VALIKKO
8.12.2016 19:23

Gluteeniton ja laktoositon kasvishampurilainen sekä uunijuurekset

Kuvat: Jenni Oranen / Jenora Design

Marraskuun alussa sain sähköpostin, jossa kerrottiin blogini päässeen mukaan Kaksplussan ja Sydänmerkin reseptihaasteeseen. Reseptin suunnittelun pääpainon oli saada lapset syömään enemmän kasviksia. Lapseni pääsivät maistelemaan monia kasvispainotteisia ruokia parin viikon aikana. Kasvishampurilainen ja uunijuurekset olivat ruoka, jonka he valitsivat parhaaksi. Käythän antamassa äänesi Kaksplussan sivulla tästä. Reseptin tarkemmilla tiedoilla Sydänmerkki -tuotteista näet täältä.

Uunijuurekset:

  • 1 bataatti kuutioina
  • 1-2 punajuurta kuutioina
  • 2-3 värikästä porkkanaa paloina
  • chilipippuri mausteseosta
  • öljyä
  • rakuunaa, meiramia tai oreganoa
  • auringonkukan-, kurpitsan- tai pinjan siemeniä

Pese porkkanat, punajuuret ja bataatti huolellisesti. Voi myös halutessasi kuoria ne. Paloittele juurekset ja lisää kulhossa niiden päälle noin ruokalusikallinen rypsiöljyä ja oman maun mukaan noin 1-2 tl chilipippuri mausteseosta. Pyörittele juurekset öljyssä ja mausteessa. Levitä ne leivinpaperin päälle uunipellille. Voit halutessasi ripotella pinnalle vielä vähän sormisuolaa.

Paista 200 asteessa noin 30 min. Älä kypsennä uunijuureksia liian aikaisin, jotta ne eivät ehdi jäähtyä ennen tarjoilua. Lisää valmiiden juuresten päälle tuoreita yrttejä ja siemeniä oman makumieltymyksen mukaan. Jos käytät pinjansiemeniä paahda niitä hetki kuivalla pannulla, varo polttamasta.

Hampurilaiset:

Kasvis-fetapihvit

  • 3 dl porkkanaraastetta
  • 2 dl kesäkurpitsaraastetta
  • 1 dl tattarirouhetta (tai kaurahiutaleita)
  • 2 kananmunaa
  • 0,5 dl laktoositonta kermaa
  • 1,5 dl laktoositonta fetajuustoa murennettuna
  • mustapippuria
  • rakuunaa ja oreganoa
  • (ripaus suolaa)

Punajuuri-Aurajuustopihvit

  • 5 dl raastettua punajuurta
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 dl tattarirouhetta (tai kaurahiutaleita)
  • 2 kananmunaa
  • 0,5 dl laktoositonta kermaa
  • 2 dl Aurajuustoa muruna
  • mustapippuria
  • timjamia ja meiramia
  • (ripaus suolaa)

Lisäksi hampurilaisia varten tarvitset:

  • gluteenittomia sämpylöitä (tai tavallisia, jos ruokavalio sen sallii)
  • laktoosittomia juustoviipaleita
  • paholaisen hilloa tai ketsuppia
  • tomaattia
  • salaattia
  • punasipulia
  • öljyä paistamiseen

Voit tehdä kerralla molempia pihvejä tai vain toiset oman innostuksen mukaan. Yhdestä annoksesta tulee noin 12 pihviä lettupannulla.

Raasta kuoritut porkkanat ja kesäkurpitsa sekä punajuuri ja sipuli karkeaksi raasteeksi. Laita raasteet (porkkana & kesäkurpitsa ja toiseen punajuuri & punasipuli) kulhoihin ja lisää niiden joukkoon muut aineet. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti keskenään. Yrttejä tulee laittaa riittävästi, jotta saat pihveihin hyvin makua. Lisättyä suolaa en itse käytä näissä pihveissä ollenkaan, koska juustot ovat niin suolaisia ja yritit antavat mukavasti makua. Anna taikinan turvota 10-15 min.

Tässä vaiheessa voi juurekset laittaa uuniin. Taikinan turvotessa pese tomaatit ja salaatti sekä kuori punasipuli. Siivuta tomaatti ja punasipuli. Paista kasvis-feta- sekä punajuuri-Aurajuustopihvit lettupannulla pienessä öljytilkassa muutama minuutti molemmilta puolin. Saat näin suoraan sämpylän väliin sopivan pihvin. Älä tee liian paksuja pihveistä, jotta saat ne käännettyä ja varo polttamasta pihvejä. Liian kuumalla pannulla pihvit palavat herkästi. Lämmitä sämpylän puolikkaat paistinpannulla molemmilta puolin. (Jos käytät pakastettuja gluteenittomia sämpylöitä, sulata ne ensin.) Laita sämpylän pohjan päälle lämmin pihvi ja juusto. Kokoa hampurilainen haluamiesi täytteiden mukaan. Väliin voi lisätä myös tuoreita yrttejä. Nauti lämpimien uunijuuresten kanssa.

Toivottavasti tämä ruoka maistuu teidänkin koko perheelle. Hyvää ruokahalua!

Kun ruoka oli valittu haasteeseen, oli aika kuvata annos. Tässä vaiheessa käännyin ammattilaisen puoleen ja Jenni Jenora Designista kävi kaiken kokkauskaaoksen keskellä kuvaamassa nämä hienot kuvat. Kuvaajan käyttäminen oli uusi kokemus minulle, joten tämä aihe ansaitsee kokonaan oman postauksen. Palaamme siis pian tähän.

Kommentit

  • Jenni

    Nyt kun on resepti julki niin pääsen itsekin testaamaan, jes! Missiona saada lasten lisäksi myös mies maistamaan, oltava hyvää jos osaan vaan tehdä oikein 😀

     0
    • Ansku

      Kannattaa paistaa pihvit perheeltä salassa, jos joku ei normaalisti paljoa kasviksista välitä. 😉

       0
      • Jenni

        Toi on muuten hyvä pointti 😀 ! Mä luulen, että suurin epäilijä meillä on mies :’D

         0
        • Ansku

          Kerrohan sitten onnistuiko ”ruokahuijaus”. 🙂

           0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.