellä. Mielestäni tutkinnon tason ja/tai työn vaativuuden tulee näkyä palkassa, ja se voi tarkoittaa yhtä lailla, että esimerkiksi hoitajien ja kasvatusalan palkkoja tulisi korottaa tai että johtajien palkat ovat tarpeeksi kilpailukykyiset, jotta hommiin riittää motivoitunutta ja osaavaa työvoimaa. Minulle on siunaantunut melko paljon levotonta uteliaisuutta ja olen opiskellut paljon sekä opiskeluaikoina että myöhemmin työn ohessa ja ollut muutaman vuoden sivutoiminen yrittäjä. 
Vasta ihan viime vuosina olen alkanut ajatella, että itsensä toteuttaminen, mahdollisemman monen asian suorittaminen ja työ ei ehkä olekaan tärkeintä. Muiden, itsensä ja hetkien kohtaaminen on minulle se juttu – tehdä, kokea, oivaltaa, aistia. Jotkut haavailevat jo pienenä häistä, lapsista, autosta ja omakotitalosta, mutta vaikka minulla on noista asioista talo ollut jo vuosia, en jotenkin ole nähnyt itseäni aloilleen asettuneena äitinä ja vain kieltenmaikkana. Mutta voisinhan olla noita ja montaa muutakin asiaa yhtä aikaa. Välillä sanon koulussa opiskelijoille, että minulla on teissä jo vaikka kuinka monta lasta. Sanan ”äiti” lisäksi kauneimpia sanoja onkin mielestäni ”ope”. Kun opiskelija kysyy jotain kouluun liittyvää tai liittymätöntä tai haluaa vain huomiota. Kun se älypuhelinten aikakaudella oppii taas hakemaan sanoja kirjan kappaleen sanastosta tai jopa aakkosellisesta sanastosta (melkein mikä tahansa on parempi kuin Google Kääntäjä!) ja mietitään, että mites ne aakkoset menikään (kyllä, ammatillisella toisellakin asteella hyvä kysymys). Kun teinit suostuvat ääntämään open perässä ruotsin sanoja tai ne miettivät tosissaan keskustelun sanoja ja tekevät tehtävän loppuun, vaikkei ope kyttäisi koko aikaa vieressä. Kun joku (yleensä naispuolinen) kehuu open paitaa. Kun ope muistaa, että ai niin onhan meillä Wilmassa ollut jo viime syksystä tämä vihreä Hyvää opiskelua-nappi ja muistaa merkata suunnilleen koko viikon vihreät perjantaina (vielä ehtii). Kun joku kone tai sovellus ei toimi ja alkaa ärsyttää välillä kovastikin, niin usein joku opiskelija keksii ongelmaan ratkaisun. Kun edes puolet porukasta selviää kunnolla verkko-opiskelusta ja se kunniaton puolikas opettaa kaikki sudenkuopat ja kehityskohdat opettajilleen. Kun taas unohdan näyttää sen videon siitä ja siitä, mutta muutamalle oppitunnille suunnittelen sitten enemmän alku- ja loppukevennystä, jotks jopa muistan ja ehdin järjestää. Kun yllätykset ja muuttuvat tilanteet jäävät pääosin positiivisen puolelle. Kun voi halutessaan viedä oppitunteja ulos (siitepölykautena allergisia opiskelijoita pakottamatta tietenkin). Kun tällä kertaa kaikki läpäisevät kokeen.  Kun kukaan huoltaja ei haukkunut lyttyyn Wilmassa tänäkään vuonna. Kun joku opiskelija, joka ei omien sanojensa mukaan ole koskaan puhunut tunneilla englantia, suostuu (okei pienen uhkailun jälkeen) puhumaan opelle kahdestaan. Juoksukahvit perusvälkällä tai rauhalliset kahvit työkavereiden kanssa jutellessa.  Kun vielä aivot suostuvat ottamaan vastaan uusia nimiä ja ihmisiä, vaikka niitä oli jo elokuusta maaliskuuhun mennessä ollut noin 500. Että oppimista tapahtuu opetuksesta tai sen leikkauksista huolimatta. Epäsäännölliset jaksot ja viikot, etäpäivät, joskus lyhyet päivät, työskentely kotoa käsin ja terassikahvit. Että nyt hukun töihin mutta tiedän, että kuuden viikon päästä helpottaa. 
Juban Viivi ja Wagner-strippi tiivistää jotain oleellista monen ihmisen asenteesta kielten puhumiseen

