VALIKKO

Lentävä joogamatto

6.12.2018 12:14

Suomalaisuudesta ja kaukokaipuusta

Blogin arvontaan pääset tästä. On Suomen Itsenäisyyspäivä ja kotimaamme Suomi onpi 101-vuotias. Minä olen 33-vuotias suomalainen mutta myös ylpeästi eurooppalainen. Koen saaneeni kaikki ilot ja hyödyt sekä suomalaisesta yhteiskunnasta että yhdentyneestä Euroopasta ja yhdentyvästä maailmasta, ja olen Suomelle tuottava ja toimelias kansalainen ja veronmaksaja. Olen asunut pätkiä ulkomailla opiskeluaikoina ja matkustellut paljon, mutta tullut aina takaisin Suomeen viimeistään kolmen kuukauden jälkeen. Yhdessä asiassa olen tosin totaalinen pettymys: minulla ja avopuolisollani ei ole lapsia eikä välttämättä tarkoitus niitä hankkiakaan. Vaikka asumme maailman onnellisimmassa maassa.

Olen suomalainen. En silti halua täyttää tätä maata uusilla suomalaisilla, olen talviseen vuodenaikaan kuin pystyynkuollut, en ymmärrä miksi Itsenäisyyspäivän TV-viihteemme sisältää tuntikausien toljottelua eliittimme juhlimisesta ja tylsästä kättelemisestä ja sotaleffan uusinnan vuodesta toiseen, ja suomalainen työelämä kuluttaa minut loppuun suurin piirtein joka vuosi. Onko Suomi OY:llä tulevaisuutta, kun me kolmikymppiset alamme olla lapsettomia ja haaveilemme jossain toisessa ilmastossa asumisesta?

Viime vuoden 100-vuotisjuhlien ilakointi Suomessa on taas vaihtunut hillittyyn suomalaiseen olemiseen ja tekemiseen. Vuoden 2018 puheenaiheita ovat olleet muun muassa ilmastonmuutos, soteuudistuksen monet vaiheet, työttömyyden ja työllisyyden tukitoimet, ennätysalhainen syntyvyys, Tänä vuonna Baltian maiden itsenäisyys täytti 100 vuotta, tosin ne olivat siinä välissä monta vuosikymmentä osa Neuvostoliittoa. Olen lukenut viime aikoina pari romaania Virosta, koska asuinkaupunkini kirjastossa Viro on ollut lukupiirin teemana. Romaanit sijoittuivat vuoteen 1946 ja 1951. Kuinka lähellä olikaan, että Suomen kohtalo olisi ollut sama. Mutta ei, sisulla sodittiin ja maksettiin sotakorvauksetkin loppuun asti ainoana maana maailmassa.

En fanita ketään yksittäisiä ihmisiä ja somessakin seuraan vain tuttavia, muutaman bloggaavan ystävän tai ex-kollegan blogia ja matkablogeja. Ahdistun somesta itse asiassa todella paljon, vaikka toki minäkin haluaisin blogilleni lisää lukijoita. En kuitenkaan halua olla suuri vaikuttaja tai julisuudenhenkilö. Ihailen kuitenkin yleisesti ihmisiä, jotka uskaltavat elää oman näköistänsä elämää, tehdä omia, joskus rohkeitakin ratkaisuja ja muutoksia ja rikkoa normeja ja ennakko-oletuksia. Tuttavat kutsuvat minuakin välillä rohkeaksi, vaikka itse koen että minun on ollut pakko tehdä tekemäni ratkaisut, esimeriksi puhua suoraan tai luopua jostain asiasta tai vaihtaa työpaikkaa. Muuten en olisi ollut minä vaan olisin jäänyt valehtelemaan itselleni ja elämään jonkun toisen odotusten mukaan. Jotkut meistä saavat ilokseen ja rasitteekseen hyvin levottoman mielen, ja elämän käsikirjoitus muuttuu jatkuvasti siltä osin, kuin siihen itse voi vaikuttaa.

