VALIKKO
19.12.2016 19:26

Korat – kiehtova vanha kissarotu Thaimaasta

Silkkisen siniharmaa turkki ja vihreät silmät lumosivat minut heti, kun kohdalleni ensimmäinen korat sattui. Tämän hyvin vanhan Thaimaalaisen rodun on uskottu tuovan onnea ja menestystä omistajilleen. Ensikohtaamisestani rodun kanssa meni kuitenkin vielä hetki ennen kuin meille muutti koratneiti Maire onnea tuomaan.

Kaunis ja lihaksikas

Koratin turkki on yksinkertainen eli siltä puuttuu aluskarva kokonaan. Väriltään ne ovat aina hopeansinisiä, koska karvat ovat juuresta siniset ja kärjestä hopeanhohtoiset. Sopivassa auringonpaisteessa näyttää kuin turkille olisi ripoteltu sinistä kimalletta. Vartalonmyötäinen turkki on ihanan pehmeä ja silkkinen. Ja mikä parasta, turkin hoito on helppoa eikä karvaa lähde juuri ollenkaan.

Istuessa koratin rintakehälle muodostuu sydän

Aluskarvan puuttumisen vuoksi kylmällä säällä ulkoilu ei ole tälle rodulle mieluista. Maire ainakin haluaa käydä vähän haistelemassa kylmää ilmaa ja ihmettelemässä lunta, mutta kovin kauaa se ei pihalla viihdy. Saunassa puolestaan kisumme usein istuskelee meidän ihmisten kanssa ja muiden kissojen tapaan jälkilöylyissä nukutaan pitkään.

En viivy kylmällä kauaa ulkona

Vesi kiinnostaa Mairea myös kovasti. Suihkussa käydessä istuu kissa lähettyvillä tarkkailemassa ja aina välillä pitää tulla kastautumaan. Muutaman kerran on uteliaisuus kostautunut, kun märät tassut eivät ole ammeen reunalla pitäneet ja Maire on molskahtanut kokonaan veteen.

Tämän keskikokoisen kissan suurten silmien toivottu väri on loistavan vihreä, mutta myös meripihka on sallittu väri. Lopullinen väri saavutetaan vasta kissan ollessa 2-3 vuotias. Pennuilla ja nuorilla kissoilla on keltaiset tai ruskehtavat silmät.

Puolivuotiaana silmät olivat vielä keltaiset

Koratin paino on usein suurempi kuin ensikatsomalta uskoisi. Kissa on hyvin lihaksikas ja voimaa löytyy paljon. Maire tekee pieneksi kissaksi uskomattoman korkeita hyppyjä. Kaikki saalistusleikit ovat koratille mieluisia ja vauhti on kova.

Koratin ääni muistuttaa vanhaa saranaa. Ainkaan Maire ei juttele liian usein, mutta sitten kun asiaa on niin hetki menee jutellessa. Yö aikaan ei ole meillä herätty koskaan Mairen ”maukumiseen”.

Hellyydenkipeä sylin lämmittäjä

Ihmisrakkaana ja seurallisena rotuna korat haluaa osallistua kaikkiin kodin askareisiin. Kotiin tullessa kissa istuu oven takana lähes poikkeuksetta odottamassa. Aamulla Maire löytyy jonkun perheenjäsenen peiton alta kylkeen käpertyneenä.

Linssilude

Älykkäänä ja kekseliäänä rotuna se oppii helposti temppuja, itse tai opetettaessa. Esimerkiksi meillä Maire oppi avaamaan ovet ihan itse. Ulko-oven lukkoa ei onneksi saa auki, mutta kaikki väliovet aukeavat nykyään jo hyvin nopeasti. Kissa-agilityä on aloitettu, mutta vielä on niin paljon intoa ja uteliaisuutta nuorella kissalla, että kovin pitkälle ei ole edetty. Pikkuhiljaa huumorin kanssa hommassa edetään. Kissat kun tunnetusti tekevät asioita silloin kun itse haluavat. Meillä on puolapuut myös Mairella ahkerassa käytössä. Nokkelana kissana on oppinut kiipeämään niitä ylös ja alas. Katon rajasta usein tähyileekin jumppatuokioita.

Korat osaa hauskuuttaa ja on erittäin rakastettava rotu. Monet vieraat jotka eivät pidä kissoista ovat Mairen tavattuaan muuttaneet mielensä kissojen suhteen. Jotkut ovat jopa harkinneet ottavansa koratin vaikka aiemmin eivät ole edes voineet kuvitella elävänsä kissan kanssa.

