VALIKKO

Lentävä joogamatto

20.11.2019 11:12

Kohti minimalismia: Vaihdoimme asumismuotoa ja vähensimme asuinneliöitä.

Muutimme viime kesänä kahdestaan takaisin vuokralle asuttuamme lähes kahdeksan vuotta isossa omakotitalossa. Neliöitä oli asumiseen aiemmin 155, nyt 56. Huoneita oli aiemmin keittiön lisäksi viisi, nyt kaksi. Varastoja oli aiemmin autotalleineen neljä, nyt yksi + taloyhtiön yleinen varasto. Kaappitilaa oli ennen liikaa (vaikka jokaikiseen kaappiin silti jotenkin päätyi tavaraa), nyt hieman liian vähän. Mutta tiedättekö mitä? Olen onnellisempi kuin pitkään aikaan.

Lokakuussa Helsingin Sanomat uutisoi, että ensisunnon ostajien määrä on pienentynyt ja ostajien keskimääräinen ikä kohonnut. Tuija Siltamäki kirjoitti asiasta osuvan kolumnin, että me nuoret teemme aina väärin ja nyt asummekin  väärin. Omistusasunto, tai ainakaan iso omakotitalo, ei ollut minun vaan mieheni unelma. Kun teimme tarjouksen ja talokaupat 25-26-vuotiaina reilu vuosi seurustelumme alkamisen jälkeen, ajattelin kokeilla. Miten sujuu, kun lähden mukaan toisen ihmisen unelmaan? Tuleeko siitä minunkin unelmani? Oma tupa ja oma lupa ei kuitenkaan ole enää mikään suomalaisen asumisen kulmakivi. Vuokra-asuminen on kasvattanut suosiotaan Suomessa, ja iso osa kotitalouksista asuu ahtaammin ja kaupunkimaisemmin kuin ennen.

Olen elämäni 34 elinvuoden aikana asunut kuudella paikkakunnalla, yhdeksässä asunnossa ja lisäksi viettänyt pari kokonaista kesää Saksassa. Olen asunut kerrostaloissa, rivitaloissa ja omakotitalossa. Suurimman osan ajasta olen kaivannut asumaan isompaan kaupunkiin, jossa on paremmat palvelut, ja niin on oikeastaan nytkin. Aikuisena osaan kuitenkin nähdä myös oman kunnan hyödyt (esimerkiksi luonto, liikunta- ja kulttuuripalvelut, lyhyt työmatka molemmilla), ja tiedän, että aina voi muuttaa.

Kun ei ole kotiseutuidentiteettiä, on sekä hieman juureton että vapaa lähtemään. Lähtemään ja vaihtamaan työpaikkaa, ympäristöä ja luopumaan turhasta tavarasta ja henkisestä painolastista. En ole sitä tyyppiä, joka tekee suursiivouksen vuosittain, rakastaa upottaa kädet multaan ja matot mäntysuopaan ja joka katoaa ihmisten ilmoilta marjapuskiin ja sienimetsiin. Siisteintä meillä on aina muuttosiivouksen yhteydessä, muulloin aika moni muu asia voittaa siivoamisen tai remppaamisen. Olen sitä tyyppiä, joka miettii seuraavaa matkaa joskus jo edellisessä reissussa ja joka pitää kotityöt mieluiten minimissään. Ja juuri se vapauden puute alkoi hiertää omakotitaloasumisessa. Jos on matkalla pari viikkoa, piha- ja lumityöt eivät katoa mihinkään. Jos taloudessa kumpikin aikuinen tekee töitä useammassa työpaikassa ja tarvitsee paljon palautumisaikaa, omakotitalosta voi tulla yksi kuormitustekijä muiden joukossa. Kuuden – kahdeksan hengen ruokapöydässä istui niin monta ihmistä vain muutaman kerran vuodessa. Me emme loppujen lopuksi tarvinneet sitä kaikkea tilaa, vaan kolmio olisi riittänyt aivan hyvin.