Vaikka olen vain kolmikymppinen, en varmastikaan ymmärrä monia asioita ”nykynuorten” maailmassa tänä päivänä, mutta ei minun tarvitsekaan. Voin kysyä heiltä ja he voivat kertoa minulle. Opettajankin työpäivä loppuu joskus, ja hereilläoloajasta ei kuulu ajatella töitä jatkuvasti, vaan palautua ja tehdä mukavia asioita vapaa-ajalla ja nukkua mieluusti sellaiset 6-9 tuntia. Tällä viikolla eräs tietotekniikkaa opinnoissaan paljon käyttävä opiskelija ei voinut tehdä sähköistä sanakoettani omalla puhelimellaan, koska se ei ollut älypuhelin eikä hän kuulemma sellaista haluakaan. Puhelinriippuvaisen open oli pakko sanoa, että arvostan kovasti. Näen paljon opiskelijoita, jotka eivät ole yhtään niin diginatiiveja, mitä opetuksen kehittäjät ja itseäni korkeammat kuvittelevat. Luuria käytetään ehkä somettamiseen paljonkin, mutta opetuskäyttö on usein ihan muuta kuin somettamista. Kun opettajat pääsevät digipeloistaan eroon ja löytävät jostain välistä aikaa kehittää ja toteuttaa digiratkaisuja, voi olla vielä iso joukko digipelkoisia oppilaita, jotka on voitettava puolelleen ja opetettava aineen sisältöjen lisäksi vielä kaikki teknisetkin asiat (niillä oppitunneilla, joiden määrää on leikattu viime vuosina). Oppiaineen osaamisen lisäksi yritämme myös kasvattaa oppilaiden itseluottamusta ja (työ)elämätaitoja ja auttaa heitä löytämään omia juttujaan, vaikka keskisuomalaisessa amiksessa harvoin tuntuu, että se ruotsi on kenenkään juttu. Jaksaa jaksaa silti. Välillä kuulen niin hyvää jostain opiskelijasta, joka ei menesty minun aineissani, etten voi muuta kuin iloita, että hänelläkin on omat juttunsa.

Tykyjoogaa, työpaikalla ohjaajana työkavereille mutta ei tämä työltä tunnu

Lopuksi: opettaminen on työ siinä missä muutkin. Jos jotain muuttaisin, palauttaisin leikattuja resursseja takaisin opetukseen, koska lähiopetuksessa tapahtuu niin paljon muutakin oppimista kuin substanssiasian – miten muiden kanssa ollaan ja puhutaan, miten opitaan muilta. Haluaisin kuulla enemmän kiitosta. Toivoisin, että me opettajat ja oppilaat saisimme nauttia lomistamme rauhassa ilman säännöllisesti pitkistä lomista vellovaa keskustelua ja syyllisyyttä, koska ihmistyö vaatii aina veronsa ja lepoaikansa. Alle 18-vuotiailta opiskelijoilta ei mielestäni tarvitse myöskään lyhentää lomia tai halukkaat voivat pitkillä lomilla tehdä töitä. Jos haluaisin tienata enemmän rahaa, lisäkouluttautuisin ehkä johonkin kaupalliseen vientityöhön ja lomailisin vain ne perus 4-5 viikkoa nykyisen 13-14 viikon sijaan. Nykyisellään jaksan palata syksyllä sorvin ääreen reippaana, kun olen kesällä saanut tulla ja mennä, tylsistyä ja vihdoin leipoa ja hoitaa pihaa, mikä aina jää vähälle töiden ohessa. Koska ope on kaunis sana. Annetaanhan toisillemme työ- ja lomarauha (myös niillä leikatuilla lomarahoilla tulee loma). Hyvää kesää (on se jo)!
Helmikuun koulupostaukseni täällä

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.