VALIKKO

Life near London

18.5.2016 18:54

Tulipalo – brittinaapureilta meni muistotkin tuhkana tuuleen

Aamuyön tunnit elokuun alussa 2015 jäivät mieleen varmasti loppuiäksi. Meillä oli yökylässä tuttavaperhe lapsineen ja heräsin aamuyöstä siihen, että joku kävelee ympäriinsä meidän alakerrassa. Sitten kuului hätäinen ääni ’hei herätkää, täällä haisee tosi vahvasti savu mutta mitään ei näy’. Hypättiin yhdellä pompulla mieheni kanssa sängystä ja kiiruhdettiin tutkimaan tilannetta. Eipä ehditty paljoa muuta tehdäkään kun alkoi kuulua kamalaa ’jyrinää’ ja ikkunoissa välkkyi siinä samassa siniset valot koko pienen katumme täydeltä. Naapurimme paritalo oli tulessa!

WP_20150802_04_58_49_ProTäällä Britanniassa talojen ulko-ovet ovat usein suomalaisittain kuvattuna talon sivuseinällä. Eli meidänkin kadulla ulko-ovet tuijottavat suoraan vajaan kolmen metrin päässä olevan toisen paritalon ulko-oveen. Miljoona kysymystä sinkoili päässä siinä samassa. Onko naapurit kunnossa? Leviääköhän palo? Talot ovat todella lähellä toisiaan ja kapeaa katua ympäröivät isot puut. Pitäisikö herättää varuilta lapset? Voiko tässä nyt tehdä mitään? Epäuskoisin ilmein sitä toljotettiin muutama hetki ikkunassa kun  tiellä oli täysi tohina päällä, useita paloautoja jonossa ja palomestari jakoi ohjeita miehilleen voimakkaalla äänellä, oli tosi kyseessä. Ja sitten jo ovelle jyskytettiin. Äkkiä siirtämään auto pois talon edustalta, jotta palokunta saa tikasauton asemiin.

Pieni päällystämätön katumme on paikoin todella kapea, siinä ei pysty ohittamaan vastaantulevaa autoa, vaan jommankumman on löydettävä ’ohituspaikka’ varsinkin ilta-aikaan, kun kaikkien autot ovat parkissa tien molemmin puolin. Mieheni sinkosi pihalle pelkissä boksereissa ja siellä olikin autonsiirtopuuhissa kourallinen muita naapureita kuka minkäkinlaisessa pyjamassa. (myöhemmin tälle näylle sitten jo naurettiinkin…) Tikasauto oli aluksi vaikeuksissa, koska täällä menee liuta puhelinlankoja kadun yli sikin sokin. Palo oli alkanut ullakolta ja mustaa savua tuli aivan hillitön määrä katon joka rakosesta. Sinne oli siis päästävä kiireesti sammutustöihin.

Puhelinlangat laulaa edelleen täällä Britanniassa...

Puhelinlangat laulaa edelleen täällä Britanniassa…

Kello oli jotakin 3:30 ja katseltiin toisiamme taas silmiin keskellä olohuonetta, että tämä tapahtuu nyt ihan oikeasti ja ei voisi avuttomampi olo varmaan olla. Brittityyliin laitettiin sitten teepannu kuumenemaan, ei siinä muuta osannut. Välillä käytiin kurkkimassa etupihan ikkunasta ja välillä mentiin puutarhan puolelle takapihalle ihmettelemään palomiesten työtä ja pysyteltiin poissa tieltä. Viimein nähtiin vilaus naapureistamme värjöttelemässä kadulla pelkät kylpytakit päällä. Huikattiin heti ovenraosta palomiehille, että taluttavat naapurit meille sisälle turvaan ja näin saatiin pian kuppi teetä ’ensiavuksi’ myös heille.

On hirveän vaikea pukea sanoiksi sitä mielentilaa, jossa naapurimme olivat. Totaalinen epäusko? Shokki? Tämä on jotakin pahaa unta? Rouva kertoi, että hän oli illalla nukkumaan mennessään haistanut savua ja avannut ikkunankin ja ihmetellyt, että mistähän se tulee. Varmaan joku lämmittää puilla tai on grillannut tai jotakin… Heillä on pieni makuusoppi ullakolla, kolmannessa kerroksessa ja sinne pääsee vain kapeita tikkaita pitkin. Sitten hän oli yksinkertaisesti herännyt yöllä siihen, että ullakko on täynnä savua, nähnyt ’jotakin oranssia’ ja paennut. Herättänyt kakkoskerroksessa nukkuvat ja soittanut palokunnan.

Ei palohälytintä. Hän siis vain heräsi. Onnea? Kohtalo? Jotakin suurempaa?

