VALIKKO

Lentävä joogamatto

17.12.2019 16:56

Miten matkailun trendit toteutuivat matkailuvuodessani 2019 ja lippuarvonta Matkamessuille

 

 

Messut ovat loistavia paikkoja hakea inspiraatiota ja uusia ideoita. Matkamessut ovat Pohjois-Euroopan suurin matkailutapahtuma  ja ne ovat sopivasti tammikuussa, jolloin heti vuoden alkuun voi löytää hyviä tarjouksia ja saada tietoa ja uusia ideoita oman reissuvuoden suunnitteluun. Kieltämättä joulun ajan jälkeen kaipaa taas jotain piristystä arkeen sekä vaihtelua maisemiin ja talven pimeyteen. Arvonnan ohjeet löydät postauksen lopusta.

Edelliset Matkamessut innoittivat minut varaamaan kolme ulkomaanmatkaa parin päivän sisään, mikä oli puolisolle pienoinen shokki (lähdin vieläpä yksin näille reissuille). Matkamessutarjoukset ja Vietnamin äkkilähtö olivat kuitenkin hyviä päätöksiä, ja arkiseen puurtamiseen tuli mukavasti lisämotivaatiota. Pää lyö tällä hetkellä tyhjää ensi vuoden matkojen osalta, enkä ole varannut vielä mitään. Ainakin Slovenia ja jokin vähemmän kulunut kaukokohde kiinnostaisivat, ehkä Nur-Sultan (entinen Astana) tai Shanghai. Myös Rammstein olisi mukava nähdä livenä jossain päin Eurooppaa.

 

Local Culture Hostel & Café, Jyväskylä

Viime Matkamessuilta kirjoitin, että vuoden 2019 matkailutrendejä Suomessa ovat kaupunkilomat, liikunta ja hyvinvointi. Lisäksi matkailutendeistä olivat esillä muun muassa luonto ja ympäristöystävällisyys sekä aidot kokemukset ja matkailu turismin sijaan. Kotimaanmatkailun messuosasto oli suuri, ja itsekin pysähdyin juttelemaan useamman kaupungin ständeille. Keskivertosuomalainen kävi vuoden 2018 tilaston mukaan keskimäärin vajaat kolme kertaa ulkomailla. Lomamatkaennusteen  varsinkin Eurooppa ja kotimaanmatkailu kiinnostivat, ja peräti 94 % suomalaisista aikoi matkustaa ulkomaille. Voit lukea tammikuun 2019 juttuni Matkamessuilta täältä.

 

Minä versus keskivertomatkailija

Aloitin kuluvan vuoden puolella viisi ulkomaanmatkaa ja viime vuoden puolella alkaneelta Gran Canarian-reissulta saavuin tammikuun alussa. Tämän vuoden joululomalla käyn todennäköisesti Tallinnassa hotellimatkalla, joten tämä tekee kuusi matkaa. Tuplat keskivertosuomalaiseen verrattuna, mutta mielestäni kuitenkin liian vähän, jotta kehtaisin olla virallisesti matkabloggaaja matkablogiportaalissa.

Suomalaisille tyypillisesti olen matkannut Euroopassa yhtä kaukomatkaa lukuun ottamatta. Kotimaassa matkailen paljon ja toisinaan yövyn hotellissa, välillä tuttujen nurkissa. Tänä vuonna olen lentänyt jokaisella ulkomaanmatkalla ja myös maksanut (sattumoisin Finnairin lentoja kaikki) päästöhyvityksen ja ostanut biopolttoainetta kaikista lennoista. Tuttavapiirissäni muita hyvitysten maksajia ei ole. Tein hyvinvointimatkan, joogaloman, Montenegroon, ja viihdyin kaupunkilomilla. Talven selkää taittamaan matkustin rantakohteisiin.

Tein sekä omatoimisia että järjestettyjä matkoja. Silloin tällöin varaan matkan muutaman kuukauden ennakkoon, laiskimmillani vain pari viikkoa ennen lähtöä. Tänä vuonna tein yhden reissun puolison kanssa ja muut yksin. Helsingissä ja Jyväskylässä ravaan muutenkin yleensä yksin tapaamassa ystäviä ja hakemassa urbaania menoa, kun kaupunkilaissieluni elää 3000 asukkaan kunnassa.