Kaukokaipuusta ja (nojatuoli)matkailusta

Mikä Suomessa sitten mättää tai  toimii? Miksi elämä jossain muussa maassa houkuttaa minuakin toistuvasti ainakin marraskuusta toukokuuhun ja miksi en vieläkään ole käynyt Suomen Lapissa, vaikka olen lentänyt pisimmillään Singaporeen? Miksi kaamosoireet vain pahenevat vuosi vuodelta enkä ole luistellut ja hiihtänyt 15 vuoteen enkä lasketellut koskaan?  Aivan äskettäin luin kaamosoireiden lievitykseen ja nojatuolimatkailun tarpeeseen joululoman reissua odotellessa vapaan toimittajan ja joogaopettajan Satu Rommin kirjoista kaksi. Itse olen asunut pisimmät ulkomaan pätkäni suomalaiselle helpossa Saksassa ja vain vajaat puoli vuotta, mutta Aasian maat, kulttuuri ja ilmasto kiehtovat kovasti, joten lukeminen Aasiassa asumisesta kiinnosti. Haluaisin joskus ehkä myös asua ulkomailla pidempiä aikoja, viimeistään eläkkeellä. Nelikymppinen Rommi on asunut elämästään puolet ulkomailla, enimmäkseen Lontoossa ja Aasian trooppisen lämpöisissä maissa, opiskellut ja opettanut astangajoogaa, tehnyt toimittajan töitä ja pyörittänyt kahvilaa Intiassa. Kirjat näyttivät vuosikymmeniä ulkomailla asuneen suomalaisen ja maailmankansalaisen ihmisenä, jonka koti on siellä, missä hän milloinkin asuu. Oman tarinansa lisäksi Rommi on haastatellut ja koonnut Loskalauluihin  muiden suomalaisten paluumuuttajien tarinoita ja vinkkejä. Kulttuurishokkeja voi tulla myös Suomeen palatessa, jos esimerkiksi ulkomaan työkokemusta tai kotona tehtyä työtä ei ole pidetty Suomessa minään tai jos on asunut vähemmän byrokraattisessa ja säännellyssä maassa. Jos haluat tutustua tarkemmin, Rommi on kirjoittanut useita kirjoja Aasian-vuosistaan, mutta omasta kirjastosta löytämäni ja mainitsemani Rommin kirjat ovat Loskalauluja – Nurinkurinen matkakirja paluumuuttajille ja Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa.

Seuraavat otsikot ja mietteet on lainattu ja jatkojalostettu bloggaavan tuttavani, upean suomalaisen naisen ja rautaisen liiikunta-alan ammattilaisen Kirsin kuntopiirin blogista.

Mitä minä arvostan Suomessa?

  1. Demokratia, vapaus, sananvapaus ja tasa-arvo. Eivät ole itsestäänselvyyksiä.
  2. Ihmiset. Kyllähän tämä pohjoinen sijaintimme ja maamme pienuus vaatii sen ihmisiltä aika paljon luonteen lujuutta. Toki aurinkoa ja iloa voisi olla vähän enemmänkin.
  3. Elämän mahdollisuudet. Suomessa voi periaatteessa tavoitella perheen lähtökohdista ja asuinpaikasta riippumatta hyvää elämää, mitä se kellekin sitten tarkoittaa.
  4. Kieli ja identiteetti. Tämä lähtee jo ehkä siitä ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla-ajatuksesta. Pelkkä suomen osaaminen harvoin riittää ja miellä on perinteisesti opetettu ja opiskeltu useita kieliä. Matkailu on nykyään monen ihmisen ulottuvilla.
  5. Koulutus. Ei koulu- ja lukukausimaksuja. Minunkin oli mahdollista mennä yliopistoon, vaikka vain toinen vanhemmista oli töissä eikä rahaa ollut säästössä juurikaan.
  6. Työmarkkinat. Näistä olisi nuorilla suomalaisilla naisilla varmasti paljonkin monenlaista sanottavaa, mutta itse olen ollut onnekas ja työttömänä vain yhden kesän, olen saanut toteuttaa itseäni myös sivutöissä ja harrasteblogissa ja olen saanut hakemani lakisääteiset vapaat töistä juuri silloin, kun olen niitä tarvinnut. Olen kokeillut, pitänyt, luopunut, uupunut ja rakentanut itseni taas uudelleen.
  7. Perhemallit. Huolimatta riehakkaana vellovasta keskustelusta minulla on enimmäkseen sellaisia ihmisiä ympärillä, jotka antavat muiden elää sellaisessa perhemallissa kuin itse haluaa eikä minun vatsanseutuani kyttäillä (tietääkseni).
  8. Luonto. Lukuun ottamatta kylmimpiä, pimeimpiä ja sateisimpia syys- ja talvikuukausia Suomen vuodenajat ovat aika hieno asia. Puistoja ja metsää kaupunkienkin keskustoissa. Paljon vesialueita. Tila, rauha ja puhdas ilma.

Millaisena haluaisin nähdä Suomen tulevaisuudessa?

Rauhallisena ja sodattomana. Koulutusta, kotityötä ja työelämää tasapuolisesti arvostavana.  Siistinä ja puhtaana ja luonnosta ja ilmastosta huolta pitävänä. Kaikista kansanryhmistä huolehtivana. Lempeämpänä ja sallivampana. Yhteisöllisempänä. Iloisempana.

Hyvää Itsenäisyyspäivää! Tulkoon niitä vielä loputtomiin lisää. Mitä sinä arvostat Suomessa?

Sinua voisivat kiinnostaa myös aiemmat aiheeseen liittyvät juttuni:

Asioita, jotka tein sen ansiosta tai siitä huolimatta että olen nainen

Matkakuumetta

Miksi marraskuu on niin rasittava

Suomi-matkajuttuja:

Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Helsingissä

Kuopiossa

Äänekoskella

Osallistu blogin arvontaan, seuraa ja tykkää Facebookissa

tai Instassa @lentavajoogamattoblogi (nyt taas yksityistili, koska someahdistus.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.