VALIKKO

Lentävä joogamatto

10.1.2019 21:41

Tositarinoita amiksesta – Mikä susta ja musta tulee isona?

Inhoan niitä biisejä, joissa lauletaan ”Elämä, kärsimysnäytelmä” ja ”Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä”. Ei elämän kuulu olla kärsimystä. Mutta hyvin usein elämä on parempaa tragikomediaa kuin yksikään kirja tai elokuva. Olen työskennellyt opettajana nyt kahdeksan vuotta ja lisäksi opiskeluaikoina muutaman kuukauden siihen päälle, lisäksi olen tehnyt vuoden töitä päätoimisena personal trainerina ja paljon osa-aikatöitä opiskeluajoista lähtien aina kuluvaan talveen asti. Aloitan huomenna jo toisen työurani aikaisen vapaan. Tällä kertaa olen opintovapaalla kevätlukukauden ja kolme vuotta sitten olin vuoden virkavapaalla. Tähän juttuun kokosin tosielämän sattumuksia vuosien varrelta koulusta, tilanteista opiskelijoiden kanssa.

 

Kun opettaa ammatillisella toisella asteella, opiskelijat ovat siitä juuri hyvän ikäisiä, että heillä on jo hieman ymmärrystä maailmasta ja huumoria eikä ketään tarvitse opastaa syömisessä tai vessassa käynnissä. En ole mitään äitityyppiä, ammattikasvattaja kyllä ja todella innostunut englanninopettaja, mutta enemmän sellainen isosiskotyyppi lasten ja nuorten kanssa. Opetan myös ruotsia, mutta Keski-Suomessa ja ammattiopistossa taito- ja tavoitetaso pyörii siellä perusteissa. Antakaa mun juoda mun päivittäinen viisi mukia kahvia ja normaalitilanteessa olen hyvä tyyppi. On täysin sun huumorintajusta kiinni, ilahduttavatko seuraavat jutut sua vai täyttyykö kommenttikenttä, some ja mun työpaikan viestikanavat (lomavastaaja vastaa sitten sulle) kohta ikävästä palautteesta. Aloitetaan.

 

Opiskelijat löytää open ihan mistä vaan, mutta ope ei löydä kadonneita opiskelijoitaan. No, sitä varten onkin etsivä nuorisotyö, kunnia sille salapoliisityölle. Tilanne: Ope (minä) istuu hiusalan harjoittelukampaamossa non-stop hiustenleikkuussa. Ope on vihdoin uskaltanut jälleen ottaa otsatukan. Naispuoleinen opiskelija tulee käytävältä. Oliks sulla niitä rästitehtäviä mulle?  Tämä on niin jokaisen opettajan ja vanhemman painajainen, rentoudut hetken kesken päivää ja toivot, että muut aikuiset eivät ajattele, että olet aivan vastuuton opettaja/vanhempi. Ja kun opiskelijoilla on tarve saada rästitehtäviä, niin nehän pitää tietenkin antaa sekunnissa, ihan sama kuinka monta vuotta sitten ne tehtävät olisi pitänyt tehdä. Mistä tiesit, missä mä olen, ope sanoo ja koittaa vetää kampaamon viittaa päänsä yli, en tosiaankaan ole täällä. Sun opiskelijat oli luokassa ja sanoi, että oot täällä. No niinpä tietenkin, se kiltti ryhmä palasi luokkaan välitunnilta ja teki kiltisti tehtäviä, vaikka sanoin, että itse myöhästyn 10-15 minuuttia. Suurin (positiivinen) yllätys: rästitehtävien tekijä oikeasti onnistuu palauttamaan rästitehtävät oikeana päivänä (tosin väärään aikaan). Pieni yllätys ja täysin oma moka: ilmainen hiustenleikkuu ja vielä työpaikalla maksaakin 5 €, minkä toki maksan ilomielin. Herää vain kysymys, olisiko siitä edellisen viikon latvojentasauksestakin pitänyt maksaa jotain?

 

Digitaidot – ai mitkä digitaidot? Kun lähes jokaisen valmistuvan ryhmän eli päättöluokan kanssa joudutaan muutamalle opiskelijalle tekemään tunnukset tai palauttamaan salasana, koska koulun sähköpostiin ei ole edellisten kahden vuoden aikana kirjauduttu ikinä, oppimisalusta jumittaa puhelimessa ja ainakaan puolella ei ole tietokonetta kotona, herää tietysti kysymys, onko tässä yhtään mitään järkeä. Kyllähän minä käyn vaikka mitkä koulutukset ja otan haltuun, mitä vaan OPH, ministeriö ja kehityksen kehittäjät keksivät, mutta alkaa vaarantua jo tuo itse oppiminen ja aika siihen on muutenkin nykyään rajallista.

