VALIKKO

Lentävä joogamatto

5.4.2019 14:49

Vuolu porsaan fileestä kookoskermassa


Olen aika ihastunut näihin Atrian Vuolu-tuotteisiin. Näitä löytyy kanasta, porsaasta ja härästä. Niitä ei ole pakko kypsentää eli niitä voi laittaa kylmänä salaattiin, leivän päälle tai vaikka juustolautasen kaveriksi. Lähiravintolassamme saa valita Vuolun härkää ja kanaa myös Fantasia-pizzaan ja olemmekin herkutelleet niillä. Minun on hankala löytää kaupasta porsaanlihaa missään muodossa, mistä tykkäisin. Jostain syystä thai- ja kiinalaisruokapaikkojen possusta tykkään kuitenkin aina, mutta en viitsi syödä ulkona ihan joka viikko. mielestäni possu ei saa jäädä sitkeäksi eikä sen valmistus pannulla saa kestää 40 minuuttia. Olen tuntemistani aikuisista ehkä maailman huonoin odottaja ja välillä aika laiskakin, enkä halua myöskään, että pitää tehdä monia työvaiheita leikkaa-wokkaa-paista-uunissa-liekitä-jäähdytä-koristele-syö-jos-vielä-viitsit. Mieluiten tietenkin oikaisisin oitis siihen syömisvaiheeseen.  Tämän helpommaksi ei possuruoka enää mene. Jouduin tosin ostamaan purkinavaajan reseptiä varten.

Ainekset (kahdelle):

1 paketti (200 g) Atria Vuolu porsaan fileestä
puolikas pussi (noin 200-250 g) pakasteisia wokkivihanneksia, esim. Findus spicy zanju
pienehkö tölkki kookoskermaa
1/2 chili
pippuria
suolaa

Tee näin:

Heitä pannulle hieman öljyä. Kypsennä ensin kasvikset ja chili. Lisää Vuolu ja purkissaan ravistettu kookoskerma. (Itse unohdan aina ravistaa, ei hätää.)

Sekoittele ja anna padan olla muutaman minuutin levyllä. Mausta.

Tarjoile jonkin näistä kanssa: couscousta, riisiä, pastaa, perunaa tai uunijuureksia. Meillä sattui olemaan couscousta juuri pari annosta, ja laiskan kokin unelma tämäkin: mittaa vettä sen verran kuin haluat couscousjyviä laittaa, kiehauta vesi, ota kattila liedeltä ja lisää veteen couscous, anna turvota 5 minuuttia ja sekoita joukkoon vähän suolaa ja öljyä. Tarjoile.

Vuolun kanssa voit laittaa pannulle käytännössä ihan mitä vaan sinulla kaapeissa on ja mistä tykkäät.

 

Seuraile blogia somessa, eilen hajotin esimerkiksi toisen taloutemme ainoan uunivuoan (ei siis lasagnea minulle ainakaan viikkoon), Instaan tämä on myös dokumentoitu. Uudet blogipostaukset löydät aina kätevimmin Facebookista. Nytpä saan alkaa metsästää jotakin täydellistä uutta vuokayksilöä, olisiko vinkkiä kauniista eikä liian painavasta vuokamallista? Hyvää viikonloppua älkääkö stressailko ruoanlaitosta!

Kommentit

  • Enni

    Yleensä olen tosi nirso kokeilemaan uusia ruokia, mutta tämä kuulostaa kyllä niin herkulliselle että pakko testata itsekin! 🙂 Mun on pitänyt myös testata näitä Atrian Vuolu-tuotteita jo vaikka kuinka kauan, mutta jos nyt vihdoin saisin senkin aikaiseksi tuon reseptin myötä.

     0
    • Lentävä joogamatto

      Testaa ihmeessä! Leikkeleenä Vuolu on vähän hintavampaa, mutta ruoanlaitossa kivan helppo ja nopea 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.