Vuoden 2019 matkakohteet (blogijutut löydät kohteen tägillä):

  • Tjäreborgin Puerto Rico Gran Canarialla, viikko joulu-tammikuussa
  • Aurinkomatkojen Phan Thiet ja Saigon (blogissa nimellä Ho Chi Minh City) Vietnamissa, viikko helmi-maaliskuussa
  • Finnair Holidaysin Vilna, kolme yötä huhtikuussa
  • Tilausmatkojen Montenegro, viikko toukokuussa
  • omatoiminen München – Würzburg – Nürnberg, viikko heinäkuussa
  • omatoiminen Amsterdam, kolme yötä lokakuussa
  • omatoiminen tai laivayhtiön risteily+hotelli Tallinna, tulossa joulukuussa

Amsterdam

Montenegro

Mui Ne, Vietnam

Reissuvuoteni huiput

Tähän vuoteen ei kuulunut sellaista pitkään odotettua unelmakohdetta kuin New York kesällä 2018, mutta Amsterdam oli pyörinyt kaupunkilomien vaihtoehtona jo useamman vuoden. Rakastuin Amsterdamin kanaaleihin ja jotenkin sopivan kokoiseen pääkaupunkiin, ei liian isoon ja aika rentoon ja soolomatkailijalle helppoon. Kannabiksen tuoksut kun vielä saisi olemattomiin, niin erittäin hyvä. Montenegro yllätti kauniilla maisemillaan, ja kompaktin kokoisesta maasta oli lyhyt matka käväistä Kroatian ja Serbian puolella. En ole käynyt Thaimaassa, mutta Vietnamissa vaikutti olevan jäljellä vielä paljonkin paikallista menoa, kuulopuheiden perusteella paljon enemmän kuin Thaimaassa, ja talven pakopaikkana Phan Thietin Mui Ne toimi loistavasti.

 

Kotimaanmatkailukin on matkailua

Lasken kotimaanmatkailuun laajasti kaiken sukulointireissuja myöten. Kouvolan Asuntomessuihin yhdistin ystävän luona vierailun ja toisen ystävän kanssa kävimme Zsar Outlet Villagessa. Tutuistakin paikkakunnista saa uutta irti, kun käy vaikkapa luontopolulla, taidenäyttelyssä, uudessa kahvilassa tai ravintolassa, kirpparikierroksella tai jossain virallisessa vetonaulassa, jossa sukulaisesi ei todennäköisesti edes ole käynyt, koska on ajatellut että siellä ehtii vielä käydä (eikä sitä hetkeä koskaan tullut). Jos vaihtaa junaa Helsingissä, Tampereella tai vaikkapa Pieksämäellä, jo tunnin vaihtoajassa ehtii museoon! Ripaus lapsenomaista ihmettelyä, ja kauppareissun ohelle tai tilalle saa uusia elämyksiä.

Tässä muutama kotimaan lempparini:

  • Pikku Pietarin Torikuja ja Korttelimuseo Kuopiossa
  • Lapuan Vanha Paukku, kulttuuri- ja yrityskeskus, joka muistuttaa hieman Tallinnan Rotermannia
  • Kotkan Sapokan vesipuisto, Langinkoski ja Katariinan Meripuisto
  • Helsinki, jonne on päästävä muutaman kuukauden välein pyörimään eri kaupunginosiin, museoihin, joogatunneille ja kesällä saarille
  • Pohjanmaan latomaisema ja kesäisin auki olevat latokahvilat sekä Soile Yli-Mäyryn Taidehalli Kuortaneella
  • kylpylähotellit, arjen luksus kuten viihtyisät kahvilat

Näin osallistut lippuarvontaan

Yhteistyö: Messukeskus. Sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi kaksi sisäänpääsylippua, jotka oikeuttavat sisään yhtenä päivänä 17. – 19.1.2020 Helsingin Messukeskuksessa seuraaville messuille: Matka, Caravan, Koti Ulkomailla ja Maata pitkin. Arvonta on käynnissä Instagramissa @lentavajoogamatto sunnuntaihin 22.12. klo 12.00 asti. Etsi Instagramin profiilisivultani tästäkin blogipostauksestakin löytyvä punainen Matka-logokuva ja toimi ohjeiden mukaan. Messujen teemoja ovat tällä kertaa maata pitkin matkustaminen ja vastuullisuus, Viro ja perhematkailu. Onnea arvontaan ja omien matkahaaveiden toteuttamiseen!

 

Seuraa blogia Instagramissa tai Facebookissa @lentavajoogamato, some päivittyy useammin kuin blogi.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.