 

Testataan opettajan huumoria. Kyselin maanantaina joululoman jälkeen englannin kurssin alkaessa, mitä opiskelijat tekivät lomalla. Saivat palauteltua englantia mieleen ja minä sain hyvän kuvan, miten osaavat imperfektin, ääntämistä ja perussanastoa. No ei se lähimenneisyys kieliopillisesti oikein ollut hallussa. No yksi poika sitten sanoi Well I masturbate. Katsoin poikaa ja sanoin: Well I can see where your hands are and you are not masturbating now. Näen, missä sun kädet on etkä nyt kylläkään masturboi. Oma pokka ei ihan pysynyt, kun kirjoitin valkotaululle, että loma on jo menneisyyttä ja tarkalleen ottaen pitäisi sanoa masturbated. En edes viitsi sanoa rasvaisimpia tai öljyisimpiä juttuja, mitä tekniikan pojat välillä latelevat.

 

Kuulemma mulla on edelleen hyvä perse, olivat sanoneet toisen open tunnilla. Ekana opetusvuonna sain tätä joskus myös suorana palautteena kurssipalautteessa. Oli pakko sanoa, että palautetta pyydetään ja annetaan opetuksesta. Tiedän kyllä, että perseeni on ihan hyvä, mutta kiitos silti.

 

Kun joku opiskelija puhuu helpottuneena ummet ja lammet tulevaisuudensuunnitelmistaan ja enemmän, kuin ikinä edeltävien vuosien tunneilla. Kannattaa antaa vielä se yksi mahdollisuus suorittaa kurssi myöhässä loppuun, niin saadaan tämäkin opiskelija eteenpäin elämässä. Opettajallehan se on yksi päälle kaatuva homma lisää kalenteriin kevään tai joulun valmiiksi hulluun arviointirumbaan. Mutta välillä tulee vahva tunne, että työlläni on sittenkin väliä, vaikka minun aineeni ovat vain pieni pisara meressä ja harvoin kenenkään lempiaine.

 

Opelle uusi ammatti. Joulun alla mietittiin yhden ryhmän kanssa, mitä minä tekisin isona. Minusta on tärkeää tajuta, että harva ihminen enää toimii koko elämäänsä yhdessä työssä ja työpaikassa. Aina voi myös aloittaa alusta ja vaihtaa uraa. Kaikkien ei myöskään tarvitse ostaa omakotitaloa, matkustaa, hankkia lapsia tai mennä armeijaan eikä kaikki löydä omaa juttuaan vielä 16-vuotiaana. Meillä oli ollut opiskelijoille työhaastattelut ja työnhaun tehtäviä englanniksi, oman alan työtiloista oli kuvattu esittelyvideo, pohdittu opiskeluja, pelattu joulu-Kahootia. Sanoin, että menen opintovapaalle ja en oikein osaa päättää, mitä opiskelisin. Sain hyviä ehdotuksia mutta olin jo tehnyt niistä aika monta: ollut personal trainer, yrittäjä, asunut pätkän ulkomailla. Joku sanoi, että sulle ope tulee vielä ikävä meitä ja koulua. Ihan varmasti tuleekin. Aikuinenkin voi näyttää, että elämä ei ole pedattu valmiiksi yli kolmikymppisenä (vaikka jo tämän ikäinen onkin tietysti teinille ihan ikäloppu).

 

Kun kissa on poissa, hiiret tanssii pöydällä. H ei ole paikalla iltapäivätunneilla, mutta kolmen kopla on. Minä jo ehdin sanomaan ääneen, että tänään on rauha maassa. Too soon. Minä kolmen koplalle: Teitä tarvitaan kolme, että lähtee yhtä paljon ääntä kuin H:sta yksin. En muista, ilahtuivatko vai pahastuivatko, taisivat hetkellisesti nostaa volyymia entisestään (tiedän, ei saisi kehua huonosta käyttäytymisestä), kunnes uhkailin tai palkitsin hiljaiseksi. Jotenkin aika ennen joulua ja noin 30-tuntiset opetusviikot menivät vähän sumussa, ja eipä se läheisen kuolema oikein oloa parantanut.

 

Luokan hölösuu onkin oikeasti tosi diippi tyyppi, kun muut ryhmäläiset (=yleisö) on poistunut paikalta. Toteamme yhdessä, että olipa syvällinen keskustelu jo ennen aamuyhdeksää. Huom. vasta yksi juotu kahvikupillinen tässä vaiheessa.

 

Älä tee niin kuin minä teen. Myöhästyn lähes joka paikasta, valehtelematta olen noin puolet ajasta myöhässä. En tarkoita olla, mutta lähdön hetkellä jalkoihin ilmestyy aina ihme lyijypainot, ja tänään alkoi vuotaa verta nenästä juuri ennen lähtöä. Silti yritän opettaa, että isot myöhästelyt vaikuttavat oppimiseen eivätkä osoita hyvää työmoraalia. Minä olen myöhästellyt ainakin teidän ikäisestä asti. Tiedättekö yhtään, kuinka vaikeaa on oppia pois myöhästelystä? Se on huono tapa. Onneksi emme elä 1800-luvun lopun maailmassa, jossa opettajan piti olla täysin nuhteeton  – kuinka moni meistä saisi nykyään pitää työnsä tai maineensa sen ajan standardeilla?