Minulla ei ollut aiempaa kokemusta tulipalosta, joten en yhtään tiennyt miten tulipalon uhrien tukeminen alkaa. Meidän kotikonstit olivat vain suojan tarjoaminen ison halauksen ja teekupin kera. Täällä Britanniassa meidän oven taakse ilmestyi kuitenkin vapaaehtoistyöntekijät varmasti jo ennen aamuviittä. Pyhitettiin olohuone kriisiavulle ja annettiin heille rauha käynnistää toimenpiteet. He tutkivat tietysti molempien fyysisen kunnon aluksi, olivat myös olkapäänä ja sitten alkoivat hellävaraisesti kyselemään tietoja. Ei aikaakaan kun vapaaehtoistyöntekijät olivat jo infonneet vakuutusyhtiötä, varanneet läheisestä hotellista huoneen jne. Aivan upeaa työtä! Oma pää olisi varmaan aivan kuutamolla moisessa tilanteessa ja kyky toimia ja alkaa suunnittelemaan miten tästä selvitään, täysi nolla. Hienoa, että tällaista apua oli saatavilla. Mitenkähän tämä toimii Suomessa?

Siinä aamuseitsemään mennessä meidän etuovi oli käynyt lukemattomia kertoja. Palomestari oli käynyt jututtamassa naapureita, ensihoitajat olivat myös tarkastaneet naapurien kunnon ja me olimme tarjoilleet siinä neljäkymmentä kupillista teetä/kahvia palomiehille, jotka tässä vaiheessa naamat noessa olivat ns. raivaushommissa. Ei aikaakaan kun talojemme edessä oli kasa hiiltynyttä kattoa, koska palomiehet joutuivat rikkomaan sen, jotta pääsivät käsiksi palopesäkkeeseen. Sitten pihalle ilmestyi ullakon koko irtaimisto. Tässä vaiheessa palomestari antoi naapurillemme luvan mennä katsomaan kotia, palo oli sammutettu. Mutta mitä kodista oli jäljellä? No seinät pystyssä. Vaikka palo oli rajattu ullakolle, sammutusvesi ja noki oli tietysti valunut aivan joka paikkaan ja tuhonnut kaiken irtaimiston. Huonekalut, verhot, lamput, vaatteet, vain joitakin ruokailuvälineitä säästyi. Vielä teetä hörppiessämme naapurimme mietti, että jos palo rajataan sinne ullakolle, niin ehkä muu koti säilyy. Ja me muut yritimme positiivisesti nyökytellä että voihan olla, että jotakin säästyy… Ei säästy!

Naapurimme saivat vapaaehtoisilta aamulla vielä pienet ’eloonjäämispakkaukset’, hammasharjat, tahnaa, kamman jne. ja sen jälkeen halasimme heidät vapaaehtoisten matkaan. Elämä jatkui heillä pari viikkoa ensin hotellissa ja sitten melkein yhdeksän kuukautta vuokra-asunnossa. Nyt parin kolmen viikon ajan he ovat tehneet muuttoa takaisin vielä osin keskeneräiseen kotiin. Pitkä prosessi näin sivusta(kin) seurattuna ja monenlaista byrokratiaa matkan varrella.

Palon jälkeisellä viikolla keräsin hiiltyneitä jätteitä muovisäkkeihin, jotta tuuli ei lähde heittelemään niitä ympäri katua. Sinne päätyi valokuvat, lapsen tekemät taideteokset vuosien varrelta, todistukset, kaikki henkilökohtainen ’haluan säilyttää tämän muistona’ tavara. Hiiltyneitä paperikasoja ja puoliksi sulaneita vanhoja valokuvia mättäessäni säkkiin mietin, että olisi tosi musertavaa joutua luopumaan omista muistoista samalla tavalla. Tunnearvoa ei voi vakuutusyhtiö korvata! 

Tämä on minulle mittaamattoman arvokas muisto

Tämä on minulle mittaamattoman arvokas muisto

Niin ja palolle ei löytynyt yksiselitteistä syttymissyytä. Ullakkokomerossa oli vanhoja sähkojohtoja ja lamppu. Komero oli täynnä lähinnä paperitavaraa, valokuvia, joulukoristeita yms. Selittämätön sähkövika taisi olla virallinen selitys. Siksipä meillä tarkastettiin vanhat sähköjohdot ja palohälyttimet palon jälkeisellä viikolla ja niitä tarkastetaan edelleen säännöllisin väliajoin. Ostettiin jopa pari uuttakin hälytintä. Halpa henkivakuutus.

Jyväskylän Sokokselta ostin tämän kärpäsen kattoon viime vuonna ja toimii!

Jyväskylän Sokokselta ostin tämän kärpäsen kattoon viime vuonna ja toimii!

Lämpimästi suosittelen, että käytte nyt luettuanne painamassa sitä hälyttimen testinappulaa tai sitten kipinkapin kauppaan ostoksille jos sitä ei löydy!

Kommentit

  • Maria

    Tosi ikävä ja kurja kokemus 🙁 Oon kanssa huomannut, ettei noi paloturvallisuusasiat oo aina ihan kunnossa etenkään ulkomailla. Meidän vuokrakaksiossa Espanjassa ei ollut ainuttakaan hälytintä. Ei jääty odottelemaan vuokranantajan toimintaa vaan hommattiin ite sellanen. Kuten sanoit, halpa henkivakuutus!

    • Marjo Peel

      Ihan kuin muistutuksena minulle tarkistuksesta, meidän palohälytin tipahti eilen katosta alakerrassa 😀 …. Työkalupakki ja hommiin!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.