Perheen ainoaksi kissaksi koratista ei ole. Seurallisuutensa vuoksi se tarvitsee paitsi paljon ihmisten läheisyyttä ja huomiota, myös lajitovereiden seuraa. Ainakin Maire tulee hyvin toimeen myöskin meillä vierailevin koirien kanssa. Siankorvien jakaminen onnistuu oikein mainiosti.

Miksi me päädyimme antamaan kodin koratille?

Kaksi vanhaa kissaamme eivät enää jaksa samalla tavalla leikkiä ja osallistua toimintaan kuin nuorempina. Lähdimmekin etsimään sellaista rotua, joka olisi seurallinen ja ihmisläheinen, jaksaisi ja haluaisi leikkiä sekä olisi mukana touhuissa. Kävimme katsomassa monen rotuisia kissoja ja lopuksi vaihtoehtoina olivat bengali ja korat. Bengalin upea ulkonäkö ja luonne kiehtoivat minua suuresti, mutta pidemmän korren vei koratin pienempi koko ja se, että siitä ei lähde paljoa karvaa.

Kun lopullinen ratkaisu oli tehty aloin etsimään pentuja. Jonkin ajan kuluttua löysin Helsingistä Helmi’s korat kissalan, jossa oli vielä yksi tyttöpentu vailla kotia. Kiiruhdimme heti seuraavana viikonloppuna katsomaan Mairea ja tämä valloittava neiti hurmasi koko perheen heti. Sitten piti vain malttaa odottaa luovutusikää.

Maire pienenä
Kuva Tuija Huuhtanen

Kuva Tuija Huuhtanen

Maire sisaruksiensa kanssa
Kuva Tuija Huuhtanen

Vuoden 2015 syysloman alkaessa kävimme hakemassa Mairen kotiin. Kolmen tunnin ajomatka oli pienelle kissalle pelottava juttu ja ensimmäinen yö meni ikävää miukuessa. Hyvin pian Maire kuitenkin sopeutui meille ja on vastannut odotuksiamme koratin suhteen hyvin.

Joulukuun alussa Mairen emo Molla sai toisen pentueensa. Kovasti odotamme, josko pääsisimme näitä uusia söpöläisiä katsomaan, kunhan vähän vielä kasvavat. Meille riittää tällä hetkellä kolme kissaa, mutta ehkä joskus sitten vielä. 😉

Molla-emon toinen pentue Kuva Tuija Huuhtanen

Mairen hieno puku leikkauksen jälkeen keväällä 2016

Lähteenä on ollut omien kokemusten lisäksi Suomen Kissaliitto. Lisätietoa koratista löytyy Suomen Koratrengas ry:ltä.

Löytyykö teiltä kissa tai kissoja ja mikä on suosikkirotusi? Vai vannotko perinteisen maatiaskissan nimeen?

Rentouttavaa joulun odotusta

Kommentit

  • Päivi

    Upean näköinen kisu, temppuilusta olisi kiva lukea joskus enemmänkin 🙂 Meiltä löytyy 2 maatiaiskisua, mutta vannon kyllä kaikkien maailman kissojen nimeen rodusta riippumatta 😀 Ellen olisi lähtenyt nuoriso-ohjaajaksi niin seuraava vaihtoehto olisi ollut kissakuiskaaja 😀

     0
    • Ansku

      Meillä on myös kaksi maatiaiskissaa tällä koratilla kaverina. Kissakuiskaajan työ olisi kyllä kiinnostavaa. 🙂

       0
  • Murmeli

    Mielenkiinnosta kysyn että mistä tämä nimi Lumikumpu?

     0
    • Ansku

      Astrid Lindgrenin kirjojen innoittamana nimesimme rakennusaikana talomme Lumikummuksi. 🙂 Blogin nimeksi se valikoitui sitten muutamien vaihtoehtojen joukosta.
      Meille Lumikumpu edustaa ennen kaikkea kotia. <3

       0
  • Rosa

    Meillä on ollut aiemmin kaksi, ja nyt löytyy kolmas ragdoll perheestä! Kuten myös elämän ensimmäinen maatiainen 🙂 Korat kuulostaa ihanalta rodulta, seuraavaksi haluaisinkin kokeilla jotain bengalintyyppistä rotua! Vaikka ne ragdollit ovatkin vieneet sydämen, tuntuu että rotu on pilattu liialla jalostamisella…

     0
    • Ansku

      Ragdollit ovat ihanan näköisiä! <3 Niiden luonne on minulle vähän vieraampi, aika rauhallisia ilmeisesti? Mitenkä isoiksi ne kasvavat?

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.