Vanha asunnon, sen viiden huoneen ja keittiön omakotitalon, ostimme 8 vuotta sitten. Meidän omistuksessa se pysyy edelleen, mutta sisään muutti toinen perhe. Ei tunnu pahalta, vaan tuntuu siltä, että näin sen pitikin mennä. Jos saamme talon joskus myytyä, olemme taas vapaampia tekemään ratkaisuja oman asumisemme suhteen. Talon rakentamisesta emme ole koskaan haaveilleet. Mutta lempeä vinkki kokemuksen syvällä rintaäänellä: kierrätä ja hävitä tavarat ajoissa. Säilytä vain ne, mitä oikeasti tarvitset. Pyri sopimaan muiden perheenjäsenten kanssa yhdessä, mistä luovutaan, jotta turhia riitoja ei tulisi, ja miettikää neliöiden määrä tarpeen ja toiminnallisuuden mukaan. Esimerkiksi joogaa olen mahtunut harrastamaan jopa yksiön eteiseen. Kirjahyllyistä en suostunut luopumaan, ja kirjokin karsittiin vain yksi hyllyllinen.

Muuttosiivousta ja tavaroiden roudausta 150 km suuntaansa tehtiin meillä ainakin viisi kertaa neljällä eri autolla. Miksi omakotitalo, miksi näin iso, pihat, varastot, siivoamiset. Kun oli tilaa, oli helppo säilöä kaikkea turhaakin. Enkä edes viihtynyt puolet ajasta. En osannut sitoutua johonkin, mikä ei ollut minun unelmani. Menemme seuraavaksi huoltamaan taloa joskus keväällä vasta.

Mitä siis menetimme, kun vähensimme asuinneliöitä lähes sadalla? No, lähinnä kaipaan kodinhoitohuonetta pyykkien kuivatukseen ja yhtä vaatekaappia lisää, koska minulla on edelleen melko paljon vaatetta, kenkiä ja laukkuja. Minä muutuin vähemmän stressaavaksi, koska ennen huollettavaa ja siivoamista oli todella paljon. Ei hätää, esimerkiksi työelämässä stressattavaa riittää tarpeeksi.

Mitä saimme muutettuamme pienempiin neliöihin? Saimme uudehkon rivitalokaksion myötä lisää rentoa vapaa-aikaa, taloyhtiön suorittamaan pihanhoidon, mukavia naapureita sekä kimmokkeen kierrättää, myydä ja antaa pois turhaa tavaraa. Jokaista uutta ostosta miettii nykyään huolellisemmin, koska tilaa (tai tarvetta) yhdellekään turhalle tavaralle ei nykyään ole. Taulujen ja koriste-esineiden määräkin nykyisessä asunnossamme on murto-osa omakotitaloajoista. Saimme myös mielenrauhaa ja tarkensimme arvojamme itsellemme.

Olen tänä vuonna kehitellyt itselleni terveempää suhdetta kuluttamiseen ja tavaraan. Toki muutto tarkoitti muutamaa uutta hankintaa sisustukseen, mutta ne olivat pitkään käytettyjen isokokoisten tavaroiden vaihtamista pienempiin, kuten kotiteatteri ja laajakangas Soundbariin tai ruokailuryhmä pienempään. Koska myös maakunta ja asuinpaikkakunta vaihtuivat minulla viime kesänä ja miehelläni jo vuosi sitten, pääsimme testaamaan rivitaloasumista yksiössä, kaksiossa ja kolmiossa ja pärjäilemään rajatulla tavaramäärällä. Onni ei riipu omaisuudesta ja neliöistä, se asuu meillä kyllä edelleen.

Blogia voit seurailla somessa Instagramissa ja Facebookissa @lentavajoogamatto.

Sinua voisi kiinnostaa myös aiheeseen liittyvät jutut:

”Ostolakon sijaan voit kannustaa parempaan”

Minimalismi – miten se näkyy elämässäni

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.