VALIKKO

Lentävä joogamatto

19.1.2019 18:52

Matkamessut 2019, osa 2 ja matkailun trendejä

Matkailun yleisiä trendejä Suomessa

Matkamessujen Lomamatkaennusteen mukaan suomalaiset suunnittelevat tänä vuonna matkustavansa etenkin kotimaassa ja Euroopassa. Ulkomaan kaupunkilomat säilyttää suosionsa ja yhä useammat matkat rakentuvat jonkin teeman, etenkin historian, luonnon ja kulttuurin, ympärille. Liikunta- ja hyvinvointimatkat kasvattavat suosiotaan. Kaupunkilomat ovat meidän suosituin lomatyyppi jo vuodesta 2013. Vain 6 % ei aio matkustaa ulkomaille.

 

Suomalaiset suunnittelevat matkustavansa enemmän vuonna 2019 kuin 2018. Keskimääräinen suomalainen teki viime vuonna vajaat kolme ulkomaanmatkaa (itse tein kuusi). Espanja ja Kreikka ovat suomalaisten ylivoimaisesti suosituimmat lomamaat. Tuin mukaan nousussa olevia kohteita ovat Albania, Bali, Egypti, Turkki ja Välimeren risteilyt. Messuille yleisistä teemoista oli lisäksi esillä muun muassa luonto ja ympäristöystävällisyys sekä aidot kokemukset ja matkailu turismin sijaan.

 

Messupäivä lauantai

Matkamessujen lauantai oli minulle bonuspäivä, koska päätin perjantaina reissun päältä, että jäänpä vielä lauantaiksi. Sain yöpaikan ystävän luota Helsingistä, ostin uuden paluulipun lauantaille ja sain vielä toisen ystävän seuraksi lauantaille. Perjantai oli ihanan väljä päivä messuilla, mutta viikonloppuna ovat suuret massat liikkeellä. Hävisimme toisiltamme monta kertaa, mutta ystäväni kanssa tykkäämme antaa toiselle tilaa, niin että kumpikin saa katsoa itseä kiinnostavia juttuja. Osallistuimme moneen matka-arvontaan ja aloimme varovasti pohtia yhteistä Egyptin-matkaa. Olemme reissanneet kerran yhdessä Roomaan, ja siedimme toisiamme hyvin.

 

Ruokailun hoidin tänään Tasty travelissa syömällä pasta bolognesea, ja kahvit ja leivos (minulla nams vuoden eka laskiaispulla mutta harmittavasti mantelimassalla) Fazerin kahvilassa. Tänään en jaksanut enää intoilla bloggaajastatusta vaan keskityin olemaan törmäämättä muihin ihmisiin. Edelliseen osaan lisähuomautuksena, että Indonesian ständin lisäksi tanssia ja musiikkia esitettiin runsaasti myös Kreikan ständillä.

 

Tämän messupäivän rakensimme parin tärpin varaan: Nähtävää ja koettavaa Singaporessa klo 11 We love Cruises stage (kaukomatkat) ja klo 14.30 Jaakko Selinin matkassa Euroopassa. SG löytyy uudesta Tripsterin oppaasta, ja Jaakon tarinat Norwegian stagella (Euroopan kohteet) hänen omista matkoista Interrail-ajoista nykypäivään – jotka käsittävät yli 100 maata – viihdyttivät kuulijaa. Jaakko Selinille Eurooppa on tärkein maanosa, ja huomasin itsekin pohtivani, että olisi mahtavaa ja täysin mahdollista vierailla kaikissa Euroopan maissa. Nykyään niitä ei tule lisääkään, toisin kuin Rautaesiripun kaatuessa. Jaakko Selinillä  oli tuohon aikaan enää kaksi maata käymättä, ja Neuvostoliiton hajotessa maita tulikin yhtäkkiä lisää noin tusina. Tällä hetkellä Jaakolla on kaikki tai lähes kaikki Euroopan maat käytyinä, mutta minulta puuttuu ainakin tusina! Bongailin myös Suomen luonnon terveysvaikutuksia ja bloggaajien vinkkejä Berliiniin ja Prahaan.

 

Toisena päivänä keskityin keräämään lehtisiä minua, miestäni, veljeäni ja isääni kiinnostavista kohteista, koska messulehtisten ei ole tarkoitus jäädä kaappiin pölyttymään vaan olla lähtölaukaus uusille matkoille. Jos tänä vuonna saisi 30 käytyä maata rikki eli neljä uutta, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Pari, kolme lyhyempää matkaa ja vaikkapa yksi kaukomatka (Thaimaa+Malesia) tai Vietnam ja joku naapurimaa) tai Israelin tai Georgian tyyppinen”melkein Euroopassa”-kohde ovat ekoina mielessä ja ja pari Itä-Euroopan maata Balkanilta samalla matkalla riittäisi tuohon.

 

Lopuksi pari tärppiä sunnuntaille messuohjelmasta eri tyyppisille matkaajille:

Hawaii – luontoa, rantoja ja Honolulu klo 11.30

Matkalle koko perheellä klo 11.30

Vastuullisuutta innovatiivisesti – Lahden seudun tapahtumat klo 13

Miten voin paikallisena osallistua matkailijan kokemukseen?

Omatoimimatkailijan unelma – matkailuajoneuvo klo 15

Barcelonan parhaat klo 15.30

Madagaskar unknown treasures 15.30

 

Toivottavasti jutusta oli sinulle jotakin hyötyä! Minut runsaat messutarjoukset saivat jo sunnuntaina kotikoneelle päästyäni varaamaan viikon Aurinkomatkojen reissun Vietnamiin vielä tälle kevättalvelle 🙂 Siinä oli 150 €:n äkkilähtöalennus. Haluaisin keväälle vielä lyhyen kaupunkimatkan Amsterdamiin, Dubliniin tai jonnekin muualle itselle uuteen maahan Finnairin lentokampanjasta (23.1. asti), mutta mitään älyttömiä yhden hengen lisiä en ala maksaa hotellista. Opintovapaalla tulotasoni on nimittäin vain puolet normaalista palkastani.

 

Lue myös:

osa 1

ja tsekkaa matka.messukeskus.com. Kaikki kuvat omiani. Lippu saatu Messukeskukselta.

 

Seuraa minua: Fb @lentavajoogamatto ja Insta @lentavajoogamattoblogi.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.