VALIKKO

Lentävä joogamatto

30.11.2018 16:41

Kuukauden kirja: Paulo Coelho: Vakooja

 

 

Hänen ainoa rikoksensa oli, että hän oli vapaa ja itsenäinen nainen.

Paulo Coelho: Vakooja. (A Espia, suomentaneet Jarna Piippo ja Sanna Pernu)

2016, Bazar, 190 sivua.

Olen lukenut Paulo Coelhon kirjoista suunnilleen puolet, mutta en ole superfani. Pidän Coelhon syvällisestä tyylistä, mutta välillä se menee jopa hieman yli. Silti lempikalentereitani on joskus vuosia sitten joululahjaksi saatu päivyrikalenteri, jossa on Coelhon mietelauseita. Seitsemänkymppinen kirjailija on (nopean googlauksen mukaan) kirjoittanut 16 romaania ja pari mietelausekokoelmaa. Uusin romaani ja omaelämäkerrallinen sellainen on Hipit, joka on lukulistallakin ja olisi päässytkin jo kirjastokassiini, jos en olisi lainannut pinoa muita romaaneja. Vakooja-romaani perustuu tositapahtumiin ja kertoo vakoojana vankilaan teljetyn Mata Harin tarinan. Mata Hari oli näyttelijä, tanssija, kurtisaani ja ehkäpä Pariisin elegantein nainen. Lähtöisin Hollannista. Avioitui nuorena. Muutti kauas Euroopasta. Hylkäsi tyttärensä ja lähti omia polkujaan. Palasi Eurooppaan etsimään omaa totuuttaan, identiteettiään, rikkomaan sovinnaisuuden rajoja ja toteuttamaan itseään ammatillisesti. Yksilönä aikana, jolloin aviovaimo oli vain miehensä jatke. Uskoi viimeiseen asti, että hänen syytteensä sodanaikaisesta kaksoisagenttina toimimisesta kaatuvat.

 

 

En tiedä muistetaanko minut joskus tulevaisuudessa, mutta jos niin käy, en halua että minua koskaan pidetään uhrina vaan ihmisenä, joka astui rohkeasti eteenpäin ja maksoi siitä vaaditun hinnan pelotta.

 

Coelhon romaanitekstin perusteella Mata Hari käytti julkisuudenhenkilöitä, vaikutusvaltaisia ihmisiä ja seksiä päästäkseen tavoitteisiinsa ja saadakseen haluamansa. Ilmeisesti myös valtaapitävät sekä Saksan ja Ranskan valtiot käyttivät puolestaan Mata Haria sota-aikana hyväkseen, eikä Mata Harin korkea-arvoisilta ystäviltä enää herunutkaan apua, kun sitä olisi kipeimmin tarvittu. Ei sota yhtä naista kaipaa? Coelho ei lähde tekemään sotakuvausta, tyytyy vain kuvaamaan Mata Harin hämmennystä sodan vaikutuksista normaaliin elämään ja petolliseksi paljastuvasta rakkaudesta vieraan maan sotilaaseen. Kun kaksoisagenttia itseäänkin, joka Mata Hari ei tosin omasta mielestään ollut, varjostetaan ja seurataan. Mata Hari ei ollut kiinnostunut politiikasta eikä sotasaavutuksista.

 

Niin, rakkaus ja valta olivat sama asia – eivätkä vain minulle itselleni. Hän lähti. Minä jäin pukeutumaan kaikessa rauhassa, sillä seuraava tapaamiseni oli vasta myöhään illalla Pariisin ulkopuolella. Kävisin hotellissa vaihtamassa ylleni hienoimman asuni ja jatkaisin sieltä matkaa Neuillyhin, mistä uskollisin rakastajani oli ostanut minulle huvilan. Olin ajatellut pyytää häneltä myös auton ja autonkuljettajan; silloin hän tosin voisi alkaa epäillä jotakin.

 

Kuinka Mata Harin sitten kävi? Lue ihmeessä kirja! Vakooja on melko kaukana Alkemistin korkealentoisesta syvällisyydestä, ja Mata Harin hahmoa kohtaan on välillä hankala tuntea sympatiaa, niin laskelmoivaa hänen käytöksensä on ja elämänsä ylellistä muista ihmisistä hyötymisen ansiosta. Pidin kuitenkin kirjasta, ja loppuvuoden kiireiden keskellä se oli sopivan lyhyt kirja ja pääsin pian uppoutumaan seuraavaan kirjaan. Odotan kuitenkin Coelhon uusimman Hippi-romaanin lukemista, sillä näin syyskuussa Jyväskylän kaupunginteatterin toteuttaman mahtavan version Hair-musikaalista ja hippiaikakausi jäi mietityttämään. Tällä hetkellä minulla on kesken parikin romaania, ja ajattelin vihdoin joulukuussa raahautua kotikaupunkini lukupiiriin. Edelliset kolme kertaa lukupiirissä olen ollut poissa paikkakunnalta tai yhdellä kertaa sain luettavan kirjan lainaan vasta lukupiirin jo päätyttyä samana iltana. Ystäväni Laura kirjoitti blogissaan äskettäin Kate Quinnin Koodinimi Alice-kirjasta, joka Vakoojan lailla sijoittuu ensimmäisen maailmansodan mutta myös toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Taidan joutua tutustumaan piakkoin myös siihen romaaniin. Onneksi maailmasta eivät hyvät kirjat lopu! Tästä linkistä vielä Elämän rakkautta-blogista löytämäni Paulo Coelhon mietelause.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös edellinen romaanipostaukseni, mutta varoitus että Elena Ferranten Napoli-sarjan päätös oli aikamoinen tiiliskivi luettavaksi:

Elena Ferrante: Napoli-sarjan päätös

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.