VALIKKO
9.9.2018 17:57

Lähisuhteesta etäsuhteeseen

Olen ollut kihlattuni kanssa yhdessä kahdeksan vuotta. Tänä syksynä yhteiselämässämme tapahtui sellainen muutos, että asumme viikot eri paikkakunnilla töiden takia. Olemme kolmikymppisiä, joten ystäväpiirissämme on tasaisesti lapsiperheitä, lapsettomia pareja ja sinkkuja. Olen pohtinut paljon, miksi edelleen oman kumppanin kanssa on niin hyvä ja onnellinen olo olla. Olen myös seurannut sivusta vuosien varrella huonoja parisuhteita ja deittaillut itsekin ennen nykyisen miehen löytämistä sopimattomia miehiä tai venyttänyt eropäätöstä. Vuosi ennen seurustelumme alkua, 24-vuotiaana, pelkäsin myös väsyväni seuraavan parisuhteen odotteluun. Ehkä tämä kolmas kerta toden sanoo?

Viime viikkoina olen myös opetellut etäsuhteeseen tottumista. Nykyisen asumisjärjestelymme on tarkoitus kestää vain sen aikaa, kunnes minäkin saan töitä tai opintovapaata läheltä miestäni. Idean tekstin käsittelytapaan sain Tässä kaupungissa tuulee aina-blogin Lauralta. Hänellä tuli miehensä kanssa sattumoisin 15 vuotta täyteen 6.9., kun minulla ja miehelläni tuli kahdeksan vuotta.

Kahdeksan hetkeä kahdeksan vuoden ajalta lähi- ja etäsuhteesta

1. Kun hän hakee minut autollaan juna- tai bussiasemalta, näemme muutaman päivän jälkeen ja kumpikaan ei pysty pidättelemään hymyä.

2. Kun käpertyy toisen kainaloon sohvan nurkkaan katsomaan sarjaa, johon kumpikin on yhtä koukussa. Montako jaksoa tänään ehtisi?

3. Ensimmäinen kunnon riita reilun puolen vuoden jälleen. Siitäkin selvittiin, ja symbioosivaiheen jälkeen oli hyvä antaa aikaa myös kavereille. Opimme jo silloin, että minä paukutan ovet, räjähdän ja myös aloitan rauhantunnustelut. Omien ajatusten ääneen puhuminen on niin tärkeää, toista on helppo tulkita väärin omien ajatusten kautta.

4. Kummallakin saa olla omat jutut, mutta niistä voi silti jutella ja yrittää kiinnostua, vaikkei itse tykkäisi. Lähteä vaikka välillä toisen seuraksi, ettei sen tarvitse mennä aina yksin.

5. Se, että toinen kuuntelee, halaa ja lohduttaa eikä ihmettele ja arvostele, kun taas itken, kun lähiomainen sairastaa ja tekee kuolemaa tai kannan ystävän suruja harteillani.

6. Opettelen tuntemaan itseäni ja rajojani ja pitämään itsestäni, jotta meidän on hyvä olla myös kahdestaan – yhdessä erillisinä ihmisinä.

7. Se, että sanoit ääneen loukkaantuvasi, jos puhun sinusta ystävilleni arvostelevaan sävyyn. Toisen kunnioittaminen. Että toinen saa olla oma itsensä eikä häntä yritä muuttaa. Haastavaa eikä onnistu aina.

8. Arkiset rakkauden ja hellyyden osoitukset. Ajatus kaupassa, että tuosta jogurtista tai suklaasta se tykkäisi. Hipaisu tai hymy ohimennen. Yhteiset muistot arjesta ja juhlasta ja se, että niitä tulee koko ajan lisää.

Etäsuhde on mielestäni hyvä testi suhteelle – ikävöikö toista, mihin yhteinen aika käytetään, miten yksin ollessa pärjää. Kun on asunut yhdessä seitsemän vuotta, osaa myös arvostaa sitä, että pitkästä aikaa arkena ei ole pakko kokata tai ilmoittaa menevänsä taas jumpalle, tai ei tarvitse kuunnella toisen maun mukaista musiikkia. Ikävä ei ole niin kovaa, että räytyisi eikä pystyisi keskittymään, mutta toisen poissaolon kuitenkin huomaa.

Mitä mieltä olet, voiko etäsuhde toimia pidemmän päälle? Lisääkö vai vähentääkö yhdessä asuminen onnellisuutta parisuhteessa? Onko kokemuksia? Jos osallistut somettomaan Scroll Free Septemberiin edes osittain, voisitko antaa lisää aikaa kumppanillesi tai muille läheisille? Scroll freesta voit lukea juttuni täältä.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.