 

Tekniikka, varsinkin kopiokoneet. Ei, paperin määrä ei itse asiassa ole hirveästi vähentynyt, katso kohta ”Digitaidot – ai mitkä digitaidot”. Miksi kopiokone tukkeutuu aina ja heti siitä ensimmäisestä paperista, kun pitäisi olla jo menossa oppitunnille etkä ymmärrä kopiokoneen kuvapantomiimista kiihtyneessä stressitilanteessa hölkäsen pöläystä? Miksi aina minä? Jos jätät paperitukoksen siihen ja ryntäät luokkaan yrittäen kuumeisesti keksiä B-suunnitelmaa monistamattomien tehtävien tilalle, niin pahimmassa tapauksessa sotkua selvittelee yhtä kiireinen kollega. Joka saa tietää, kuka sen sotkun jätti. Kiireessä on myös täysi normaalia, että silloin tällöin kävelet väärään luokkaan tai luokan ohi tai alat opettaa väärää englannin kurssia.

 

Aina ei ihan tiedä, kuka tarvitsisi apua eniten – opiskelija, opettaja, vanhempi vai se kuuluisa todellisuudesta vieraantunut ”ei-ole-itse-opettanut-päivääkään-eikä-edes-itse-ollut-nuori-byrokraatti/kehittäjä. Tehdään silti parhaamme näillä resursseilla. Tällä viikolla kuulin jo teinin opiskelijan käyttävän sanaa resurssi. Pitäisikö olla huolissaan?

 

Kahdeksan aamut talvella. Siis miksi? Minä en ymmärrä. Opiskelijat eivät ymmärrä. Joskus puoli yhdeksältä alkaa tuntua, että on sittenkin ehkä elossa. Kirkasvalohoidolla ei vielä mitään vaikutusta asiaan (neljän päivän ja yhden Kanarian-matkan jälkeen).

 

 

Aina on jotkut juhlat. En ole ollut yhdeksään vuoteen töissä peruskoulussa, jossa tuntui aina olevan jotkut teema-, vuosi, kausi- tai perusjuhlat tai näytelmän valmistelu. Ihmisten kiusaamista työvaiheesa mutta niin ihanaa sitten, kun ne juhlat koittaa (ovat ohi). Amiksessa on kevätjuhlat ja lisäksi valmistujaiset ehkä joulun alla. Nykyään opetustyö tuntuu siltä, että kaikki on ikuisessa muutoksessa ja kesken. Olen kärsimätön, huono odottamaan ja kaipaan selkeyttä, kun taas yllätykset ja epävarmuus ahdistavat. Opettaja yrittää elää yhtä aikaa hetkessä ja askeleen tulevaisuudessa – mihin aika riittää tänään, mitä läksyksi ja mitä pitää ehtiä opiskella ennen sitä ja sitä päivää. Kevätjuhlasta saan loppuun saattamisen tunteen. Jotain on saatu valmiiksi. Iloitaan. Opiskelijat ovat hieman jännittyneitä mutta vapautuneita yhtä aikaa. Maailma on avoinna.

 

Yllätykset taukohuoneen pöydällä, yleensä herkkuja, kun jollain opella on merkkipäivä, lapsi syntynyt, joku vapaa alkamassa, joulu, nimipäivä, lapsenlapsi syntynyt, töihinpaluu tai sattui vain ajattelemaan työkavereita. Sanomalehti vapaana ja aikaa lueskella sitä. Tumma kahvi (miksi jotkut vieläkin tuo sitä vaaleaa?!). Hyvät keskustelut työstä tai jostain ihan muusta (yleensä muusta).

 

Uudet alut. Elokuussa ekassa koulutuspäivässä taas aloitetaan, jatketaan. Palautellaan unohdetut salasanat ja nimet mieliin. Sykli. Ympyrä auki ja ympyrä kiinni.

 

Ja enhän minä tiedä, tekeekö tuo erityispedagogiikan opiskelu minusta yhtään fiksumpaa. Ehkä minä vain olen sellainen ihminen, joka ei pysty sitoutumaan yhteen ammattiin pitkäksi aikaa. Luin opettaja Esko Kyrön blogia, jossa hän mietti, mitä muuta sitä muka tekisi kuin opettaisi. Olisi jotenkin helpompaa, jos voisin itsekin sanoa näin. Tähän minulla on koulutus ja tästä saan mukavan toimeentulon, olen tässä useimmiten myös aika hyvä. Jotain pientä minun pitää aina kuitenkin keksiä siihen rinnalle, jotta homma säilyy kiinnostavana, välillä tosin innostun ja teen vähän liikaakin. Jos ei personal trainingia, jumpan tai joogan vetoa, niin vihdoin perhettä tai blogi tai vaikka osa-aikatyö joulumuorina.

 

Jos haluat jakaa jonkun koulumuiston (mielellään hauskan tai positiivisen) tai jonkun sattumuksen töistäsi tai muusta elämästä, niin siitä vain 🙂

Lisää aiheesta: Ajatuksia koulusta 

MMinä kiittämätön viranhaltija

Seuraile blogia FB, Insta tai blogit.fi/lentava-joogamatto.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.